Kerro vaivasta
Niin no, minähän kuljen rinta rottingilla ja ryhtini on Marskiluokkaa, kuntotestien perusteella selkälihakset silkkaa rautaa. Ja eipä minulla kyllä ole ongelmiakaan. Siskolla taasen on aina niskat jumissa ja heikohko ryhtikin, saattanee siis pitää paikkansa. Suurin syy itsellä rintojen pienennyttämiseen on urheilumahdollisuuksien lisääntyminen ja silkat ulkonäköseikat. Haluan ostaa kauniita alusvaatteita ja istuvia paitoja, nyt se on melkoisen työn ja tuskan takana.
Kannattaa se sauvailun tekniikka opetella, mä luulen että siellä salillakin osaavat sen homman? Sillä meinaan saa helposti jännitteitä ylävartaloon, väärällä tekniikalla siis. Ja ehdoton juttuhan on toi korsetin kunto, mulla se on tullut lapsuuden lajien myötä itsestään eikä varmaan siitäkään syystä ole koskaan noita hartiahommeleita ollut. Ja noi vesilajit on kyllä siinä mielessä armeliaita että ovat tehokkaita mutteivät rasita niveliä samalla lailla kun moni muu laji. Uinnissa toki tekniikka on tärkein, ne päätään väkisin pinnan päällä retuuttavat rintauimarit on kyllä tuskaista katteltavaa...Stinky kirjoitti:Korsetti kuntoon.
Jep. Olen monesti harkinnut jotain niinkin epäpyhää kuin snorkkelin käyttöönotto. Epäeroottinen vempele, ja uimavaksit alkavat huutamaan, mutta se olisi niin kiva...BettyB. kirjoitti:Uinnissa toki tekniikka on tärkein, ne päätään väkisin pinnan päällä retuuttavat rintauimarit on kyllä tuskaista katteltavaa...
Aloita kokonaan oma topicci (sekä paskanjauhantaan että yleiskeskusteluun) siitä, että lähdet nyt nettilomalle.prosessi kirjoitti:Kitinäläiset vastaa mun postauksiin, vaiks mun piti häipyy nettilomalle, ja kohteliaisuussyistä mun on pakko vastata niille. Noidankehä vaivaa.
Jos nää penteleet sitten älyäis olla vastaamatta

Keksin jo paremman ratkaisun. En pidäkään mitään tyhmää nettilomaa.Bliss kirjoitti:Aloita kokonaan oma topicci (sekä paskanjauhantaan että yleiskeskusteluun) siitä, että lähdet nyt nettilomalle.prosessi kirjoitti:Kitinäläiset vastaa mun postauksiin, vaiks mun piti häipyy nettilomalle, ja kohteliaisuussyistä mun on pakko vastata niille. Noidankehä vaivaa.
Jos nää penteleet sitten älyäis olla vastaamatta
Molemmat kantapäät ovat rakoilla eivätkä rakot ole mitkään kovin pienet, vaan koko kantapään kokoiset (ei siis jalkapohjasta, vaan takanilkasta). Pelkkä käveleminen sattuu, vaikkei olisi edes sukkia jalassa (ne ovat siis ihan vereslihalla).
Lenkkarit hankasivat (nyt muistankin, miksen ole niitä käyttänyt). Hyvät lenkkarit heitin mäkeen reissussa, koska olivat täynnä punaista ja valkoista hiekkapölyä ja jotain ihme takiaisia ja piikkejä.
Miten voi edistää märkivien homekantapäiden paranemista, onks tietoo
Lenkkarit hankasivat (nyt muistankin, miksen ole niitä käyttänyt). Hyvät lenkkarit heitin mäkeen reissussa, koska olivat täynnä punaista ja valkoista hiekkapölyä ja jotain ihme takiaisia ja piikkejä.
Miten voi edistää märkivien homekantapäiden paranemista, onks tietoo

Neoamiseptia vaan rutkasti pumpulitolloihin ja tiukka painallus ihorikon päälle. Kokeilin tota kerran vatsallaan aurinkoa ottaneen siskon revenneisiin kantapäihin, taisin saada turpaani tai tein ainakin enkat talon ympäri.Kreitsu kirjoitti:Miten voi edistää märkivien homekantapäiden paranemista, onks tietoo
Älkääs nyt. Miten sitten onnistuu neitsytmorsiamena esiintyminen:Suvinen kirjoitti:Ohos. Itse harkitsin myös aika kauan että menisinkö valittamaan ainaisista hartiavaivoista lääkärille, jotta saisin lähetteen tissileikkaukseen. Jotenkin silti ajatus leikkelystä pelottaa, vaikka kaikki nuo luettelemasi syyt muakin ovat vuosia mietityttäneet.BettyB. kirjoitti: Sai muuten myös lähetteen rintojen pienennykseen ja kunhan käy konsultaatiossa ja kertoo mulla faktat, teen oman päätökseni.
Parikymppisenä ajattelin kustantaa itselleni tissileikkauksen kolmekymppislahjaksi, nyt taas tuntuu ihan liian aikaiselta. Jos sitten nelikymppisenä; silloin ne varmaan jo roikkuvatkin niin pahasti että saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla - terveysvaikutuksen ja ne aina haaveilemani terhakat c- kupit.
Kerrohan mihin päätökseen sitten tulit, mua ainakin kiinnostaa!
http://aa1.naurunappula.com/0/107/173/280533.jpg
Ps. VAIN ASIALLISET KOMMENTIT! Kuri on kova.
BettyB. kirjoitti:Neoamiseptia vaan rutkasti pumpulitolloihin ja tiukka painallus ihorikon päälle. Kokeilin tota kerran vatsallaan aurinkoa ottaneen siskon revenneisiin kantapäihin, taisin saada turpaani tai tein ainakin enkat talon ympäri.Kreitsu kirjoitti:Miten voi edistää märkivien homekantapäiden paranemista, onks tietoo
Mies saa laittaa. Pakko niille jotain on tehdä, kun sattuu niin saatanasti. Voi olla, että joutuu vahingossa potkasemaan sitä päähän.