gullible kirjoitti:En minä ymmärrä, mitä tarkoitat itsensä tuntemaan oppimisella. Enkä usko, että auttaa vaikka kuinka monta sataa riviä sitä selittäisit. Onko itsensä opettelemaan tunteminen nyt sama kuin henkisten ominaisuuksiensa kehittäminen? Miten SM:ää auttaa se, että hän istuu kotona ja kehittää henkisiä ominaisuuksiaan - mitä se sitten ikinä lieneekin?
Miten niin "
istuu kotona ja kehittää henkisiä ominaisuuksiaan"? En minä ole sanonut, että niiden kehittämiseksi olisi pakko istua kotona, tai että olisi pakko nysvätä kikkeliä (ja mitä muita sivutoimia sinä siihen halusitkaan ympätä). Jos on henkisesti paha olla, henkiseen puoleen kannattaa kajota tai vähintään tutustua. Ei se sen monimutkaisempaa ole.
Mitä paremmin tuntee itsensä, sitä enemmän mahdollisuuksia itseään on kehittää. Eli ne eivät ole yksi yhteen sama asia, mutta sidoksissa toisiinsa. Samoin kuin vaikka fyysisyytensä tunteminen lisää mahdollisuuksia kasvattaa fyysistä suorituskykyä.
Mitä tarkoittaa abstrakti idea? Miten SM voi auttaa itseään abstrakteilla ideoilla?
Käsitin varmaan väärin mitä halusit sanoa. Ehkä tarkoitit että konkreettiset toimintaohjeet ovat parempia kuin epämääräiset ohjeet, koskivat ne sitten henkisiä tai fyysisiä asioita? Mielestäni olen kyllä konkreettisia ohjeita esittänytkin.
EveryWoman kirjoitti:
Valitettavasti ihminen on fyysisyytensä (konkretian) lisäksi myös henkinen (abstrakti) olento, joten pelkkien mitattavissa, punnittavissa ja laskettavissa olevien palasten pyörittelyn ei voida olettaa korjaavan kaikkea sitä mikä on vialla.
Paskan marjat. Emme ilmeisestikään ymmärrä toisiamme vähääkään, joten tästä lienee turhaa vääntää. Minusta ei ole olemassa mitään sielua tai muita astraalitasoja.
Älä nyt noin helposti luovuta. Yritetään edes.
Jos huomasit, minäkään en ole puhunut sielusta tai astraalitasoista, eikä tässä keskustelussa ole minusta tarpeen edes määritellä onko moisia hommeleita olemassa vai ei. Ihminen voi konkreettisten asioiden lisäksi vaikkapa antaa toiselle myötätuntoa, tai jakaa toisen kanssa iloa. Esimerkiksi tällainen toiminta edustaa sitä ihmisen henkistä puolta, johon viittasin. Samaan kategoriaan lasken myös ihmisen itsensä kokemat tunteet, koska ne koetaan abstraktioina vaikka ne voidaankin nähdä myös konkreettisina kemiallisina reaktioina aivoissa.
Konkreettisen ja abstraktin raja minun kielenkäytössäni perustuu siis puhtaasti kokemukseen. Voi hyvin olla, että kaikki abstraktiksi koettu onkin todellisuudessa konkreettista, mutta sen selvittäminen ei ole tämän keskustelun kannalta olennaista. Niin tai näin, abstraktioiden kokeminen on erilaista kuin konkreettisten asioiden kokeminen, ja käytän näitä nimityksiä erottaakseni nuo kokemukset toisistaan.
Elämän laatu paranee etupäässä konkreettisilla toimilla. Varmasti joku voi auttaa itseään rukoilemalla tai meditoimalla, mutta nekin ovat minusta konkreettisia toimia. Jos mikään ajatus ei johda minkäänlaiseen konkretiaan niin näinköhän ajatteleminen auttaa - no kai sitä voi psyykata itsensä parempaan oloon.
Kyllä ajatuskin voidaan määritellä konkreettiseksi toimeksi, ainakin itselähtöinen ajattelu. Itse määrittelisin sen vain "toimeksi" - keskustelun kannalta taitaa olla ihan sama onko ko. toimi konkreettinen vai abstrakti. Pelkkä psyykkaaminen ei kuitenkaan minusta ole avain pitkäkestoiseen onnellisuuden lisäämiseen, vaan ajattelu ja opettelu, joiden seurauksia voivat olla vaikka oppiminen, ymmärtäminen, kasvaminen ja sensellaiset. Mitään noista tuskin voi saavuttaa ilman aktiivista ja omaehtoista (toiminnallista) ajattelua.
EveryWoman kirjoitti:
Minkä verran aikaa sinun mielestäsi sitten itsetuntemuksen kasvattamiseen kannattaisi käyttää? Minkälaisesta ajankäytöstä tämän asian suhteen sinulla itselläsi on kokemusta? Useimmat meistä saavat tutustua itseensä vuosien ajan ennen kuin saavuttavat olennaisia tuloksia. On myös helppoa jäädä vaille minkäänlaisia tuloksia, etenkin jos täyttää elämänsä valikoimalla sellaisia sirkushuveja, jotka mahdollisimman tehokkaasti estävät ihmistä tiedostamasta omaa henkisyyttään. Tietenkään tässä ei henkilön itsensä kannalta ole mitään vikaa, niin kauan kuin löytyy aina uusia ja ihmeellisempiä manöövereja, joiden avulla pyörittää tätä viihteellistä itsensä kieltämisen oravanpyörää. Mutta mitäs sitten tehdään kun aarrearkku ehtyy?
Aivan järkyttävää paskaa. Eihän tuossa ole järjen hiventäkään.
Millä tavoin sirkushuvit estävät tiedostamasta omaa henkisyyttään? Mitä on henkisyys? Oletko sitä mieltä, että minä en tunne itseäni tai omaa henkisyyttäni? Jos kyllä niin mistä päättelet niin? Vaikken tuntisikaan niin mitä sitten, jos olen elämääni kaikin tavoin tyytyväinen? Miksi minun pitäisi tuntea, jos en tunne? Onko niin, etten voi olla onnellinen, jollen tunne? Mutta minähän olen eli kai minä sitten tunnen omat henkiset ominaisuuteni.
En halua sanoa, että kaikki hauskanpidoksi nimettävissä oleva automaattisesti estäisi ihmisiä tiedostamasta henkisyyttään. Viittasin tuossa tilanteeseen, jossa henkilö täyttää päivänsä jatkuvilla virikkeillä välttyäkseen kohtaamasta itseään. Miten voi tietää onko itse tällainen henkilö vai ei? Yksi hyvä merkki on se, että ei kestä hiljaisuutta tai paikallaan oloa. Hiljaisuudessa, silloin kun vain on rauhassa eikä tee mitään erityistä, mieleen alkaa nousta oman henkisyyden palasia - ajatuksia, tunteita, kyseenalaistuksia ja toisinaan se mitä jotkut sanovat omatunnoksi.
Tämän keskustelun kannalta ei ole erityisen olennaista selvittää, tunnetko
sinä itsesi vai et, joten en ota siihen kantaa (paitsi jos sinä nimenomaisesti ja vilpittömästi haluat kuulla minun kantani, eikä tarkoituksesi ole muokata siitä henkilöön kohdistuvaa argumentointia minua vastaan). Pyrkimyksenäni oli kommentoida ketjussa annettuja neuvoja siltä kannalta, miten hyödyllisinä minä ne näen ihmiselle joka haluaa lisätä onnellisuuttaan mahdollisimman kestävästi.
Vaikka et tuntisikaan itseäsi, niin tällä hetkellä siitä ei liene mitään haittaa, jos kerran olet elämääsi tyytyväinen. Ainoa itsetuntemuksen puutteesta koituva haitta on sen aiemmin mainitsemani pitkän kaaren puuttumisessa. Onnellisuus, joka ei perustu itsetuntemukseen, ei ole yhtä pysyvää ja luotettavaa kuin sellainen joka perustuu. Mutta, kuten edellisessä viestissä sanoinkin, jos ei tavoittele pysyvää ja luotettavaa onnea niin sitten ei. Jokainen valitsee itse.
Uskon (ja tiedän kokemuksesta), että henkilö joka ei tunne itseään, voi kokea olevansa onnellinen. Ja hyvä niin, sillä kukapa tuntisi itsensä täydellisesti?
EveryWoman kirjoitti:
Minusta itsensä tiedostaminen ja itsensä tasapainoinen toteuttaminen kokonaisena ihmisenä (eikä pelkkänä kicksitehtaana) on pitkäkaarisempaa onnea tuottava vaihtoehto.
Taas tämä: Mitä tarkoittaa kokonainen ihminen? Onko sinulla patentti olla kokonainen ihminen? Olenko minä kokonainen ihminen? Vai kicksitehdas?
Kokonainen ihminen tarkoittaa sellaista, jonka potentiaali on tasapainoisesti käytössä. Jos suuntaa kaikki paukkunsa vaikka urakiitoon tai kehonrakennukseen tai runojen kirjoittamiseen tai omaisuuden haalimiseen, muiden potentiaalinsa osa-alueiden kustannuksella, ei ole kokonainen ihminen. Minulla ei ole patenttia ihmisyyteen, eli en kykene tyhjentävästi kuvailemaan mitä kaikkea kokonainen ihmisyys sisältää. Mutta jos otetaan ihminen x, jonka elämän konkreettiset asiat ovat kunnossa (siis se minimijoukko konkreettisia asioita, joka vaaditaan jotta ihminen voi olla onnellinen - senhän ylittää suurin osa teollisuusmaiden kansalaisista), ja silti hän ei tunne oloaan hyväksi, ei tarvita ruudinkeksijää sen havainnon tekemiseen että todennäköisesti puute on henkisellä puolella.
Henkilö, joka omistautuu elämässään pelkkään lyhytkestoisen mielihyvän hakemiseen, on minun määritelmilläni kicksitehdas. En tiedä oletko sinä tällainen henkilö.
Eikä tuo elämä on kompromisseja sen tutummalta kuulosta.
Etkö todellakaan koskaan joudu antamaan periksi missään? Oletko aina saanut kaiken mitä haluat?
Määrittelykysymyksiä.
Olen tähän mennessä aina joko saanut haluamani tai huomannut että en oikeasti halunnut sitä mitä luulin haluavani (ja sen seurauksena oppinut mitä oikeammin haluan). En ole aina saanut haluamaani välittömästi, mikä on hyvä, koska en haluakaan saada kaikkia haluamiani asioita välittömästi (eli siinäkin suhteessa olen saanut mitä olen halunnut). Sekavaa? No vähänkö.
Periksi olen antanut vain niissä tilanteissa, kun olen tajunnut että en oikeasti haluakaan tavoittelun kohteena ollutta asiaa/asiaintilaa. Mutta sellaista tekoa tuo
periksi antaminen ei kuvaa kovin hyvin.
Sikseen jättäminen olisi jo lähempänä.
Kiinnostuksen menettäminenkin voisi tulla kysymykseen.
Hih! Minä kun olen sitä mieltä, että elämä on lähtökohtaisesti hienoa
Tiedätkös, niin minäkin olen. Vaikkei minulla ole aavistustakaan siitä olenko kokonainen ihminen ja tunnenko itseni.
Mutta tulit kuvailleeksi elämää
kovaksi ja kompromissien tekemiseksi? Työntekoa
huoraamiseksi? En minä pidä mitään noista miellyttävänä tai hienona.
Pahoittelen, jos olen ilmaissut itseäni sekavasti. Väsyttää vähän.