Se pelko on erityinen peruste.Riemumieli kirjoitti: Lähtökohta Suomessa on, että alatiesynnys on luonnollinen vaihtoehto ja muita tapoja käytetään vain, jos on olemassa erityisiä perusteita. Useimmiten ei kai ole.
Mammailu
1/6 synnytyksestä on sektion avulla, joko sovittu sektio (eli jos lapsi on liian iso, ja lääkäri on sitä mieltä että lapsi on liian iso syntymään alakautta tai siihen on jokin muu este) tai pelkosektio. Näin lukee ainakin tossa neuvolan kirjasessa.Bliss kirjoitti:Se pelko on erityinen peruste.Riemumieli kirjoitti: Lähtökohta Suomessa on, että alatiesynnys on luonnollinen vaihtoehto ja muita tapoja käytetään vain, jos on olemassa erityisiä perusteita. Useimmiten ei kai ole.
(tietenkin muistaen ne sektiot, jotka tehdään hätätapauksessa; pulssin heikentyessä, kuristumisvaaran takia tmv.)
The great club outshines the individual, always and forever.
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Olen kuitenkin ymmärtänyt, että tuohon kriteeriin suhtaudutaan vähintäänkin vaihtelevasti vaikö eikö? Ja muistetaan toki, että sektio on aikasta hankala homma. Toipuminen lasketaan kuukausissa (parikin vuotta), ei viikoissa. Tutun vaimon haavat eivät olleet täysin parantuneet seuraavan lapsen tullessa, vaikka aikaa oli kulunut reilut pari vuotta.Bliss kirjoitti:Se pelko on erityinen peruste.
Viimeksi muokannut Riemumieli, 27.02.2008 17:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Paras päivä ikinä.
Mun käsityksen mukaan foobikot joutuu kyllä käymään monenmoisessa terapiassa ja oikeesti työstään sitä pelkoa, mutta jos tämäkään ei lievennä pelkoa jokseensakin normaalille tasolle, sektio tehdään. Yleensä kai synnytyspelko on semmonen, että se haihtuu? synnytyksen myötä/alettua, kun joutuu elämään sitä hetkeä. Mutta ei se este ole lapsen saannille, jos muuten siis sellaisen haluat.
Muistelisin, että hyvin usein alun perin pelkoinen henkilö suostuu kuitenkin alatiesynnytykseen, kunhan on saanut paljon tietoa ja tukea siitä mitä synnytyksessä tapahtuu ja miten se käytännössä etenee.
Muistelisin, että hyvin usein alun perin pelkoinen henkilö suostuu kuitenkin alatiesynnytykseen, kunhan on saanut paljon tietoa ja tukea siitä mitä synnytyksessä tapahtuu ja miten se käytännössä etenee.
Prepare for the worstest.
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Tarpeeksi tietoa + Kitinän mammailuketju = Liikaa tietoa.nowaysis kirjoitti:
Muistelisin, että hyvin usein alun perin pelkoinen henkilö suostuu kuitenkin alatiesynnytykseen, kunhan on saanut paljon tietoa ja tukea siitä mitä synnytyksessä tapahtuu ja miten se käytännössä etenee.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Sen takia tää on erikseen, ettei tätä tarvitse lukea.Lilo kirjoitti:Tarpeeksi tietoa + Kitinän mammailuketju = Liikaa tietoa.nowaysis kirjoitti:
Muistelisin, että hyvin usein alun perin pelkoinen henkilö suostuu kuitenkin alatiesynnytykseen, kunhan on saanut paljon tietoa ja tukea siitä mitä synnytyksessä tapahtuu ja miten se käytännössä etenee.
The great club outshines the individual, always and forever.
http://www.nacjamaica.com/images/sti/syphillis2.jpgLilo kirjoitti:Tää muistuttaa ihan mukavasti ehkäisyn tärkeydestä.Elppis kirjoitti:
Sen takia tää on erikseen, ettei tätä tarvitse lukea.
Ei tää kuppaa kummempaa

Viimeksi muokannut Elppis, 27.02.2008 17:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
The great club outshines the individual, always and forever.
Itse asiassa olen monessakin kohtaa ihan samaa mieltä. Ei kivunlievityksestä ole aina joka tapauksessa pelkkää haittaa synnytykselle. Minua vain vituttaa se, että mahdollisista riskeistä ei synnyttäjiä informoida esim. neuvolassa, ellei sitä tietoa osaa itse alkaa kaivella. Syntyy siis helpolla mielikuva, ettei lääkkeellisestä kivunlievityksestä ole mitään haittaa. Tämä on se ilmiö, mistä en tykkää en sitten yhtään.nowaysis kirjoitti: Kivunlievityksestä ei mielestäni pidä nähdä olevan pelkästään haittaa synnytykselle.
Lääkkeellisessä kivunlievityksessä on joka kerta riskinsä, joskin on tilanteita, jolloin se on ehdottoman tarpeen. Esimerkiksi tilanteessa, jossa tulee komplikaatiota ja synnytys venyy syystä tai toisesta. Yksi mahdollinen syy on äidin valmistautumattomuus synnytystapahtumaan, tietämättömyys synnytyksen luonnollisista prosesseista, kulttuurimme luoma kuva siitä, että synnytyskipu on jotain sietämätöntä ja puudutus ihan pakko ottaa, että selviää hengissä tms. Toisin sanoen paremmalla tiedolla ja paremmalla valmistautumisella, luonnonmukaisella kivunlievityksellä lääkkeellisen kivunlievityksen tarvetta voi myös laskea. Eli siis välttää lääkkellisen kivunlievityksen mukana väistämättä tulevia riskejä.
En ole kieltämässä lääkkeellistä kivunlievitystä keneltäkään, toivoisin vain, että siihen tartuttaisiin harkitummin. Kun tosiaan esim. puudutteiden riskit eivät ole suoraan laskettavissa niiden poistumisajasta elimistöstä. Petidiini nyt on ongelmainen toki myös tältä kantilta, mutta on varmasti tilanteita, joissa jopa sen käyttö on perusteltua.
Mun nähdäkseni ongelma ei ole se, että ihmiset käyttävät kivunlievitystä. Ongelma on se, millä perustein sitä pyydetään ja millä perustein sitä annetaan. Minun käsitykseni mukaan näitä annetaan tarpeettoman paljon ja heppoisin perustein. Silloin kun lääkkeellistä kivunlievitystä annetaan ja käytetään kukin osapuoli tietoisena riskeistä tilanteessa, jossa se todella on paras vaihtoehto, silloin se on paikallaan ja loistava juttu, että sitä on mahdollista saada. Joissain tilanteissa se varmasti on pelastava tekijäkin.
Minä mieluummin synnytän pitempään luomun kaavan mukaan kuin annan vauhdittaa synnytystä ilman erityisen hyviä perusteluja. En sano, että huvikseni. Ennemmin motiivini ovat omassa sekä lapsen hyvinvoinnissa.Mahdollisimman nopea synnytys tuskin on tavoitteena, mutta normaalisti etenevä. Tuskin kukaan huvikseen synnyttää yhtään sen pidempään, kuin on tarve
Resurssipulaisissa sairaaloissa luultavasti jollain tasolla näkyy myös tämä tehokkuusajattelu. Itse ainakin koin sen olleen vaikuttavana tekijänä omassa edellisessä synnytyksessäni, vaikkei kukaan sellaista ääneen maininnutkaan. Jälkiviisaana olisin mieluummin odottanut omien supistusten voimistumista ennemmin kuin antanut häthätää äkkiä vaan oksitosiinia suoneen, että saadaan asioita tapahtumaan. Onneksi ei sen enempää ruuhkaa osastolla ollut.
[/quote]Minusta on outoa nähdä lääkkeellinen kivunlievitys negatiivisena. Kuinka moni esiäiti sitä olisi halunnut, jos sitä olisi ollut saatavilla?
En minäkään sitä mörkönä pidä. Enpä vain pyhimyksenäkään.
Esiäitiajattelussa on monenlaisia ongelmia esimerkiksi synnytysympäristön puhtauden ja synnytysavustajien ammattitaidon osalta. Silloin vallitsivat niin eri olosuhteet, että on ihan mahdoton sanoa, miten kaikki yhdessä vaikuttaisivat esimerkiksi kivunlievityshalukkuuteen. 60-luvulla muuten mainittiin neuvolan ohjevihkosessa myös se mahdollisuus, että äiti voi omalla valmistautumisellaan vaikuttaa kivun kokemukseen. Mutta sama vihko sitten sanoikin, että mitään turvallista lääkkeellistä kivunlievitystä ei ole (silloin ollut). Minulla on sellainen kalvava tunne, että liian usein nykyään unohdetaan koko psyykkinen valmistautuminen synnytykseen, kun onhan noita lääkkeitä sitte.
En toki sitä ole kenellekään tyrkyttämässä, mutta en myöskään pidä siitä asenteesta, että kaikki lievitystä haluavat ovat mamiksia ja kivulla sinun pitää lapsesi synnyttämän -mentaliteetista.
Minusta tuollainen sadismiin viittaava kärjistävänpuoleinen ajattelu on melkoisen typerää. Minusta ei ole mamis, jos kokee todella tarvitsevansa kivunlievitystä. Ainoastaan soisin, että jokainen synnyttäjä todella tietäisi mitä mahdollisia seurauksia valinnalla voi olla loppusynnytyksen kululle ja vauvan sekä omalle hyvinvoinnille. Ja tietäisi mieluusti hyvän aikaa etukäteen yhdistettynä tietoon siitä, mitä voi itse tehdä, ettei tarvetta lääkkeelliselle kivunlievitykselle välttämättä edes tulisi. Voi meinaan olla, että se mikä synnytyksenaikaisella kivunlievityksellä voitetaan, maksetaan takaisin korkojen kera synnytyksen jälkeen. Esimerkkinä nyt mukavuussyistä otettu epiduraali, joka laittaa synnyttäjän makuulle, ponnistus myös makuultaan, synnytys hidastuu, repeää pahasti ja lapsi kärsii hapenpuutteesta. Parantele siinä kuukausitolkulla kipeää pyrstöä, ellet jopa vuosia kärsi särystä ja kolotuksesta ihan vaan siksi, että piti helpolla päästä. Vielä kurjempaa jos vauvalle jää pysyviä vaurioita. Saattaa jälkeenpäin hieman painaa ja varmasti helpottaisi, jos tietäisi ottaneensa puudutuksen koska se oli perusteltua, ei vain "mukavaa".
Ensinnäkin synnytyskipu on erilaista kuin muu kipu ja siksi sen lääkitsemiseen tulisi suhtautua erilailla kuin muun kivun lääkintään. Aivan kuten kivun kokemukseenkin voi ihan vain tästä syystä suhtautua ihmiskohtaisesti hyvinkin eri lailla.Ja let's face it, ei se ihan kamalan vaarallistakaan voi olla, vai kuinka? Ihan samalla tavalla kuin muukin kipulääkitys. Suomessa nykyisin synnytyksessä käytettävät lääkkeet ehkä petidiinia lukuun ottamatta ovat käsittääkseni kohtalaisen nopeasti elimistöstä poistuvia. Jokainen siis synnyttäköön tavallaan, jonka määrää viime tipassa se syntyvä, ei synnyttäjä.
Määräisikin viime tipassa syntyvä lapsi sen, miten synnytys sujuu. Vaan kun mites se vauva sieltä makaamaan painostetun äidin sisältä huutelee, että tarttis päästä kääntymään, nouses ylös ja viekää helvettiin ne imukupit? Erään kokeneen synnyttäjän (useampi synnytys takana) kokemus oli meinaan tällainen. Meni sairaalaan liian aikaisin, joutui sänkyyn piuhoihin ja mittareihin, synnytys lakkasi etenemästä. Äiti tiesi, että lapsi on huonossa asennossa ja tilanne paranee kunhan hän pääsee pystyyn ja liikkeelle. Sairaalahenkilökunta ei uskonut sitten millään ennen kuin lopulta ultrattiin ja todettiin, että näinhän se on ja äidin sallittiin nousta. Lapsi syntyikin sitten melkoisen vaivattomasti ja ilman pihtejä tai imukuppeja tai muita toimenpiteitä, kunhan pääsi ensin kiertymään hyvään asentoon.
Eipä ole mitenkään naiivin luottavainen asenne mulla sairaalan synnytysosastoja kohtaan ei. (Ja henkilökohtaisesti tykkään vielä vähemmän ajatuksesta synnyttää täällä ulkomailla mahdollisten vaarallisten kieliongelmien takia.)
Lääkäreillä saattaa vain olla koulutuksensa takia melkoisen vinksahtanut käsitys siitä, mikä on normaali synnytys. Tarkoitusperät varmaankin lähes aina hyvät ja vilpittömät, mutta eipä niillä mitään tee, jos ei ymmärrä miten synnytyksessä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tästäkin muistaakseni siinä Ina Mayn kirjassa (ei pysty tarkistamaan, kun on lainassa oma kpl). Tuskin ne lääkkeitä tarjoamalla pyrkivät hallaa tekemään, mutta sekin riippuu siitä, mikä huonoksi lopputulemaksi lasketaan. Lääkäri saattaa papereista katsoa, että loistava synnytys, säännöllinen, normaalivauhdilla, äiti jälkeenpäin terve ja lapsi myös, mutta äidin kokemus saattaa samaan aikaan olla melkoisen musertunut siitä ruljanssista, jonka läpi on juuri elänyt, eikä pidä tapausta ollenkaan loistavana.Sanoisin myös, että kannattaa perehtyä ylipäänsä kivunlievitykseen, sekä lääkkeelliseen että lääkkeettömään. Ei ne lekurit siellä sairaalassa lääkkeitä tarjoamalla yritä vaikeuttaa, saati vaarantaa synnytystä.
Mulle ei annettu mitään sen jälkeen kun synnytys pakotettiin oksitosiinilla vauhtiin. Vasta lapsen synnyttyä tuotiin tarjotinta eteen. Tällä kertaa varaan takuulla tarpeeksi mahdollisimman monipuolista naposteltavaa, että voin syödä ja juoda omien fiilisten mukaan ja tankata välillä lisäenergiaa. Ponnistusvaiheessa mun on vaikea kuvitella, että kukaan edes haluaisi syödä, mutta avautumisvaiheessa, etenkin pitkässä, se voi olla todella tarpeen. Tästä luin jostain hyvän vertauksen, että sanotaanhan, että synnytys on samaa luokkaa kuin maratonin juokseminen, mutta kuka nyt lähtee juoksemaan maratonia ilman välitankkauksia.Itse ainakin söin(persikkapiirakkaa!) synnytyksen aikana avautumisvaiheessa, käytännöt toki saattavat vaihdella sairaaloittain, ehkä syömättömyys ponnistusvaiheessa voi olla järkevääkin
Olen läpeeni medikalisoitunut, so help me God. Eikun. En vaan pidä modernia lääketiedettä mörkönä, vaikka sitä paikoitellen dollari pyörittääkin.
Riippuu toki miten määrittelet väkivallan. Alatiesynnytyksestähän ei ole mitenkään väistämätöntä, että äidille jäisi siitä minkäänlaisia vaurioita (ei välttämättä edes nirhaumia alapäähän), mutta sektio sitten takuulla niin tekee ja isosti tekeekin.Riemumieli kirjoitti:Lopputulemana voisi kai pitää sitä, että syntymä on väkivaltainen tapahtuma, jossa visvaa riittää, teki se alakautta tai vatsan avaamalla. Miehille kasvattava kokemus kyllä, täytyy kokeneena sanoa.
Onkohan siihen tosiaan joku pakko? Että jos et mee pelkopolille, ni nännännää, et saa sektiota? Mut sektio kun kuitenkin on eniten riskejä sisältävä synnytystapa joka tapauksessa, niin sitä synnytyspelkoa kannattaa kyllä yrittää työstää jos (biologisia) lapsia aikoo hankkia. Tuskin siitä haittaakaan on.nowaysis kirjoitti:Mun käsityksen mukaan foobikot joutuu kyllä käymään monenmoisessa terapiassa ja oikeesti työstään sitä pelkoa, mutta jos tämäkään ei lievennä pelkoa jokseensakin normaalille tasolle, sektio tehdään.
Scalett O'Haran ajattelutapa joka päivä toistettuna auttaa tuohon: "I'll think about it tomorrow." Kun tässä asiassa katuminen ei tietyn vaiheen jälkeen enää auta...Xiberia kirjoitti:Huh, tätä ketjua lukiessani olen enemmän ja enemmän varma siitä, että en tule ikinä hankkimaan lapsia. Ikinä.
Yst. terv. nimim. Jäätävä synnytysfobia
No, enpä ole kyseistä tilaa kokenut, joten uskon sua. Pistin harkitsemattomasti koko sanan tuohon ylipäänsä. Mut luulisin ainakin, että siinä vaiheessa on vielä tietoinen kivusta kun alkaa tuntua, että pakko saada jotain helpotusta tai järki lähtee, ku mikään muu ei enää auta. Siis siinä vaiheessa kun ei pysty enää ottamaan kipua vastaan rentona (tai kohtuullisen rentona) vaan alkaa väkisin jännittyneenä taistella sitä vastaan. Tää vastaantaistelun raja muuten on olennainen kohta jota pystyy aika pitkälle itse oman asennoitumisen kautta siirtämään ja se on siitä olennainen, että jos laittaa kivulle hanttiin, se saattaa vaikeuttaa synnytystä. Toisaalta kaikkein epätoivoisin olo vissiin on siirtymävaiheessa, eli avautumisen ollessaan lopuillaan ennen ponnistusvaihetta, jolloin ei enää loputtomasti ole kestettävää, pääsee aktiivisemmin osallistumaan synnytystyöhön ja yleensä siitä saa itsessään voimia rutistaa loppuun asti. Eikä tuo kipua vastaan laittamisen pakko ole mikään joka synnytykseen kuuluva juttu. Itse ainakin ennakoin liikaa ekalla kerralla sellaista kamaluutta. Toisenlaisella valmistautumisella ja olosuhteilla olisin hyvinkin voinut pärjätä loppuun asti ilman.prosessi kirjoitti:Tuo ja-sana on vähän outo tässä yhteydessä. Kipushokissa sitä kipua ei kyllä enää huomaa ollenkaan.Mida kirjoitti:Itse sanoisin, että epiduraali/spinaali vain jos vaihtoehtona on kipushokki ja kipua ei kerta kaikkiaan enää kestä.
Ja jos jotakuta tämmönen "vaahtoaminen" ärsyttää, niin pyydän toki ärsyynnyksen lievitykseksi huomioimaan, että tässä tosiaan on omalla kohdalla melkoisen ajankohtaista luonnonmukaiseen synnytykseen valmistautuminen, asiasta on tullut luettua, olen saanut monia ahaa-elämyksiä ja rutkasti tietoa, jota esikoista odottaessa en tiennyt (ja varmaan vielä melkoisesti on pimennossa, kätilökin pääsi ihan puun takaa puhumaan vauvan asennoimisesta (positioning), ikinä ollut kuullutkaan). Asia siis on pinnalla omassa elämässä, se pyörii paljon ajatuksissa ja osittain tämäkin on osa sitä asian prosessointia.
Minulla on sen verran korkea kipukynnys ja kuvitelmani normaalista synnytyskivusta olivat niin hurjia, etten tosiaan itse kunnolla ensin edes tajunnut asioiden olevan pielessä. Kommunikaatiokykyni menettäneenäkin vain ihmettelin, että miksi nuo ovat noin huolissaan, ovathan ne nyt ennenkin synnytyksiä nähneet. Siinä vaiheessa kun elimistö kieltäytyi enää vastaanottamasta happea vaikka kuinka yritti hengittää, aloin itsekin tajuta, että pikainen sektio voisi olla paikallaan.Mida kirjoitti:No, enpä ole kyseistä tilaa kokenut, joten uskon sua. Pistin harkitsemattomasti koko sanan tuohon ylipäänsä. Mut luulisin ainakin, että siinä vaiheessa on vielä tietoinen kivusta kun alkaa tuntua, että pakko saada jotain helpotusta tai järki lähtee, ku mikään muu ei enää auta.prosessi kirjoitti:Tuo ja-sana on vähän outo tässä yhteydessä. Kipushokissa sitä kipua ei kyllä enää huomaa ollenkaan.
Synnytyspelkoakaan ei tullut, kun jälkeenpäin kerran sanottiin, että se kolmas käynnistyspilleri oli liikaa, ja se torpattiin minuun, koska elimistöni ei aivan toiminut oppikirjojen mukaisesti. Pitää vain muistaa, jos joskus vielä moiseen hommaan erehtyy, että kieltäytyy siitä kolmannesta tabusta...
- mustaenkeli
- Kitisijä
- Viestit: 2872
- Liittynyt: 09.09.2005 12:08
- Paikkakunta: Hell-sinki
- Viesti:
KYS:lle ainaski sai ottaa omaa musiikkia mukaan. Ois saanu ottaa omat soittimetkin, kun joka synnytyssalista ei CD-soitinta löytyny. Itse sen aikaa, mitä ammeessa pulikoin, kuuntelin sairaalan rentoutuslevyjä. Oli mulla toki ruotsalaista heviäkin mukana, muttei just sillä hetkellä tullu mieleenkään kuunnella moista. Tuolloin oli vielä kohtalaisen raukea ja hyvä olo (vedessä tuntu huippihyvälle ottaa niitä supistuksia vastaan, tilanne tosin muuttui heti ammeesta noustua pois).
Sen ponnistusvaiheen lähestyessä tuo pahempi puolisko kyseli, josko nyt sitä heviä. Kieltäydyin ehdottomasti ja kielsin miestäni ylipäätään puhumasta mitään.
Niitten puudutteiden suhteen ajatusmaailmani on ehkä muuttunut. Tai, en olisi enää niinkään varma, että ottaisin kaikki maholliset ja mahottomat tropit mitä vain tarjottaisiin. Se epiduraali oli melkosen hämäävä juttu, kun heikensi supistuksia sekä omia voimia, ponnistaminen saattoi olla vaikeampaa ja sitten tuupattiin vielä lisää sitä oksitosiinia, jotta ne supistukset kovenisi... Toivon, että mahdollinen seuraava synnytys sujuisi mieluummin syöksyllä, ettei enää puudutteita ennätettäisi laittaakaan, kuin uudelleen tuollainen reilun kymmenen tunnin synnytyssessio...
Sairaalasta lähtöpäivänäni juttelin vielä kahdestaan gynegologin kanssa, joka toivotti minut keväämmällä tervetulleeksi pelkopolille... No, katsotaan tuota mahdollista tarvetta sitten lähempänä. Toisaalta, aika tuntuu kovasti kultaavan muistot.
Sen ponnistusvaiheen lähestyessä tuo pahempi puolisko kyseli, josko nyt sitä heviä. Kieltäydyin ehdottomasti ja kielsin miestäni ylipäätään puhumasta mitään.
Niitten puudutteiden suhteen ajatusmaailmani on ehkä muuttunut. Tai, en olisi enää niinkään varma, että ottaisin kaikki maholliset ja mahottomat tropit mitä vain tarjottaisiin. Se epiduraali oli melkosen hämäävä juttu, kun heikensi supistuksia sekä omia voimia, ponnistaminen saattoi olla vaikeampaa ja sitten tuupattiin vielä lisää sitä oksitosiinia, jotta ne supistukset kovenisi... Toivon, että mahdollinen seuraava synnytys sujuisi mieluummin syöksyllä, ettei enää puudutteita ennätettäisi laittaakaan, kuin uudelleen tuollainen reilun kymmenen tunnin synnytyssessio...
Sairaalasta lähtöpäivänäni juttelin vielä kahdestaan gynegologin kanssa, joka toivotti minut keväämmällä tervetulleeksi pelkopolille... No, katsotaan tuota mahdollista tarvetta sitten lähempänä. Toisaalta, aika tuntuu kovasti kultaavan muistot.

Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
-muumimamma
prosessi kirjoitti: Minulla on sen verran korkea kipukynnys ja kuvitelmani normaalista synnytyskivusta olivat niin hurjia, etten tosiaan itse kunnolla ensin edes tajunnut asioiden olevan pielessä. Kommunikaatiokykyni menettäneenäkin vain ihmettelin, että miksi nuo ovat noin huolissaan, ovathan ne nyt ennenkin synnytyksiä nähneet. Siinä vaiheessa kun elimistö kieltäytyi enää vastaanottamasta happea vaikka kuinka yritti hengittää, aloin itsekin tajuta, että pikainen sektio voisi olla paikallaan.

Synnytyspelkoakaan ei tullut, kun jälkeenpäin kerran sanottiin, että se kolmas käynnistyspilleri oli liikaa, ja se torpattiin minuun, koska elimistöni ei aivan toiminut oppikirjojen mukaisesti. Pitää vain muistaa, jos joskus vielä moiseen hommaan erehtyy, että kieltäytyy siitä kolmannesta tabusta...
cytotecia? Sehän ei edes ole synnytyksen käynnistystä varten tehty valmiste ja noissa käynnistystabuissa yleensäkin on se ongelma, että ne saattaa saada aikaan ihan liian rajuja supistuksia, eikä etukäteen tiedä millä annoksella kukakin kuinka pahasti reagoi. Kannattaa tarkkaan harkita huoliiko niitä ylipäänsä jos takana on sektio ja kohdussa siis siltä osin heikompi kohta.
Sitäpä hyvinkin. Mut ei ne saanu aikaan ku vaan yhden supistuksen! Siinä oli vaan se vika, ettei se loppunu ollenkaan! Käynnistyksiin kuitenkin näin diabeetikkona joutuu turvautumaan vähän niinku väkisin.Mida kirjoitti:cytotecia? Sehän ei edes ole synnytyksen käynnistystä varten tehty valmiste ja noissa käynnistystabuissa yleensäkin on se ongelma, että ne saattaa saada aikaan ihan liian rajuja supistuksia, eikä etukäteen tiedä millä annoksella kukakin kuinka pahasti reagoi. Kannattaa tarkkaan harkita huoliiko niitä ylipäänsä jos takana on sektio ja kohdussa siis siltä osin heikompi kohta.