Tix kirjoitti:prosessi kirjoitti:- miten tunnistetaan "surkea vanhempi", kaikki kun eivät ole ääritapauksia?
Lapsen pahoinvoinnin aste on melko hyvä mittari.
Olisi, jos lapsen pahoinvoinnin asteelle olisi olemassa selkeä mittari. Sellaista ei vain toistaiseksi ole, joten sitä pahoinvointiakin mitataan hyvin subjektiivisesti, mikä mahdollistaa sen paheksumani mielivallan.
Sen arviointi milloin huostaanoton edellytykset eivät enää täyty on kieltämättä hankalaa, mutta se ei ole aatteellinen vaan käytännön ongelma.
Ongelma on aatteellinen, koska siihen ei ole olemassakaan mitään yhtä oikeaa vastausta. Niinpä toimintamallit voivat perustua vain yhdessä sovittuun sopimukseen, aatteeseen. Nykymalli, jossa edes sitä aatetta ei oikeastaan olla määritelty, on vaarallinen.
- onko huostaanoton tarkoitus usein kuitenkin vain säästää vaivaa, koska lapsen laitoshoito on helpommin järjestettävissä kuin kokonaista perhettä koskevat monimuotoiset tukitoimet?
Itse asiassa ei. Huostaanotto on aina monin verroin kalliimpi ratkaisu kuin muut lastensuojelulliset toimet. Siksi kunnat välttävät niitä viimeiseen asti, käytännössä aina sellaisiin tilanteisiin asti jolloin lasten oirehtiminen on jo niin hälyyttävää että silmiä ei voida enää sulkea.
Tällä kertaa minä en puhunutkaan rahasta, vaan vaivasta. Olisi sekä halvempaa että tehokkaampaa hoitaa ongelmia siellä missä ne ovat, mutta se on myös hyvin paljon vaikeampaa, joten sitä vältellään ikävän paljon. (Vrt. pakolaisongelma...)
Valitettavasti lastensuojelunkin lähtökohta ei ole, vaikka laki siitä lähteekin, lapsen etu vaan vanhempien oikeus "omistaa" lapsensa, vaikka olisivat millaisia vanhempia. Ei se ole vain sattumaa, että lastenpsykiatrian tarve kasvaa koko ajan. Meillä on koko ajan kasvava joukko ongelmavanhempia, erityisesti päihdeongelmaisia. Huostaanottojen määrä ei ole seurannut lasten oirehtimista.
Tuosta lähtökohdasta olen eri mieltä. Se, että lakia niin usein tulkitaan noin, saattaa kuitenkin liittyä siihen, että jokainen lastensuojelulakiin tutustunut vanhempi väkisinkin jää miettimään, onko edes se oma lapsenhoito täysin lainmukaista. Kun ottaa huomioon, että tuon lain kanssa työtä tekevistä ihmisistäkin suuri osa on vanhempia, ymmärtää kyllä heidän tarpeensa vetää tulkintoja "omaan" suuntaansa lasten edun kustannuksella ja ongelmavanhempia suosien.
Uusi lastensuojelulaki saattaa korjata tilannetta paremmaksi. Tai sitten ei.
Näytti kyllä siihen tutustuessani vaarallisen epämääräiseltä sekin.
Vähän ihmettelinkin tuota. Mistä päästäänkin fiiniin leveilyn(?)aiheeseen, että isoisäni hautajaisissa oli enemmän Pelastakaa Lapset Ryn edustajia kuin sukulaisia. Voi tietenkin olla, että se oli vähän surullistakin.