Heh! Mulla taas on ollut kaksi äärihelppoa suhdetta (esmes toinen kesti kuusi vuotta, jona aikana riideltiin keskimäärin 0,5 kertaa vuodessa), joista molemmat ovat päättyneet eroon "kun ei vaan enää nappaa" -tyyppisen olotilan seurauksena. Nykyinen suhde taas oli aluksi äärimmäisen vaikea ja vaati lähestulkoon viimeiset mehut molemmilta (ja olemme käsittääkseni vielä aika sitkeitä tyyppejäkin molemmat), mutta kyllä maar kannatti!Georgina kirjoitti:Ihan hullulta tuntuu että pitäisi nähdä ihan mielettömästi vaivaa sen parisuhteen eteen. Olen mä senkin tehnyt mutta olin silloin melko kroonisesti onneton enkä ollenkaan oma itseni.
Nykyisin nimittäin tuntuu juuri tältä, ja samoin jäljemmät selostuksesi yhdessä maailmaa vastaan -meiningistä olivat kuin omasta suustani.Georgina kirjoitti:Ja nyt homma toimii niin että kaksi itsenäistä ihmistä täydentävät toisiaan eikä niin että luovutaan jostain vain jotta oltaisiin yhdessä.
Ei kai sitä niin voi sanoa, että suhteen eteen pitäisi nähdä hirveästi vaivaa. Ei tietenkään pidä, jos kerran kaikki on hyvin ja molemmat tyytyväisiä! Mun menneissä helpoissa suhteissa oli varmaan se huonompi homma, että sitten kun sitä vaivannäköä olisi ekaa kertaa kaivattu (kun alkoi olla epämääräinen ikävä fiilis), niin siihen ei ollutkaan harjaannuttu eikä osattu/ymmärretty/viitsitty/tjsp. tarttua ongelmaan. Alan tällä elämänkokemuksella olla aika varma siitä, että molemmissa suhteissa ne ongelmat olisivat olleet ratkaistavissa. Vikaa ei ollut kumppaneissani, minussa eikä yhteensopivuudessamme vaan ainoastaan tavassamme olla yhdessä.
Jos sinulle ikinä tulee omassa suhteessasi sellainen vaihe (mikä on mahdollista mutta toivottavasti ei todennäköistä!), niin älä ihmeessä heti heitä kirvestä kaivoon.