Ruokailutottumuksesi?

[ninnithequeen]

Laitoin tuossa äsken pottumuussia ja kastiketta pöytään, katoin kahdelle, sillä mieheni on töissä. Tytär ilmoitti haluavansa syödä olohuoneessa, television ääressä. En antanut.
Sitten jäin miettimään, että mitä hittoa, itsekin luen lehteä samalla kun ruokapöydässä ollaan. Tämän tavan olen oppinut isältäni.
Meillä kuitenkin syödään työvuoroista ja muista johtuen hyvin harvoin yhdessä perheen kesken, mikä on valitettavaa, ja sen ruokailun tulisi mielestäni tapahtua ruokapöydän ääressä ilman televisioita ja radioita. Tuo Ilta-Sanomat meillä kyllä sallitaan...

Entäpä teillä, minkälaiset olivat ruokailut lapsuudessasi, entä nykyään? Kotiruokaa, noutopizzaa vai snagari? Onko pöydässä kymmenen kippoa eri salaatteja, vai pilkotaanko lautasen reunalle vain muutama tomaattisiivu edustamassa kasviksia? Saako ruokapöydässä lukea? Vai syötkö television ääressä?

Kertokee kertokee, ootte te ennenkin kertoneet

[Herra Manala]

Ei mahdu millään minun päähäni, miksei ravintonsa konsumoinnin yhteydessä saisi katsoa televisiota tai lukea tekniikan maailmaa, jos kerran paskaa saa jauhaa ja kolmen ihmisen ruokailutilan vievän hesarin saa levittää pöydälle.

Jouluna tai muun tärkeän perhe-/sukujuhlan yhteydessä ymmärrän, että ruokailu on tärkeä seurustelutapahtuma, jossa television tuijottaminen tai lehden lukeminen olisi muita ruokailijoita kohtaan halventavaa. Mutta muuten, mitä väliä?

Mitä ruoan laatuun tulee, niin meillä on aina arvostettu laadukasta kotiruokaa lapsuudestani lähtien, onhan mutsini ollut ravintola-alan ammattilainen koko ikäni.

[Lucky Luciano]

Kotona on aina opetettu, etteivät omantunnon kysymykset ja syöminen liity mitenkään toisiinsa. Ja etteivät valmisateriat ole ruokaa - edes itse maustettuina.

[ninnithequeen]

Ja etteivät valmisateriat ole ruokaa - edes itse maustettuina.

Tätä on kyllä kompattava, vaikka itse joskus käytänkin ns. puolivalmiita tuotteita
Ainoa valmisruoka, mihin kosken, on Saarioisten maksalaatikko. Ja sitä saa kerran vuodessa. Niin ja valmislihapullat ovat hyviä - kylmänä.

Alusta alkaen itse tehty on kuitenkin aina parempaa.

Tuosta kasvispuolesta vielä sen verran, että sitä saisi lisätä. Tyttären iltapalaan kuuluu lähinnä tomaattia, kurkkua ja paprikaa viipaloituna "iltapala-lautaselle". Mutta kun itse miettii mitä siihen lautasen reunalle tulikaan laitettua, niin ei ainakaan tarpeeksi...Puolet lautasestahan tulisi olla kasviksia, eikö?

Kattauksesta sen verran, että arkiastiat ja mummon perintö-posliinit ovat ihan eri kaapeissakin. Tosin tulee niitä hienompiakin joskus käytettyä ihan vaan omaksi iloksi arkenakin.

[Patz]

Entäpä teillä, minkälaiset olivat ruokailut lapsuudessasi, entä nykyään? Kotiruokaa, noutopizzaa vai snagari? Onko pöydässä kymmenen kippoa eri salaatteja, vai pilkotaanko lautasen reunalle vain muutama tomaattisiivu edustamassa kasviksia? Saako ruokapöydässä lukea? Vai syötkö television ääressä?

Lapsena syötiin ihan kotiruokaa koko perheen voimin keittiön pyöreän pöydän ääressä. Se joka tuli ensimmäisenä kotiin, keitti perunat, muut lisukkeet oli yleensä äiti tehnyt edellisenä iltana valmiiksi. Molemmat vanhemmat olivat yksityisyrittäjiä, joten ruoka-aika oli useimmiten joskus kuuden molemmin puolin.
Kunhan vähän kasvoin, aloin itse keittämään perunoita ja tekemään niitä lisukkeitakin. Meillä kokkasi tilaisuuden tullen myös isä, joka on opettanut myös monta tärkeää asiaa kalan käsittelystä lähtien.

Nykyisin pyrin tekemään itselleni päivällisen/illallisen, lounas kun lähes poikkeuksetta tulee syötyä jossain ulkona. Nautin kokkaamisesta, harmi vaan että joudun useimmiten kokkaamaan vain itselleni, ja silloin ei viitsi tehdä aikaa vieviä, monimutkaisia ruokia. Samaisesta syytä jää yleensä salaatti tekemättä, se kun pitäisi syödä kokonaan samana päivänä. Tyydyn useimmiten siis ihan tuoreisiin tomaattiin, kurkkuun ja porkkanaan, tai pakastealtaan "löytöihin". Toki joskus viikonloppuisin käyn ihan itsekseni lounaalla ravintolassa, tai kavereiden kanssa illallisella.

Yksin kun asuu, ei haittaa missä ja miten syö. Useimmiten siis syön television ääressä, tai jos on sattunut tipahtamaan lehti luukusta, selailen sitä syödessäni. Koiran myötä olen siirtynyt enemmän syömään keittiön pöydän ääreen sohvan sijaan Hyvät tavat koiraseurassakin siis

[Leilah]

Meillä syötiin kotona aina äitin valmistamaa kotiruokaa, ja monesti vielä itse pyydetyistä kaloista tai isän ampumasta hirvestä. Muutenkin oltiin melko pitkälle omavaraisia ruoan suhteen, marjoja oli aina pakastimessa ja säilykkeitä kellarissa. Sama linja on jatkunut nyt omassa kodissa. Meillä on säännölliset ruoka-ajat ja syömme minun valmistamaa ruokaa keittiön pöydän ääressä. Arkena tulee melko usein käytettyä mummonmuusia ja muitakin puolivalmiita ruokia, mutta viikonloppuisin laitan sapuskan aina itse. Kasviksia syödään kyllä, ja marjakiisseliäkin on aina jääkaapissa, se kun on hyvää puuron kanssa.

[pajazzo]

Äitskä kun ei ollut mikään superkokki, niin pöydässä oli usein samaa safkaa. Viittä eri ruokalajia pyöritettiin eri päivinä. Jep, se alkoi maistumaan vuosien varrella puulta. Sen vuoksi meidän perheessä mikroruuat yms. ovat näytelleet suurta osaa ruokailusta. Leipä on nykyäänkin oma pääruokani. Yksikseen kun asuu ei kokkailu kiinnosta. Taidan lämmintä ruokaa tehdä kerran kahdessa viikossa?? Pärjään loistavasti leivällä ja toisinaan pakaste pizzalla tai vastaavalla.

[Pirjo]

Äitini oli kolmivuoro työssä ja isä yksityisyrittäjä joten en tunne lapsuudesta puoliviiden ruokaa.. Enkä siis siten sitä vieläkään syö. Nykyään syön himassa harvoin ja sekin aika usein koneen äärellä tai lehteä lukien.. Syöminen itsessään on musta niin tylsä tapahtuma että teen siinä ohessa yleensä muuta...

Jos kämppikset tulevat löpisemään siihen viereen niin sitten en lue vaan seurustelen heidän kanssaan. Se onkin erittäin mukava...

[safi]

Tavallista kotiruokaa syötiin jo penskana kotona yhdessä koko perheen voimin. Iskä piti tiukkaa linjaa ja kaikki oli syötävä mitä lautasella oli ennen ei pöydästä noustu ja tämä aiheutti pikku Safille valillä suuriakin ongelmia. Tosin olin jo kakarana niin kyöni, että jos ei toivotun ruuan salaa syöttäminen koiralle onnistunut, niin jemmasin sapuskan paperissa pöydän alla olevaan koloon. Konstit on monet ja ikinä en jäänyt edes kiinni tästä hommasta.

Tavallisen kotiruuan syöminen jatkuu edelleen ja panostan siihen aika paljon, vaikka yksin asunkin. Teen yleensä useamman päivän satsin kerralla ja pakastan osan myöhempää käyttöä varten. Salaatit ja jälkkäri kuuluu ihan päivittäiseen ruokailuuni.
Harvemmin tulee keittiössä pöydän ääressä syötyä. Oikeastaan vain silloin, jos on muitakin syömässä. Yleensä syön olkkarissa telkkua samalla katsellen.

Olen penskana saanut traumoja marjastuksesta, johon minut aina väkipakolla raahattiin mukana. En käynyt aikuisiälläkään marjastamassa, mutta viimevuosina kantani on muuttunut ja nytkin syksyllä kävin marjastamassa pienen määrän mustikoita ja puolukoita pakkaseen. Mansikoitakin kävin hakemassa tosin valmiiksi poimittuina ostin. Mikään ei voita itsetehtyä mansikkahilloa pannarin kanssa. Nams!

[Lolita]

Lapsuudessani syötiin ihan tavallista kotiruokaa koko perhe yhdessä ja joka päivä. Viikonloppuisin oli joskus jotain vähän parempaa ruokaa.

Nykyisin sitten, ruokailutottumukset ovat huonot. Syön huonosti, epämääräisinä aikoina enkä omista ruokapöytää. Syön yleensä sohvalla telkkaria katsellen tai surffailen tai sitten syön sängyssä ja luen. Kunnon lämmintä ruokaa teen todella harvoin ja lisukkeita aterialle en koskaan. Syömiseni on ns. välipalasyömistä ja ulkona syömistä.

Tämä on sinkkuelämää. Mietiskelin tuossa yksi ilta niitä kaikkia tavallisia kotiruokia, joiden valmistaminen käy minulta vaikka unissani ja reseptinlukutaitokin on erinomainen. Opiskeluaikana jopa leivoin oman leipäni. Olisi ihanaa, jos olisi joku jolle tehdä ruokaa. Olen lähes onnesta soikeana, jos joskus saan edes ruokavieraita. Uuteen kotiini olen ostanut pöydän ja tuolit. Uudessa kodissa on myös toimiva uuni ja kunnon pakastin, joten pientä parannusta ruokailutottumuksiin on luvassa. Voin tehdä ruokaa pakkaseen ja aion pakastaa marjoja ja hilloja.

[Kid]

Lapsuudessa syötiin lähes joka päivä yhdessä. Jos äippä oli iltavuorossa niin sitten syötiin kolmistaan, isi, sisko ja mää. Viikonloppusin aina yhessä ja peruskotiruokaa.

Nykyään yritetään mussun kaa syödä yhdessä aina ko mahdollista. En häpee myöntää, mutta yleensä tv:n ääressä
Ja useimmiten ihan perussafkaa, itsetehtynä alusta asti.
Joskus mässäillään tilauspitsalla ja joskus ihan ravinteliin syömään.
Ainiin ja kasviksia/vihanneksia aina liian vähän..

[KisSandra]

Lapsuuden perheessä noudatettiin perheen yhteistä ja mahdollisimman häiriötöntä iltaruokailua. Katettiin pöytä johon yhdessä sitten istuttiin syömään ja kertoilemaan päivän kuulumiset. Tavallista kotiruokaa syötiin. Minusta tuo tapa oi oikein hyvä ja mukava. Olen ajatellut, että jos minulla on joskus perhe niin tuota tapaa voisi hyvin jatkaa, jos ei ihan joka päivä niin ainakin muutaman kerran viikossa.

Yksin asuessa ja eläessä tulee kyllä syötyä ihan siinä soffalla telkkaria katsellessa ja se yksin ollessa tuntuu ihan ok vaihtoehdolta. Ketäs se yksinolevan telkkarin katselu tai lehdenluku ruokailun yhteydessä häiritsisi? Mutta jos on enämpi porukkaa syömingeissä mukana niin olisi mukavampaa ja muita ajattelevampaa, että silloin keskityttäisiin yhteiseen jutusteluun telkkarin tai lehden sijaan.

[Bluntly]

Lapsuudessa kaikilla perheenjäsenillä oli eri ruokailuajat sekä useimmiten myös paikat.

Ruokapöydän ostin nykyiseen asuntooni painostuksen alaisena vaikka tiesin kuinka sille käy eli hautautuu paperijätteen alle. Syöminen tapahtuu nykyisin joko tietokoneiden äärellä tai sohvalla maaten nokka opuksessa.

[Mida]

Ei meillä syöty lapsena arkisin mitään yhteistä ruokaa. Se päivän lämmin ateria syötiin päivällä koulussa, ilta meni välipaloilla. Viikonloppuisin taas kun lämmintä ruokaa ei luonnollisestikaan koulussa ja töissä syöty, oli yhteinen ateria. Keittiön pöydän ääressä koko sakki. Monesti sama hyväksi havaittu kaikille kelpaava ruokalaji, perunaa ja kalapuikkoja. välillä jotain muutakin.

Joskus joku sattui laittamaan iltateetä kaikille, se oli kivaa.

Joka toinen sunnuntai oli pyhäkoulupäivä ja silloin oli aina perunamuusia. Kerran oli iskä tehnyt jotain muuta, arvatkaapa nostivatko likat mekkalan kotiutuessaan. Todellakin. Iskä oppi.

Äiti kai teki ruokaa yleensäkin niin kauan kuin asui kotona. Eron jälkeen iskä alkoi tehdä ruokaa ja laatu ehkä vähän kärsi. Tai kyse oli tottumattomuudesta, syöjien.

Kun me vanhemmat likat lähestyttiin aikuisikää, pikkuhiljaa opittiin joidenkin ruokien teko. Ruuanlaittovastuu katosi. Sitä ei ole kenelläkään yksin vaan vähän kaikilla ja toisaalta ei ole. Jos kukaan ei viitsi ruokaa tehdä, närhitään jotain muuta. Mielialakokkailua. 15-vee pikkusiskokin tekee aika näppärästi makaronia ja kastiketta. Ja yleensä jos joku alkaa ruokaa tehdä, on muiden läsnäolijoiden vastuulla pöydän siivous ja kattaminen (vaatii pyynnön/kehotuksen). Ja nytkin, vaikka asunkin poissa kotoa, saatan ihan hyvin siellä käydessäni nälän sattuessa kysyä söisivätkö muut ja tehdä vaikka pataa.

Poissa kotoa eläessäni ruokavalioni on muuttunut. Teen enemmän niitä ruokia, joista itse eniten pidän ja jotka ovat suht. helppoja. Avosuhteissakin otan mielelläni vastuun päättää mitä syödään milloinkin, koska kummassakin tapauksessa olen ollut se nirsompi osapuoli.

Mitään tiettyjä ruoka-aikoja ei tosin ole säännöllistynyt. Lukion jälkeen elämän säännönmukaisuus ja rutiininomaisuus on kärsinyt. Jokainen päivä on vähän erilainen, jokaista päivää varten pitää monet asiat miettiä. Ja syön mitä sattuu milloin sattuu, pääasiassa lähellä on tv tai tietokone, joskin ahmijana syödessä pääasiana on ruoka niin kauan kuin sitä lautasella on.

Sitten kun olen perheessä vanhempi, uskon alkavani taas vaalia säännöllisempää ruokailurytmiä. Pöydän vieressä, perhehetki. Ei mitään lehtiä siihen kaveriksi vaan ruoka.

[aasi]

Äiti teki aina illallisen, joka syötiin pääsääntöisesti yhdessä. Hyvää, terveellistä ja monipuolista kotiruokaa, sellaista mitä kotiin lasten kanssa jääneeltä talouskoulun käyneeltä sairaanhoitajalta sopii odottaa. Isä ei pahemmin ruoanlaittoon osallistu(nut), oikeastaan vain joskus kalaa savustamalla tai loimuttamalla. Ruokapöydässä saattoi joku lehti olla esillä, eikä television ääressä syöminenkään ihan ennenkuulumatonta ollut. Sotkea vaan ei saanut.

[Exsat]

Lapsuudenkodissa tarjoiltava vaihteli taloudellisen tilanteen ja äidin kunnon mukaan. Lämmin ruoka syötiin kyllä yhdessä silloin kun molemmat oltiin kotona, mutta äidin vuorotyön vuoksi näin ei kovin usein ollut. Ruoka oli tavallista kotiruokaa, mitä nyt puurojen ja vellien määrä pääruokana oli ehkä suurempi kuin muilla. Ruoka syötiin ruokapöydässä, ja vaikka suurempia sääntöjä ruokailun suhteen ei ollutkaan, niin syödessä keskityttiin syömiseen, ja lukemiset ja muut hoidettiin sitten muualla. Niinä aikoina, kun olin lapsena ruokavastuussa äidin sairastelun vuoksi olivat ruoat melko luovia mutta yllättävän hyvän makuisia siihen nähden, että kokki oli seitsemänvuotias.

Meillä syödään pääsääntöisesti itsetehtyä ruokaa ruokapöydän ääressä. Ruokajuomana arkisin maito, piimä tai vesi, viiniä tai olutta erityistapauksissa. Mehut ja limsat tulevat kyseeseen ainoastaan pitsan tai muun "roska"ruoan kanssa. Lihat tulee ostettua ajan säästämiseksikyllä useammin valmiiksi pilkottuina kaupan marinadissa kuin sellaisenaan, samoin pakastevihanneksia tulee hyödynnettyä. Valmisruokia käytetään harvoin, lähinnä silloin kun ei oikeaa ruokaa jaksa tai ehdi laittaa. Pizzerian pitsaa, hampurilaista tai kebabbia syödään ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, "oikeissa" ravintoloissa on käyty lähinnä merkkipäivinä tai muusta erityissyystä.

[bedlam]

Vanhempien kotona tuli syötyä aina äidin tekemää kotiruokaa. Kesäisin isä saattoi kalaa savustaa tai pihvit pyöräyttää, mutta pääasiassa äiti laittoi.

Yhtä aikaa koko perheen voimin syötiin harvoin, suurimpana syynä erilainen vuorokausirytmi. Itse kyllä tykkään lukea syödessäni, joten sinänsä yhteisen päivällisjuttutuokion puuttuminen ei rassannut. Ja varsinkaan siksi, koska tällaisen perhekokoontumisen aihe oli tavallisesti se, että kuinkas minulla koulussa menee. Se ei nuorena ollut lempiaiheitani.

Sinkkuaikoina tuli valitettavan usein välteltyä kasviksia ja syötyä vähintäänkin puolivalmiita eineksiä. Ruoalla kun on elämässäni ollut enemmänkin funktiona vatsani täyttäminen, en ole erityisemmin osannut herkutella ja nautiskella makuelämyksistä. Mutta nykyään tuo avovaimo kokkailee sen verran hyvää sapuskaa, että alan oikeasti innostua erilaisten makujen maailmasta.

[Camilla]

Lapsena meillä syötiin aina kotiruokaa, äiti oli kotona ja meillä oli hoitolapsia. Ruokailurytmi oli hyvin säännöllinen. Viikonloppuisin isä kokkaili aina lihapataa. Lempiruokani oli tilliliha.

Nykyään syön lounaan koulussa ja iltaruokaa jää väliin. En syö koskaan pöydän ääressä, vaan aina sohvalla. Viikonloppuisin käyn ulkona syömässä tai kokkailen jotain helppoa kuten kasviskeittoa.

[DeliriumTremens]

mutsi teki safkaa aina viikolla varastoon ja syötiin sitä kun huvitti, viikonloppuisin sitten syötiin yhdessä. Isän luona syötiin aina yleensä yhdessä ja pöydän ääressä ilman telkkaria ja lehtiä, paitsi aamiaisella...

nykyisin syödään yleensä lämmin ateria aina yhdessä, toinen tosin istuu sängyllä ja toinen on koneella joskus tulee töllötettyä telkkaria yhdessä ruoan kanssa tosin...

[Nowaysis]

Kotona isä hoiti ruokapuolen, enemmän kala- kuin lihapainotteista suomalaista perusruokaa(tm). Päivällistä syötiin isän ja veljen kanssa pöydän ääressä, äiti oli aina töissä pidempään. Viikonloppuisin koko perheellä jotain vähän pidemmän kaavan mukaan. Lapsuudessa ruokavieraita kävi melko usein, lapset olivat mukana keskusteluissa ja näistä tilanteista mulla on hirmu hyviä muistoja, joita haluan tarjota omalle lapsellekin. Lapsuuden herkkuruoista jäänyt mieleen mummon makaronilaatikko ja klassisena kesäruokana kaupan maksalaatikko joka tarjoiltiin kurkkuviipaleiden ja "tomaattikukkien" kera. Jälkkäriksi Valion vanilja/mansikkaeskimo. Myös kesäkeitto rokkasi.

16-vuotiaana aloin vegaaniksi ja tein sitten itse omat ruokani. Tekevä oppii ja tulee erinomaiseksi kokiksi. TJEU.

Nykyään lapsen kanssa kahden asustellessa pyrin mahdollisimman usein saamaan kotiin ruokavieraita tai kutsuttaamaan meidät jonnekin syömään. Itselle(ja taaperolle) kokkaaminen, kuten moni muukin edellä totesi, on tylsää. Enimmäkseen syödään ns. etnisiä ruokia, tosin nykyään retroruokabuumin vallitessa on pitänyt alkaa harjottamaan soijaversioita kanaviilokista ja poronkäristyksestä ynnä muista vastaavista . Olen myös yrittänyt sen takia normalisoida ruokavaliota, ettei muksu tarhaan mennessä totea laitosruokaa täysin mauttomaksi(tm) ja vaadi jotain josta eivät siellä ole kuulleetkaan. Olen kyllä kamala ruokasnobi enkä edes häpeä. Joku kuluttaa aikaa ja rahaa toisenlaiseen harrastukseen, minä tähän. Kukin tyylillään. Onneksi nuo miehet keitä hengaan tuppaavat olemaan samaa sorttia, minusta on _ihanaa_ kun minulle laitetaan ruokaa.
Matkustaessa ykköspointti on uusien ruokapaikkojen ja makuelämysten bongailu.

Ai, miten niin taas tullut liikaa hengattua Tuomas Vimman kanssa?

[mozart]

Kun olisikin niin kuin kotona asuessa: Ruoka-ajat olivat aina täsmälliset ja sitä söi oikeasti oikeaa ruokaa. Nykyisin aamupalan korvaa kahvi, päivällä syö mitä sattuu ja illalla sitten mussuttaa senkin edestä. Kolmivuorotyö ja kahden ihmisen yhteensopimattomat aikataulut, hyvin menee!

[LillyMunster]

Tällä hetkellä ruokailutottumukseni ovat huonot...
Johtuu kaikista tekosyistä, mutta aion parantaa tapani, ihan oikeasti.

[Kreivitar]

Lapsena syötiin kiltisti pöydän ääressä, Aku Ankkaa sai lukea. Koskaan me lapset emme syöneet vanhempiemme kanssa (poikkeuksena jouluaatto) samaan aikaan, vaan joko heitä ennen tai - kuten tavallisinta – heidän jälkeen. Oli ikävää, kun ei saanut syödä silloin kun haluaa tai kun on nälkä, vaan silloin kun jollakin muulla on nälkä ja hän mahdollisesti tekee jotain – jos tekee.

Ja sitten kun vihdoin sai ruokaa, se annosteltiin lautaselle ja kaikki oli pakko syödä. Usein jätin ruokaa suuhun ja menin kiireesti vessaan syömisen jälkeen ja syljin kaiken ulos – joskus oksensinkin, koska olin niin täynnä.

Lapsuudesta teiniyteen siirryttäessä vanhempien ote hieman heltisi. Edelleenkään ei ollut sallittua syödä samaan aikaan heidän kanssa (vain keittiössä sai syödä, mutta sinne ei saanut mennä silloin kuin he olivat siellä), vaan eri aikaan. Useimmiten söin ainoastaan koulussa – jos sielläkään (meillä ei enää tehty edes viikonloppuisin ruokaa ja minä vihasin jo silloin einespizzoja, maksalaatikkoa ja lihapiirakoita, joita meillä pääasiallisesti oli).

Öisin, kun vanhempani jo nukkuivat, varastin omenoita ja mandariineja jääkaapista pahimpaan nälkääni saadakseni unta (nälkäisenä – ja lopulta nälkiintyneenä – unen saaminen on aika vaikeaa).

Nykyään syön silloin kun huvittaa ja missä huvittaa - pieninä annoksina. En syö koskaan roskaruokaa (jos siis tällä tarkoitetaan hampurilaisia, pizzaa ym. pikaruokaa). Joskus tulee kausia, että ”unohdan” syödä, mutta nykyään yhä harvemmin. Luen aina jotakin syödessäni tai juttelen ruokaseuralaiseni kanssa, jos sellaista (siis seuraa) on tarjolla.

[obah]

Seurustelu ja "yhdessäolo" ruokailun yhteydessä on jotain mitä en voi käsittää. En sitten millään. Muutenkaan jaksa ihmisten kanssa jauhaa jotain merkityksetöntä paskaa ja nauraa mukahauskoille sutjautuksille, ja sitten pitäisi vielä ateria pilata tuollaisella. Ei käy.

[Aito_Johanna]

Mä en vieläkään osaa päättää, onko tuo Kreivittären juttu provoläppää vai ihanko tosissaan kirjoitettu. Odotin, että joku kommentoisi, mutta vetikö se kaikki muutkin hiljaisiksi?