Ei tuu mittään.
Kaksi viikkoa oltiin Orimattilassa, minä ja vanhempani (äitee on siis enon sisar). Piti mennä enon 90-vuotispäiväksi, mutta eno oli jäänyt kotonaan kävelykyvyttömäksi ja toimitettu sairaalaan. Jälkimmäisellä viikolla pääsi kotiin , ja me katsottiin viikko päälle. Hoitsu alkaa käymään joka aamu. Kaatuilun syykin selveni: ukko vetää pullon viiniä päivässä. Eihän se terveelle mitään, mutta enolta se vie viimeisenkin järjen ja liikuntakyvyn.
No niin.
Yritettiin siis opettaa digiboksia. Ei tajunnut mitään. Numeronäppäimistä kuten arvasin, ei osaa painaa kerran ja lyhyesti, vaan vilisee ympäri 2, 22, 222, 2, 22, 222, 2, 22, 222 kunnes sormensa irottaa. Boksista aiemmin saamansa lumisade johtunee siitä, että hamuilee vanhan telkkarin nappeja kanavanvaihtoon. Lisäongelmana, että sen jälkeen telkku pitäisi sammuttaa, ykkösen painaminen ei auta. Selitäpä sitä. Tai sitten on saanut digiboksista virran pois.
Lopulta keksin, että TEIPPASIN molemmista kaukosäätimistä "turhat" napit piiloon. Jäljelle jäi vain vanhan (itse teeveen) säätimen käynnistys- ja sulkemisnappi. Ja digiboksin säätimen kanavanvaihdon keinuvipu ja äänenvoimakkuuden keinuvipu. Isäni sitten kolmeen kertaan selitti hitaasti nämä enolleni ja tekstasi isolla kirjalliset ohjeet. Epäilemme oppiko. Eilen ei kuulemma katsonut teeveetä, koska rasitti se, kun sairaanhoitajat pakottivat suihkuun. Eli jos ei ole harjoitellut, on päivässä varmasti unohtanut. Luultavaa myös, että kuitenkin painelee teippien läpi, pitäsi olla muotoon valettu jäykkä kotelo.
PUHELIMESTA olen yllä selittänyt. Eno siis ei kuule olohuoneen puhelinta makuuhuoneeseen eikä hätätilanteessa pääse sängystään olohuoneeseen asti apua soittamaan. Mutta ei kelpuuta puhelimem siirtoa tai piuhallista rinnakkaispuhelinta. Ja niissä olisi liikaa nappejakin.
Ostettiin siis enolle tämä:
http://www.coline.fi/dorohandleplus324gsm/index.html
Vastausnappi, puhelun lopetusnappi. Viisi muistiin esiohjelmoitua puhelinnumeroa.
Jossain mainoksessa oli: "Doro: Puhelin, jota kaikki osaavat käyttää."
HAHAHAHAHAHAHA!!
Viiteen kertaan opetettiin.
Joka kerta piti uudestaan neuvoa, että vastataan vihreää nappia painamalla. Ja viedä enon sormi sille napille. Joskus väitti painavansa sitä, mutta ei painanut, vaikka sormi oli päällä.
Laitteessa on suunnitteluvirhe: Oletetaan että käyttäjä ymmärtää, ajattelee ja osaa jotain.
Puhelu katkaistaan punamustasta napista, mutta siitä luovuttiin enon kanssa, koska suunnittelijat ovat laittaneet että samasta napista katkaistaan virta. Joten eno toki painoi sitä kahdesti ja niin pitkään, että virta pois. Liian monimutkainen asia selittää, joten teipattiin siihen vähän teippiä päälle.
SOITTAMINEN tapahtuu joko normityyliin ensin numeroa painamalla ja sitten vihreää, mutta olisi toki liian monimutkaista selittää enolle, että pitääkin painaa kahta nappia.
Joten se toinen tyyli käyttöön, että painaa numeroituja esivalintanäppäimiä niin pitkään, että kello kilahtaa ja sitten se soittaa sillä yhden napin painalluksella. Mutta kun eno ei muista painaa niin pitkään.
Toissailtana kokeeksi yritettiin soittaa enon kännykkään. Soi siellä vähän aikaa ja sitten lakkasi. Eno kertoi eilen puhelimessa (lankapuhelin siis), että kännykkä oli soinut, oli yrittänyt vastata, mutta mitään ei ollut kuulunut. Siis luultavasti painoikin puhelun lopetusnappia (johon siis kiellettiin koskemasta) tai hapuili vastausnappia oikeasti painamatta. Ei tule mitään.
Lisäksi vehkeessä on sivussa äänensäätövipu, josta eno takuudella saa äänen kokonaan pois.
ILTALÄÄKKEIDEN ottoa varten laitettiin herätyskello, joka soi kello yhdeksäntoista. Sairaanhoitajan idea. Sairaanhoitaja selitti enolle moneen kertaan. No, eilen eno valitti, että miksi herätyskello soi toissapäivänä. Ja myös äidin kysellessä oliko eilen ottanut iltalääkkeensä selitti, että niitä ei ole.. ts.. syönyt ne jo aikaisemmin ja ei muista.
Kaikkiin noihin apuvälineisiin ja konsteihin vanhusten auttamiseksi sisältyy virheellinen oletus, että vanhus ymmärtää, ajattelee ja muistaa jotain. Ei se niin mene. Olisi todellinen haaste suunnitella vanhuksille teknisiä apuvälineitä, joita osaisivat käyttää.
Enon henkinen ja fyysinen tila näyttää muutaman kuukauden poissaolomme aikana menneen roimasti alaspäin. Kesällä ja syksyllä oli paljon tolkumpi. Siihen toki vaikuttaa, että eno on nyt koko ajan kännissä tai krapulassa.
Onneksi päästiin pois, ei sitä jaksa enää äitinikään.
Minulta (joka en enoani muutenkaan rakasta), menee kaikki hellyys "söpöä" vanhaa ihmistä kohtaan. Ei toimisi kuin leffassa "Purppuravyöhyke" kerrottu Lipitzanhevosten koulutusmenetelmä: Sähköpiiska perseeseen ja ne saa vaikka soittamaan pianoa.
![Laughing :lol:](./images/smilies/icon_lol.gif)
Tosin enoni ei ole nyt hevosenkaan tasolla.