Kuulemani mukaan naiset ovat silloin halukkaimpia saamaan miehen spermaa sisäänsä. (Tai no kortsuun, mutta sitä Luonto ei tiedä)
Kysymyksenasettelussani on Ainakin Kolme ongelmaa:
1. Tiedostavatko naiset ovulaationsa?
Ainakin neekermiehet väittävät Haistavansa naisten ovulaation.. mutta tietävätkö naiset aikaa itse?
2. Kysymyksenasettelussani on kuukauden viikoista.
Enkä tiedä, noudattaako naisten kuukautiskierto noin tarkkaan oikean Kuun kiertoa. Näkemässäni KuuDokkarissa kumminkin väitettiin, että ainakin Hedelmällisimpien naisten kierto Tarkkaan Noudattaa Kuunkiertoa, Ja Filosofoitiin, että ehkä naiset eivät vaikuta Kuuhun, vaan Kuu naisiin. No joo, naiset ovat luonnonEläimiä.
b) alakohtana, että en tiedä, noudattaako kalenteri ihan tarkkaan astronomista kuunkiertoa.
3. Lukemieni ehkä väärien tutkimusten mukaan naiset ovulaationsa aikaan himoitsevat vain AlfaUroksia. Siis eivät Minua. Kierron muuna aikana naisten mieleen ovat turvalliset, vaan ei välttämättä hottikset miehet. No, minä en ole hottis enkä turvallinen, joten tuskin saisin penetroida edes naisten menstruaation aikaan.

Silti oletan, että tästä kyselystä saatava tieto olisi hyödyksi sekä Alfojen että meidän Omegoiden vonkuuyrityksissä.