Tix kirjoitti:Tämän kysymyksen luettuani tajusin juuri, että sukupuolten välinen näkemysero tässä asiassa lienee melkoinen. Miehet ovat melko tarkoitushakuisia, en usko (juuri) kenenkään miehen tunnustavan ihastumistaan missään muussa tarkoituksessa kuin tavoitellessan parisuhdetta (edit: tai seksisuhdetta) tuon henkilön kanssa.
Valitan, ei mene läpi. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun keskustelen vastaavasta aiheesta sellaisen miehen kanssa, joka on tottunut pitämään rakkautta(kin) vastikkeellisena. Kun asian teoriapuoli alkaa valjeta, mainitut miehet ovat poikkeuksetta turvautuneet selittämään sitä sukupuolieroilla.
Kommentoin samoin kuin mitä tahansa muutakin tyypittelyä sukupuolen mukaan: puhu vain omasta puolestasi. Jos tarkemmin asiaa ajattelet, niin miten se sinua hyödyttää että väität kaikkien miesten (tai suurimman osan) olevan tässä asiassa samanlaisia kuin sinä? Ihan kuin et olisi valmis ottamaan henkilökohtaista vastuuta ajatusmaailmastasi. Koska kaikki miehet ovat sellaisia, sinäkään et muuta voi, vai? Toinen tilanne, jossa tyypillisesti toistamiseen ilmenee sama kaava, on pettämiskeskustelut. Pettäjäksi tunnustautuva mies ei usein suostu luovuttamaan siitä ajatuksesta että kaikki miehet pettävät. Ikään kuin tämä vähentäisi hänen vastuutaan harkita tekojaan henkilökohtaisella tasolla.
Siltä varalta että se ei ole jo ilmiselvää: Tunnen lukuisia miehiä, jotka eivät käyttäydy eivätkä käytöksensä perusteella ajattele kuvaamallasi tavalla. Miehiä, jotka eivät vaivaudu siitä että heistä kertoo pitävänsä, koska he ottavat sen myönteisenä palautteena ilman taka-ajatuksia. Ja jotka voivat myös suhteessa ollessaan ilmaista muita naisia kohtaan tuntemaansa ihailua ilman että kukaan sen seurauksena loukkaantuu tai epäilee parisuhteen olevan menossa kiville. Muunlaisia miehiä (tai naisia) en haluaisi tunteakaan.
Ilmeisesti se on ainakin teoriassa mahdollista naiselle, joskin hieman epäilen sellaista pyyteettömyyttä.
Tietenkin epäilet.
Ainakin ne tunnustukset, joita olen saanut, ovat johtaneet pääsääntöisesti välirikkoihin kun en ole lämmennyt lähentymiselle. En myöskään koe tulleeni imarrelluksi vaan pikemminkin häirityksi, kun minut on asetettu epämiellyttävään tilanteeseen, ts. sanomaan vaivautuneena, että "olet sinäkin kovin mukava, mutta en tunne sinua kohtaan samoin."
Loukkaako sinua, jos sanon että minua melkein itkettää ajatus sellaisesta sosiaalisesta kontekstista, jossa ihmiset käyttäytyvät noin? En ymmärrä miten kukaan jaksaa elää maailmassa, jossa meininki on tuollaista.
Yhteenvetona sanoisin, että ole ja elä toki täsmälleen niin kuin itse haluat. Suosittelen kuitenkin olemaan tekemättä sitä virhearviota, että kaikki muutkin suhtautuisivat aiheeseen samoin kuin sinä.