Ärsyttävätkö pätkä-quottaukset?
Ärsyttävätkö pätkä-quottaukset?
Joitakin keskustelijoita (muissakin foorumeissa) tuntuu ärsyttävän se, kun viestiä lainataan pätkissä ja jokaista kohtaa kommentoidaan erikseen, ja kirjoittavat vastauksensa mieluummin yhteen pötköön. Toisten mielestä se taas on ihan normaali ja yleinen tapa keskustella.
Tähän asti suunnilleen about kaikki havaitsemani asiasta valittaneet ovat olleet naisia. Halusinpa siis selvittää ärsyttääkö pätkäquottaaminen enemmän naisia kuin miehiä?
Tähän asti suunnilleen about kaikki havaitsemani asiasta valittaneet ovat olleet naisia. Halusinpa siis selvittää ärsyttääkö pätkäquottaaminen enemmän naisia kuin miehiä?
Ei haittaa. Käytän sitä toisella palstalla säännöllisen epäsäännöllisesti irrottaakseni asioita niiden alkuperäisestä asiayhteydestä ja vääristelläkseni siten niiden sanomaa. Tämä on kohtuullisen näppärä ärsytyskeino ja käytän sitä vain sellaisena. Tapa on mielestäni yleinen, enkä jaksa nillittää asiasta. Veikkaisin että ärsytyksen määrä on yleensä suhteessa siihen kokeeko alkuperäinen kirjoittaja tulleensa tahallaan väärinymmärretyksi tai siihen kokeeko hän tekstinsä alkuperäisen sanoman muuttuneen ratkaisevasti.
Osien lainaaminen voi johtaa tosiaankin asiayhteyden katoamiseen, ja edistää pikkuasioihin takertumista. Yhteen pötköön vastaaminen vaatii henkilöltä vastauksensa käsittelyä kokonaisuutena ja pääasioihin keskittymistä.
Toisaalta yhtenä pötkönä vastaaminen voi myös aiheuttaa toisen ohi puhumista, mikä kostautuu keskustelukumppanin nillittämisenä "Et ole vieläkään vastannut esittämiini kysymyksiin!".
Syy miksi ehkä miehet suosivat enemmän pätkälainauksia on että se on ehkä analyyttisempi ja pikkutarkempi tapa kommunikoida, halu kontrolloida että tulee käsitelleeksi kaikki asiat ja vastattua kaikkeen. Pötkössä vastaaminen vastaa enemmän kasvokkain keskustelua jossa odotetaan omaa vastausvuoroa ja esitetään oma näkemys yhdellä kertaa. Pätkälainaamisen lähin vastine kasvokkain keskustelussa voisi olla riitely, jolloin keskeytetään toisen puhe jatkuvasti.
Aikaisemmin käytin lähes yksinomaan pätkälainailua, mutta olen ylläolevien syiden takia pyrkinyt suosimaan pötkövastauksia vaikka se välillä tekeekin kipeää.

Viimeksi muokannut Googlebot, 30.10.2007 12:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Päin vastaoin se ärsyttää, kun monilla muilla foorumeilla lainataan koko teksti ja mahdollisuuksien mukaan kaikki edellisetkin lainaukset ja sitten vastataan lyhyesti yhteen asiaan.
Jos ei vastaa osissa, on lainattavaa tekstiä hankalampi lyhentää järkevästi, ja megalainaukset tekevät keskusteluiden selaamisesta hankalaa.
Jos ei vastaa osissa, on lainattavaa tekstiä hankalampi lyhentää järkevästi, ja megalainaukset tekevät keskusteluiden selaamisesta hankalaa.
Megalainaukset ovat asia erikseen. Yhdessä osassa vastaaminen kuitenkin vaatii enemmän vastauksensa esikäsittelyä ennen lähetystä ja keskustelu pysyy paremmin kasassa, osittain tosin sen takia ettei silloin tule vastattua jokaikiseen toisen esittämään väittämään tai kysymykseen.
Jos seuraan ulkopuolisena joidenkin muiden välistä kiihkeääkin keskustelua, huomaan skippaavani yhä enemmän ne keskustelut joissa on käytetty pätkälainailua. Ulkopuoliselle tarkkailijalle tuottaa enemmän vaikeuksia seurata keskustelun kulkua monien peräkkäisten pätkälainausviestien takaa. Keskustelijoille tällä ei välttämättä ole merkitystä jos ovat niin keskittyneet kiistelemään keskenään. Itsellänikin nimenomaan kiistelytilanteissa pätkälainaaminen yleistyy.

Tuli myös mieleeni että jos on useita asioita joihin haluaa keskustelussa ottaa kantaa, yksi tapa on myös tehdä niille jokaiselle erillinen vastaus sen sijaan että käsittelee niitä jokaista pätkälainauksin samassa viestissä. Silloin toinen vastaaja voi helpommin poimia niistä ne joihin haluaa antaa vastineen.
Unohdin vastata tuohon Duckzillan gallupiin, mutta oma vastaukseni olisi kai jotain noiden kahden ääripään väliltä.
Unohdin vastata tuohon Duckzillan gallupiin, mutta oma vastaukseni olisi kai jotain noiden kahden ääripään väliltä.
Viimeksi muokannut Googlebot, 30.10.2007 12:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Asiaa kirjoitit. Pilkkominen ei yleisellä tasolla juuri ärsytä, mutta vihun käyttämänä omalla kohdalla vie keskustelusta dynamiikan (en keksinyt parempaa sanaa).Googlebot kirjoitti:Aikaisemmin käytin lähes yksinomaan pätkälainailua, mutta olen ylläolevien syiden takia pyrkinyt suosimaan pötkövastauksia vaikka se välillä tekeekin kipeää.
Palstalapsuudessani otin pilkkomisen usein puheeksi ja ehdotin vihulle, josko voisimme käydä keskustelua ilman sitä. Nykyään jätän surutta mielestäni epäoleelliset kohdat/pilkontalainaukset vastaamatta, jotta keskustelu etenisi rakentavammin.
Jos lainattavaa on vähän, ei sitä yleensä tarvitse jakaa osiinkaan. Jos taas lainataan koko pitkä teksti ja useampi keskustelija vastaa samaan asiaan, saa selata lähinnä samaa tekstiä, vaikkei lainaus olisikaan mitenkään megapitkä. Hyvin usein lainattu teksti on siinä jotakuinkin turhaan, jos vastausta ei kohdisteta (osissaGooglebot kirjoitti:Megalainaukset ovat asia erikseen. Yhdessä osassa vastaaminen kuitenkin vaatii enemmän vastauksensa esikäsittelyä ennen lähetystä ja keskustelu pysyy paremmin kasassa, osittain tosin sen takia ettei silloin tule vastattua jokaikiseen toisen esittämään väittämään tai kysymykseen.

Myönnettäköön, että pätkät sopivat paremmin kahdenkeskiseen keskusteluun, mutta koko tekstin lainaaminen on myös ongelmallista ja usein riittäisi, että viittaisi vain kenelle vastaa.
Pätkälainauksilla irroitetaan helposti yksi rivi tekstiä koko kontekstista. Siitä vedetään sitten omat tulkinnat, vastaväitteet ja ymmärretään tahallaan väärin ja kas kummaa, meillä on taas yksi 29 sivuinen taistelu jossa kaikki vihaa kaikkia, kolme saa bannit, viisi poistaa tunnuksensa, kaksi julistaa omaa ylivertaisuuttaan ja yksi itkee kun häntä on kohdeltu niin väärin.
Nainen, mies, nainen, mies... No, tuossahan aloittaja kyllä kertoikin, miksi halusi erikseen miesten ja naisten vastaukset, joten seuraava on
, mutta mua riipii jaottelu asioissa, joissa jaottelulle ei edes kerrota syytä. Mielestäni esimerkiksi Helsingin Sanomat voisi - sen sijaan että niin usein jaksaa kysellä miesten ja naisten kantoja vaikkapa ammattiyhdistysliikkeeseen, ilmastonmuutokseen tai Natoon - vaihteeksi kysellä vaikkapa, ovatko vihreä ja keltainen tyttöjen vai poikien värejä. Yhtä fakin relevanttia.

Minä käytän molempia tapoja, aiheesta riippuen. Samalla palstalla voi hyvinkin olla erilaisilla tempoilla käytäviä keskusteluja, jolloin toimintamalli valitaan sen mukaan. Aina pyrin kuitenkin lyhentämään lainausta mahdollisimman paljon, jotta selvästi näkyisi mihin oikein vastaan.Suvinen kirjoitti:Kertoo mielestäni enemmän vastaajan mielikuvtuksettomuudesta ja vastaa mielestäni tilannetta, jossa ei heti keksitä mitään nasevaa vastattavaa, vaan mielessään sitten jälkikäteen tajuaa: Noinhan mun olis pitänyt vastata! Vastaanpa nyt! Njänjänjäää!
Toisekseen minusta olisi jotenkin hassua jättää sanomatta oivalluksia vain sen takia, että ne tulevat väärään aikaan. Sehän juuri tekee keskustelupalstoista reaalimaailmaa ja esim. jotain chattejä joustavamman.
Olin ehkä turhan ankara tuossa itseäni kohtaan. Voihan kevyt ja iloinenkin keskustelu edetä IRL siten että toinen ottaa toisen sanomisiin kantaa kesken toisen puheen, täydentäen häntä jne.Googlebot kirjoitti:Pätkälainaamisen lähin vastine kasvokkain keskustelussa voisi olla riitely, jolloin keskeytetään toisen puhe jatkuvasti.
Vastaavasti yhdessä osassa vastaaminen voitaisiin ennemmin käsittää perättäisten puheenvuorojen pitämisenä kuin normaalina keskusteluna.
Mutta joo, yleisesti ottaen kokonaisuutena keskusteleminen tuntuu soljuvan paremmin ilman jokaisen kohdan pilkkomista, analysointia ja kommentointia. Keskustelu pirstaloituu kun vastapuoli vielä pirstaloi edellisen pirstaleita, ja kohta koko maailma on pirstaleina. Viimeistään siinä vaiheessa kaikki on menetetty. Kaikki.
EDIT: Jos tämä olisi ollut äidinkielenaine, olisin saanut 6½.
Viimeksi muokannut Googlebot, 30.10.2007 21:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ei ole tosiaan kaikilla tarkoitus provosoida sillä. Aikana ennen nykyisenlaisia webbifoorumeita tuo lainaustapa ei ollut noin hankalaa ja oli varmaan yleisemmässä käytössä.Suvinen kirjoitti:Jaa, näyn olevan vähemmistössä. Ihan vitun typerää ja ärsyttävää, ja yleensä tarkoituksena onkin vain toisen provosointi.
Enemmänhän se pirstaloituu, jos jokaisen vastauksen pilkkoo omaksi vastauksekseen, kuin jos asiat kokoaa yhteen kokonaisuudeksi. Maailma ei pirstaloidu niin helposti.Googlebot kirjoitti:Keskustelu pirstaloituu kun vastapuoli vielä pirstaloi edellisen pirstaleita, ja kohta koko maailma on pirstaleina. Viimeistään siinä vaiheessa kaikki on menetetty. Kaikki.
Väärinlainattu se oli jauhauhau ei hauhauhau vaikka olisi voinut ollakin hauhauhauhau vaikka niin sen luitkin. Kiitoksia kannusteesta, tällä jaksaa taas läyrytä tänne! NUUH! Sitä itseään.Googlebot kirjoitti:Plops! Muista sitten pyyhkiä.Niba kirjoitti:Tulihan se sieltä!
Ja vedä vessa.Hei vähän paskan
Tseh, ota keksi.hauhauhau
Uuuh, suits you sir!väliin
Pyyhin Netikettiin..