Pöh. Kurkku on ihan karhea ja olin suunnitellut himourheilevani tän päivän. No, aloitan siivoamisella ja jos olo paranee, jatkan urheilulla. Ei viikonloppuisin saa sairastaa, prkl!
Viimein semihyvät yöunet takana. Nyt tunnen olevani jo melkein elossa.
Äsken tuli odotettu puhelu laivaterminaalin suunnalta. Pari iloista mutta tamperelaista reissuhenkilöä on saapunut Tukholmanristeilyltään, ja kinuavat nyt Pataässään päkälle, eli päiväkännille. Lupasin käydä moikkaamassa matkalla salille...
Juhlaa. Yritin etsiä vaatekaapin pohjalta "It's raining cats and dogs" -sukkahousujani, jotka ovat niin höhlän näköiset, että illalla tavattavilla luokkakavereilla olisi ollut pohdittavaa seuraaviksi viideksi vuodeksi. Niitä en valitettavasti löytänyt, joten nyt on olemassa riski, että he jälkeenpäin pohtivat sukkahousujeni sijaan minua. Mutta sen sijaan löysin noin miljoona ihanaa vaatetta, jotka eivät muutamaan vuoteen ole mahtuneet päälleni, ja jotka mahtuvat nykyään taas. Saatan ryhtyä prinsessaksi.
Ihanaaaa oli nukkua univelkoja pois. Heräsin toki kahdeksalta hoitelemaan miekkosen kunnialla kaukisturnaukseensa mutta sitten painelin ite takas sänkyyn ja nousin ylös vasta puoliltapäivin. Aurinko paistaa ja kohta miespuolisen vanhan ystävän kanssa ajelemaan ja kaffille pitkästä aikaa ja sitten kotiin värjäileen pikkusysterin tukkaa. Illalla sit jos ehtis vaikka lätkämatsiin vikaan erään, näkis sitä omaakin miespuolistansa vähä muissakin merkeissä ku vaan yöt samassa sängyssä. Vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole kyy
Joo, ei tuu mitään tän päivän suunnitelmista. Olin suunnitellut humaltumista ja villiä ketkutusta Hellsingin yöelämässä, mutta kaikki tekee oharit. Siispä sauna lämpiää ja päihteitä on, minä tarjoan!
Jooh. Automatkalla kotia tuli niin laidasta toiseen meneviä ajatuksia että lienee paras heittää luuri seinään, poistaa messengeri koneesta ja syödä kaikki kotiavaimet ettei tule vahingossakaan lähdettyä mihinkään.
Olen tullut vanhaksi, kun lähdin jo toisen kerran kesken baarireissun pizzalle ja kaverille nuquu.
Kolme päivää teini-ikää jäljellä, ja syysloma päällä, kaiken järjen mukaan pitäisi hillua kaatokännissä vuorokauden ympäri, mutta mitä vielä, illalla töihin.
Viimeksi muokannut Razormaid, 20.10.2007 15:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I raise my hands to heaven of curiosity, I don't know what to ask for, What has it got for me?