Googlebot kirjoitti:
Jätit vastaamatta kumpaan painopiste pitäisi mielestäsi ennemmin laittaa, uusien hoitajien palkkaamiseen vai olemassaolevien palkkojen nostoon? Tehyn puheissa nämä ovat yksi ja sama asia, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Edes 24% palkankorotus ei aiheuta hakijaryntäystä alalle, ja jossain kunnissa on rahapulassa jo nyt turvauduttu nykyisten hoitajien lomauttamisiin (muistaakseni lehdissä ollut Kemin surkea tilanne).
Kuten Aho sanoi, alan tuottavuutta on parannettava, vaikka aikaisemmin alan väki on suhtautunut nihkeästi tehostamisvaatimuksiin ja väittänyt ettei mitään tehostettavaa enää ole koska jo nyt saa työskennellä niska ns. limassa.
Tehyllä on ollut aiemmin lukuisia suoraan jäsenistöä koskemattomia hyvän hoidon ohjelmia, joilla on koitettu vaikuttaa hoidon laatuun. On korostettu yksilöllisyyttä, kohtaamista, kiireettömyyttä ja potilaan tarpeisiin vastaamista hoidon laadun mittareina. Tuloksena on ollut vain kiristämistä; tehän tiedätte miten hoidetaan hyvin, miksette tee niin? Henkilökuntamitoituksia on luotu, mutta koska ne ovat suosituksia eivätkä pakollisia velvoitteita, noudattaminen on jäänyt vähemmälle.
Lisähenkilökunta olisi toki tervetullutta mutta sen aiheuttamat hyvät vaikutukset ovat päättäjille liian abstrakteja verrattuna kohonneisiin palkkakuluihin, jotta lisähenkilökuntaa oikeasti palkattaisiin. Ilmeisesti toive lisähenkilökunnasta on ollut vain liian helposti torpattavissa. Ongelmaa koskee erityisesti perusterveydenhuoltoa, sillä vanhukset eivät saa ääntään kuuluviin. Lisähenkilökunta on siis lupaus jota ei toteuteta, koska ei ole pakko.
Tehostamista varmasti tarvitaan koskien koko terveydenhuoltojärjestelmää, joka nykyisellään sisältää päällekkäisyyksiä ja byrokratiaa kahden maan tarpeisiin. Tämä on tietenkin kuntien ja viime kädessä valtion tehtävä, terveydenhuollon henkilöstö voi osallistua hankkeisiin välittämällä totuudenmukaisen kuvan kentältä. Meidän tehtävämme ei ole pitää tehokkuutta parempana omalla palkkauksellamme.
Edelleen, koska palkkaus ei vastaa työnkuvaa eikä työnkuvaan ole tulossa helpotuksia, vaihtoehto ei mielestäni ole jäädä odottamaan muuttuisiko työnkuva sittenkin. Puhutaan nyt sitten sitä kieltä mitä kunnissa ymmärretään ja vaaditaan suoraan rahaa.
PerttiMakimaa kirjoitti:
"KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja Pekka Palola Tampereelta sanoo, että hänen tietojensa mukaan kaikki mukana olevat eivät ole henkilökohtaisesti kirjoittaneet nimeään listalle.
Työmarkkinajohtaja Markku Palosen mukaan listoilla on myös nimiä, joita ei ole varmennettu kyseisen henkilön omakätisellä allekirjoituksella."
Tuntuuko koskaan, että näät salaliittoja kaikkialla? Kylläpäs nyt käytetään kaikki mahdolliset keinot listojen spekulointiin. KT oli jopa kehottanut työnantajia lähettämään jokaiselle allekirjoittaneelle kirjeen, jossa varmistetaan että ihanko oikeasti tahdot irtisanoutua. Sitä odotellessa.
Tänään sairaanhoitopiirit olivat ilmeisesti saaneet listat irtisanoutumisella uhkaavista ja vaikuttaa siltä, että työnantaja alkaa vihdoin myöntää tilanteen mahdottomuuden. Korvaavaa työvoimaa ei ole.
Täällä Varsinais-Suomessa työnantaja koitti kerätä omia listojaan, tehyn jäsenistä siis. Annoin vastaukseksi aikuismaisesti "En kerro".