Tix kirjoitti:Toinen kivekseni ei ole vielä laskeutunut?
Kuuluuko tuokin tunnetiloihin? Enpä olisi arvannut!
Tix vielä harjoittelee hieman itsensätuntemisen jaloa taitoa. Harjaantumattomalle voi olla vaikea erottaa empatiaa laskeutumattomista kiveksistä.
Kivekset Kannattaa jättää tanskalainen liha ilmeiseti syömättä?
Kiveksen muodostuminen alkaa 6. viikolla, jolloin kivesjuosteet ja välikudos erilaistuvat (kuva 29). Kiveksen erilaistumisen ensimmäisessä vaiheessa kehittyvät juosteet, jotka myöhemmin muuttuvat linkomaisiksi siementiehyiksi. Siementiehyissä alkuitusolut jäävät spermatogonioina juosteiden sisään. Siementiehyiden rakenteisiin kuuluvat Sertolin solut ovat endokrinologisesti aktiivisia, ne erittävät anti-Müller-hormonia (AMH). 9. viikolla välikudokseen ilmestyy testosteronia erittäviä Leydigin soluja. Fetaalikaudella kives kasvaa ja muuttuu aikuisen kiveksen muotoiseksi. Sen paino lisääntyy 20 mg:sta 14 viikon iässä n. 670 mg:aan syntyessä. Leydigin solujen suhteellinen osuus on suurimmillaan 14. viikolla ja pienenee sitten niin, että syntymähetkellä niitä on tunnistettavissa vain muutamia. Kivesten laskeutuminen alkaa 6 kk:n iässä, ja nivuskanavan läpi ne tulevat sikiökauden lopulla tai heti syntymän jälkeen.
Et jos Tixillä ei oo kivekset vielä laskeutuneet, niin esipuperteetti rulaa!