Zeb kirjoitti:Kieltämättä ateriavalintasi vaikuttavat aika kummallisilta ja pakkomielteisiltä.
Suunnilleen samaa taidettiin valittaa Big Brotherissa Martinalle kun hän julkesi mennä ostamaan "rehuja" kioskilta. Kuten sanoin, pyrin pitämään asiat yksinkertaisina ja nopeina joten siksi en välttämättä ala ainakaan yksin ollessani valmistaa "kunnon ateriaa" päivälliseksi, vaan pistän pikaisesti pari kananmunaa kiehumaan, otan jääkaapista jotain käteenosuvaa rehua ja piimää sen kyytipojaksi jne. Joku muu ehkä kävisi Hesen kautta, tilaisi Kotipizzan tai alkaisi kyhätä lasagnea. All power to them.
En yleensä jaksa kyhätä edes kastikkeita tehdessäni viikonloppuisin varsinaista ateriaa koska niillä ei ole yleensäkään mitään positiivista ravintoarvoa, ainoastaan makuarvoa. Katsoin juuri kaapissani olevia sitruunakastikejauhepaketteja joita joskus saatan käyttää uunilohen kanssa: raaka-aineiden joukossa osittain kovetettua kasvirasvaa. Jaiks! Pois pois pois...
Ei sitä tietysti tarvitse kumppanin kanssa jatkuvasti samaa ruokaa syödä, mutta minusta olisi ankeaa ellei ikinä voisi hakea yhteistä leffapizzaa, ja romanttiseen ravintolailtaan toisit omat rahkat.
Ravintolaillallisia en ole koskaan lopettanut ja saahan niistä ihan terveellistä ruokaa (terveellisempää kuin mitä ihmiset syövät kotonaan makaronilaatikkoa jne.), mutta nuo leffapizzat jne. alkavat kokemukseni mukaan olla vakiokamaa aina tavattaessa, koska tapaamisten on kai tarkoitus olla molemmille osapuolille "sunnuntaita" eli silloin tehdään jotain kivaa yhdessä (esim. katsotaan DVD-leffaa), syödään jotain mistä molemmat tykkäävät (eli ei sitä rahkasössöä ja porkkanaa) jne.
Ystäväni kypsyi miehen pakkomielteiseen kuntosaliharrastukseen ja siihen, että kaupasta ostettiin aina samat kananmunat ja keittokinkut ja muutama muu vakioeines, eikä ikinä mitään muuta.
Ilmeisesti kyseessä en ollut minä koska kuten kerroin aiemmin, minä annan yleensä aika pian periksi kumppanilleni ja alan syödä samaa paskaa kuin hänkin, ja alan panostaa enemmän "parisuhteeseen" kuin tervehenkisiin harrastuksiini jotka muuten söisivät lähes kaiken aikani. Parin kuukauden kuluttua tästä kumppaniehdokas alkaakin sitten "leikkimielisesti" valittaa kun en olekaan enää se täysin sama sixpäkki kuin tavatessamme.
Kaikkea ei voi saada. Jos minut haluaa timmissä kunnossa, saisi luvan hyväksyä elintapani.