Tänään on kyllä torstai.
Tänään on kyllä torstai.
Ja älkää edes kysykö, miksi olen vielä hereillä!
Mulla tuntui eilen että oli perjantai, ehdin jo hehkuttaa viikonlopun alkamista. Työkaverit palautti minut maan pinnalle.Bliss kirjoitti: Aamulla, juuri ennen herätyskellon mölyä, olin ihan varma että on lauantai eikä tarvitse nousta sängystä eikä pukeutua eikä tehdä töitä
XTPK
Kohta kahvia ja kakkua.
Vedät ne bokserit kainaloihin sillai Obelix-tyyliin ja toteat suureen ääneen "eikö rouvat tiedä, että tämä on uusinta kuumuutta a la Paris?"Bliss kirjoitti:saattaisivat päiväkodissa katsoa hiukan pitkään, jos vien pojan sinne pukeutuneena pelkkiin Hello Kitty-boxereihinSheetlord kirjoitti:Eläköön etätyö!
Pariin päivään ei ole ahdistanut eikä vituttanut, en tiedä mistä moinen.
Eilen hetkisen aikaa harmitti, kun en meinannut millään tajuta bipolaaritransistorin toiminnan perusteita (lähinnä miten eletronit voivat ylittää reverse biased p-n liitoksen, mutta nyt luulen tajuavani).
Sitten opiskelin Field-effect transistorin toimintaa ja se olikin varsin yksinkertainen. Tänään MOSFETin pariin.

Sitä se flörtti aiheuttaa, hyvää fiilistä!NuoriDaavid kirjoitti:Pariin päivään ei ole ahdistanut eikä vituttanut, en tiedä mistä moinen.
Tämäkin päivä on aika pyllystä. 12 tuntiset duunipäivät, pikaliikunnat ja perheen hätänen 10 min näkeminen aamupalan ääressä kyllä saavat odottamaan viikonloppua ihan eri tavalla kuin perusarkena... Ja äitiyslomaa.
Pikkujätkä potkii jo mutsin kylkiä, herätessä sattu niin vtusti, että meinasin hetken lähteä pakkosynnyttämään johonkin. Kaveri lupas opettaa tänään mua rentoutumaan, jumppaamaan ja venyttelemään silleen et jätkäl on hyvä olla eikä tartte purkaa angsteja kylkiini. Ihkuu. Onneks se opettaa työajalla ni pääsen shoppaa meikkejä töiden jälkeen.
7 työpäivää!!!11
haukotus maximus..
Mies tuli työporukan illallisilta klo 2.50 ja halusi kertoa mulle (pikkupoika se vielä on!) sammankonreisistä ja jättikatkaravuista ym. Hönkäili omien sanojensa mukaan viettelevästi mun suuntaan ja mä olin takakiree. Kerroin että herra haisi, omien sanojensa mukaan valkosipulia. Ehkä parilla brandyllä ja oluilla oli osuutta asiaan
Jep, hirvee kiire heti aamusta. Eilen sain pomolta ns. puhuttelun, missä kysyttiin mun työmotivaatiosta (tai sen puutteesta) ja siitä että viihdynkö edes. 1400€/kuussa ilman lisiä viikonloppuineen laskee kenen tahansa motivaatiota.. ryhdyn siis vähän topakammin katselemaan sitä uutta duunia. (P.S. pomo meni ihan shokkiin kun rupesin puhumaan siitä että kyllä mä olin ajatellut tässä jossain vaiheessa irtisanoutuakin ja mennä muihin töihin; oli sitä mieltä ettei hän missään nimessä halunnut että irtisanoudun, halusi vain kysyä tilannettani).

The great club outshines the individual, always and forever.
Samansuuntaisia kelailuita. (On täälläkin päässä NIIN lähellä, etten jo tänään sanois itseäni irti..) Perustetaanko oma firma? Sä voisit hoidella elukoita, ja mä olla vastaanottotiskillä.Elppis kirjoitti:Eilen sain pomolta ns. puhuttelun, missä kysyttiin mun työmotivaatiosta (tai sen puutteesta) ja siitä että viihdynkö edes. 1400€/kuussa ilman lisiä viikonloppuineen laskee kenen tahansa motivaatiota.. ryhdyn siis vähän topakammin katselemaan sitä uutta duunia.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Mulla oli sama keskustelu tiistaina. Ensi viikolla sitten lopetellaan.... Koeaika on kiva asia puolin ja toisin.sipsi kirjoitti:Samansuuntaisia kelailuita. (On täälläkin päässä NIIN lähellä, etten jo tänään sanois itseäni irti..) Perustetaanko oma firma? Sä voisit hoidella elukoita, ja mä olla vastaanottotiskillä.Elppis kirjoitti:Eilen sain pomolta ns. puhuttelun, missä kysyttiin mun työmotivaatiosta (tai sen puutteesta) ja siitä että viihdynkö edes. 1400€/kuussa ilman lisiä viikonloppuineen laskee kenen tahansa motivaatiota.. ryhdyn siis vähän topakammin katselemaan sitä uutta duunia.
Tänään on kylläkin tankkaus ja lepopäivä. Onneksi en lähtenyt mankeloimaan töihin. Jalat on ihan snadisti hapoilla eilisen jäljiltä, joten olisi ollut melkoista itsemurhaa lähteä tuonne tuuleen ja sateeseen rääkkäämään ruhoa. Reisissä on pieni kihelmöinti koko ajan. No ei se pahasta ole, vaan hyvästä. Jaa... Pitäisköhän taas syödä - vain syömällä voit kasvaa.