Laatulauantai
Laatulauantai
Onko elämässäsi laatua?
Tulipa muistutus kuolevaisuudesta, kun jouduimme työparini kanssa todistamaan kolaria, jossa nuori tyttö ajoi punaisia päin rekan kylkeen. Ehdin vain henkäistä, että miten se tolla lailla tuli, kun rysähti. Hetkeksi kaikki pysähtyi risteyksessä ja sitten rekan kuski ryntäs ulos ja läheiseltä huoltsikalta alkoi juosta ihmisiä paikalle. Tytöllä kävi mieletön tuuri, ettei käynyt pahemmin. Jalka on todennäköisesti murtunut ja käsissä verinaarmuja kuskin puolen ikkunasta. Törmäysvammoja myös varmaan, mutta ainakin kaikki raajat pelasi palokunnan, ambulanssin ja poliisin tullessa paikalle. Bemarin vasen etukulma meni kyllä täysin paskaksi ja samoin kylki, tyttö piti leikata ulos. Huh, siinä pelästyi itsekin.

...
Re: Laatulauantai
Punaisia päin isin bemarilla rekan kylkeen. Harmi ettei käynyt huonommin.brona kirjoitti:Onko elämässäsi laatua?
Tulipa muistutus kuolevaisuudesta, kun jouduimme työparini kanssa todistamaan kolaria, jossa nuori tyttö ajoi punaisia päin rekan kylkeen. Ehdin vain henkäistä, että miten se tolla lailla tuli, kun rysähti. Hetkeksi kaikki pysähtyi risteyksessä ja sitten rekan kuski ryntäs ulos ja läheiseltä huoltsikalta alkoi juosta ihmisiä paikalle. Tytöllä kävi mieletön tuuri, ettei käynyt pahemmin. Jalka on todennäköisesti murtunut ja käsissä verinaarmuja kuskin puolen ikkunasta. Törmäysvammoja myös varmaan, mutta ainakin kaikki raajat pelasi palokunnan, ambulanssin ja poliisin tullessa paikalle. Bemarin vasen etukulma meni kyllä täysin paskaksi ja samoin kylki, tyttö piti leikata ulos. Huh, siinä pelästyi itsekin.
Jeejee ja huonolla tuulella. Ois syttynyt auto tuleen niin ois teini saanut mitä tilasi. Vähän huonommalla onnella vastassa ei olisi ollut rekka vaan joku muu auto missä olisi vastapuolelle voinut käydä huonomminkin.
- irmelianneli
- Kitisijä
- Viestit: 3375
- Liittynyt: 14.08.2005 19:34
Juon kahvia, ja sängyssäni nukkuu joku pitkätukkainen uros. Minä se vaan herään normiaikaani kuudelta vaikka mihin aikaan menisin nukkumaan
Pari tuntia jaksoin pyöriä ja nyhjätä mut sit oli noustava jo ylös. Jäi Poisonblackit väliin ku ei kellään hilloo. Tänään ohjelmassa luultavasti hänen siskollaan kyläilyä sekä minun siskollani kyläilyä, miehensä lupaillut kokkailla jotain kurmeita. Saa nähä meneekö viininlipittelyks. Eilenkin ryypättiin.. yks pilsneri puokkiin. Huh mikä kanuuna.

Laadukas? No enpä nyt siitä menisi sanomaan.
Lähden kohta useamman päivän reenitauon jälkeen taas urheilemaan, saa nähdä miten tytön käy. Oli pidettävä vähän pakkolomaa, kun kroppa alkoi kiukutella. Ehkä pieni lepotauko teki ihan hyvää.
Oon taas alkanut syödä aamuisin kaurapuuroa ja se on ihan jumalattoman hyvää!

"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Njääh telkku sanoi eilen tsup ja lopetti toimintansa. Nyt täytyy sitten raahautua johonkin, mistä saa uusia. Yritin perehtyä taulutelkkuja koskevaan ketjuun, mutten tajunnut hölkäsenpöläystä. Otan sitten jonkun kivan värisen ja varmaan saman kokoisen, kun tuo vanha 15.v minua palvellut. Mitään kovin suurta nyt ainakaan, koska se näyttää yksinkertaisesti hölmöltä, jos olkkari on pelkää telkkua.
Turhaa rahan menoa, muttei ilmankaan osaa olla ja onhan se kiva saada tuon vanhan miljoona kiloa painavan tilalle tuollainen vähän tilaa vievä ja kevyt lituska.

Lomalomalomalauantai!! 
Oi tätä pakkaamisen juhlaa.. Onneksi ostin tarpeeksi pienen matkalaukun, ei tuu (hirveesti) turhaa tavaraa mukaan ja mahtuu ne pari tuliais-ouzoa takasin päin. Nyt kaiken maailman hömpötyksiä vielä ennen lähtöä, onhan mulla vielä 12 tuntia aikaa. Pelottaa että mokaan täysin ja löydän itteni jostain ihan muualta ku lentokentältä...
jorgosmonolitokset, here I come!

fuck me I'm fabulous
Juu, kohta meen kinkkiin syömään jotain, vedin äsken melkein tunnin päiccärit. (puolet työajasta mennyt enkä ole vieläkään tehnyt mitään..)Bliss kirjoitti:Kokeile syödä jotain?Vihtahousu kirjoitti:yritän pitää kahvit sisällä.
Oliskin noin että yhellä pilsnerillä olis selvinnyt. Mulla ole ollut näin kovaa kanuunaa varmaan pariin vuoteen, vissiin sillä viskinlipittämisellä oli vaikutusta...irmelianneli kirjoitti:Eilenkin ryypättiin.. yks pilsneri puokkiin. Huh mikä kanuuna.
Mulla makaa sängyssä taas vaihtoehtoisesti yksi krapulainen tinttitukka. Kyselin äsken että muistaako kotimatkasta mitään; kertoi että oli luultavimmin harrastanut talvista urheilukalastusta. Kyllä, taksikuski nauroi ääneen joka kerta kun mies sai luunapin ja luuli itse heränneensä
Aamulla kun oli töitä, join pari olutta ja keskityin puhumaan superfiksuja ja sopimaan itselleni illallistreffit maanantaille. Yhden puolitutun kanssa voivoteltiin sitä että kukaan meidän tutuista (naisista) ei osaa arvostaa hyvää kinkki-/thai-/vietnamilaista ruokaa, joten päätettiin aloittaa kerran kuukaudessa tehtävä ravintolatestaus. Mä voin tietty raportoida jos ketään kiinnostaa; mitään hienoja ravinteleita ei ole kyseessä, makunystyröitä ollaan menossa kutittamaan.
Kohta pitäis tulla laumoittain elukoiden katsojia ja mun pitäis jollain tavoin skarpata että jaksan sen ihmisvyöryn. Blääh - duuniiiii..

The great club outshines the individual, always and forever.
- RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2349
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
Ginitonic kädessä Singaporen kentällä odottelemassa Sydneyn konetta.
Pitäisi kai promota blogia täälläkin niin ei tarvitse kirjoittaa kaikkea kahteen kertaan. Enivei, niille joita kiinnostaa niin tämänkin viestin lopun www-ikonista lähtee. Antifaneille vinkkinä, ettei sitä ole pakko klikata.
Muuta: Onkohan PeteFB=SA=ND?

IhQuu. Kiva lukea muiden matkoista, niin ei itte tarvi vaivautua!elco kirjoitti: Enivei, niille joita kiinnostaa niin tämänkin viestin lopun www-ikonista lähtee.
Kun viime kesänä saatoin vihdoinkin myöntää itselleni, etten niin hirveesti tykkää matkustamisesta, niin en taida edes hakea ensi talveksi noin viikon mittaiselle 100 euron täysihoitomatkalle Tanskaan jonne todennäköisesti pääsisin. Tänään tosin matkustan Etelä-Helsinkiin. Siinä riittävästi vähäks aikaa.