Onko naisen kuukautiset syy olla harrastamatta seksiä?
Onko naisen kuukautiset syy olla harrastamatta seksiä?
Entinen miesystäväni piti naisen kuukautisia ällöttävinä. Kun kävimme yhdessä katsomassa Catherine Breillatin elokuvan Himon anatomia, jossa nainen otti emättimestään käyttämänsä tamponin, liotti sitä vedessä ja juotti tuon punaisen litkun rakastajattarelleen, meinasi mies pökertyä. Ei sen puoleen, kuvottava tuo kohtaus oli minustakin. Leffa oli muutenkin tekotaiteellinen ja muka-feministinen, siis i h a n paska.
No menstruaatio on minustakin ällöttävä kuukausittainen ilmiö. Naisena se pitää vain kärsiä. En mielelläni harrasta seksiä kuukautisten aikana, sillä varsinkin runsasvuotoisena päivänä penetraatio on kuin työntäisi jalkaa vettä täynnä olevaan kumisaappaaseen eli mielihyväpisteitä nolla (0). Suuri miinus tulee myös sottaisista petivaatteista.
Tosin useimmat miespuoliset seksikumppanini eivät ole kokeneet naisen kuukautisia mitenkään seksihommia haittaaviksi.
Arvon Kityläiset, äänestäkää ja kommentoikaa.

No voi hohhoijjaa... on sullakin parinvalintaperusteet. 'Muuten olet helmi: komea, rikas, hauska, turvallinen ja luotettava, mutta et tykkää menkkaseksistä. You're fired!'Keikaus kirjoitti:enkä oikein voisi kuvitella olevani miehen kanssa, jonka mielestä nainen on jotenkin saastainen tuona aikana.
Runkkaa, niin kuin muutkin jos niin jatkuvasti himottaa, ettei parin päivän taukoa voi pitää.
Vastaus kyselyyn: En ajele punaisia päin. Se on ikävän sottaista ja tuntuukin tyhmältä.
Olen joskus kiivennyt Niitaka-vuorelle huutaen Tora! Tora! Tora!
Se keisarillinen sotalippu ei lähtenyt ikinä pesussa puhtaaksi. Sittemmin olen luopunut ajatuksesta ansaita punaiset siipeni.

Oikeastaan lakanapyykkiä suurempi syy tuosta pidättäytymiseen on se, etten kestä nähdä verta katanassani.

Viimeksi muokannut killkill, 13.10.2005 15:21. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Pahimpaan vuotoaikaan naistani ei saa kuin hipaista ja jo kiljuu tuskista. Buranaa ja lihaa vuorotellen suuhun. Kestäisköhän tota pahinta päivästä kahteen. Homma jatkuu itsekkäänä ja tuskien jälkeen vaatii kyrpää. Suihku on oikein hyvä paikka noina päivinä kun menkoista johtuva(ko?) kiima on suurimmillaan. Kyllä sinne nyt ainakin vaseliinin avulla pääsee sisään vedessäkin...
Vaan ei ole tullut mieleen, että se mies ei pidä SUA ällöttävänä vaan sitä veristä seksiä? Eikä sitäkään välttämättä ällöttävänä, mutta epämiellyttävänä.Keikaus kirjoitti:
Kyllä olen niin itsekäs, että en halua vierelleni miestä, jonka mielestä minussa on jotain vikaa ja olen ällöttävä, kun vuodan.
Ja ihanko ensideiteillä kysyt miehen mieltymystä menkkaseksiin? vai annatko vain monoa heti, kun selviää, ettei veritussu maistu?
Ettei sun miehet vain olisi jotain vässyköitä, jotka ei persettä muualta saa ja näin ollen niille kelpaa valittamatta ihan mikä vaan.
Re: Onko naisen kuukautiset syy olla harrastamatta seksiä?
*kiihottuu*Faghag kirjoitti: työntäisi jalkaa vettä täynnä olevaan kumisaappaaseen .
Vastasin kyllä, siis seksille kuukautisten aikana.
En näe mitään syytä olla harrastamatta seksiä kuukautisten aikana. Veri elementtinä kiehtoo minua muutenkin ja sehän on kauniin väristäkin. Punainen pyyhe toimii ratkaisuna sotkuisuusongelmiin. Sitä paitsi tietty sottaaminen saattaa olla kivaakin, vrt sormiväreillä maalaus.
RHCP:n sanoin: "To finger paint is not a sin, I put my middle finger in."
Enkä ole koskaan törmännyt mieheen, jota verisyys pelottaisi tai ällöttäisi. Tosin otokseni ei varmaankaan ole mitenkään kattava. Ja juu, vetäisin herneen nenään jos mies juoksisi veristä minua karkuun.
En näe mitään syytä olla harrastamatta seksiä kuukautisten aikana. Veri elementtinä kiehtoo minua muutenkin ja sehän on kauniin väristäkin. Punainen pyyhe toimii ratkaisuna sotkuisuusongelmiin. Sitä paitsi tietty sottaaminen saattaa olla kivaakin, vrt sormiväreillä maalaus.

Enkä ole koskaan törmännyt mieheen, jota verisyys pelottaisi tai ällöttäisi. Tosin otokseni ei varmaankaan ole mitenkään kattava. Ja juu, vetäisin herneen nenään jos mies juoksisi veristä minua karkuun.
Ovat syy olla harrrastamatta seksiä, koska seksi on kehittynyt lapsentekoa varten. Mieskin primitiivissä kukttuureissa kuulemma haistaa OVULAATION ja on vähemmän kiihkeä naisen menkkojen aikana. Karua jos luonnosta siinäkin vieraannutaan., vaikkei pentua oltais tekemässäkään.. Eikö sitä voi parisuhteessa pitää tauon rättipäivinä tai jos on uusi poka, siirtää vähän myöhemmäs, jos ei ihan pelkkää yhdenyönpanoa hakeva lutka ole?
Viimeksi muokannut Gattaca, 13.10.2005 18:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pupu!Gattaca kirjoitti:Ovat syy olla harrrastamatta seksiä, koska seksi on kehittynyt lapsentekoa varten. Mieskin primitiivissä kukttuureissa kuulemma haistaa OVULAATION. Eikö sitä voi parisuhteessa pitää tauon rättipäivinä tai jos on uusi poka, siirtää vähän myöhemmäs, jos ei ihan pelkkää yhdenyönpanoa hakeva lutka ole?
Kikkelis kokkelis.