Torstai, torsdag, thursday, jueves
Torstai, torsdag, thursday, jueves
Eikö kukaan jaksanut avata tätä.
EKA TPK !
Ei olisi enää monta aamua kun pääsee pois tästä vanhasta maisematoimistokopista uuteen ikkunalliseen huoneeseen tornin ylimpään kerrokseen. Ei ohikulkijoita, ei salakuuntelijoita yms.
EKA TPK !
Ei olisi enää monta aamua kun pääsee pois tästä vanhasta maisematoimistokopista uuteen ikkunalliseen huoneeseen tornin ylimpään kerrokseen. Ei ohikulkijoita, ei salakuuntelijoita yms.
Joo ei tästä tuu taas mitään. Ei se mitään, että piti tulla tänne Forssaan, mutta että piti sitten unohtaa lompakko konttrorille ja nyt on aivan hervoton nälkä. Ja piti sitten matkan varrella hajota farkuista ylin nappi, eikä mulla tietenkään ole vyötä. Ja sitten on se peruspanetus koko ajan päällä. Jep. Taidan tästä kohta palata lähtöruutuun ja odotella ihan rauhassa pari heittokierrosta.
Eka koti-TPK! Tänään jatkuu tapettien alasrepiminen, tuo aloitettu huone olisi tarkoitus saada kokonaan kuntoon tapettien poistamisen ja klommojen tasoittamisen suhteen. Ei mahdoton tehtävä. Ensin pitää kumminkin odotella, että sohvanvientikyyti saapuu, niin saa vanhat romut ensin alta pois!
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
Sopivan! Lukisin mielelläni nakinhakureissun jälkeen päiväkaljoittelustasi jonkun forssalaisen akkalauman piirittämänä housuttomana trallallaa. Kaura muuntui silmissä kuraksi ja siitä paskaksi, nyt on mentävä johonkin hetkeksi metsästämään keskittymistä!William Munny kirjoitti:Mustis!!
Ostettava pikkarinsuojia sitä paitsi. Kauhee kiimavaluminen. Olkaa hyvä, tiedän arvostuksenne tähän tietoon. <3
Hahaa! Riippuu muijasta! (Tämä Vihtikselle tiedoksi.)
Päivää! Eukot on saanu aikaan täällä kunnon kaaoksen, silläaikaa kun oli itse yhden (!) päivän poissa. Menny kaikenmaailman juttuja selvitellessä tääki aamu. Ja näyttää ikävästi siltä, että pääsen ruokatunnille joskus ylihuomenna, vähemmästäkin alkaa kiukuttaa.
Muuten ihan ok meininki taas. Verrattuna alkuviikkoon ku kelailin jo kaikkea ihan älytöntä.

Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Geetzu kirjoitti:Lukisin mielelläni nakinhakureissun jälkeen päiväkaljoittelustasi jonkun forssalaisen akkalauman piirittämänä housuttomana trallallaa.

Ja mikä siinä on, että aina kun mulla on nälkä, niin sä alat jauhamaan tuubaa ruuasta? Väännät niiku puukkoa haavassa nakkiesi kanssa! Kostoksi en edes ajattele sua kun tästä nyt lähden ajelemaan lompakkoni luo ja sen jälkeen johonkin laadukkaaseen ravintolaan nauttimaan ansaitsemani lounaan, god damn!
TPK-j
Brändi ei häviä mutta makkarat tungetaan suoleen jossain muualla. Kävin itse Forzan makkaran tekoa katsomassa n. 5 vuotta sitten.. Merkittävä osa forssalaista tietotaitoa siirtyi mm. Huhtahyviin Kankaanpäähän..
No jos Forzan makkarasuppilot vaikenevat ei tarvitse mennä sinne asti vaan jo Tammelassa valmistetaan makoisia makkaroita..Ainakin Kontumarketista saa Tammelan tuotteita.. ¤makkaratietoisku¤
Gee, joo, forzassa oli makkaratehdas(Forzan liha ja säilyke) mutta Atria nielaisi sen ja kaikki makkarantuotto menee Nurmooseen..ja paikalla keskitytään salaattien tekoon, sanottava on että Forzan punajuuri- ja perunasasalados hakkaa esim. HK:n tuotteet 6-0 maultaan!Geetzu kirjoitti:^ Onks Forssas hyvännäkösiä daameja? Forssasta tulee mieleen makkara. Atrian uudet kevytnakit on muuten tosi hyviä, täytyy ehkä lähtee kauppaan. Ostin eilen grillin ja aattelin tänään kokeilla saako naapurit jonkun kohtauksen jos grillaan nakkei parvekkeella.
Brändi ei häviä mutta makkarat tungetaan suoleen jossain muualla. Kävin itse Forzan makkaran tekoa katsomassa n. 5 vuotta sitten.. Merkittävä osa forssalaista tietotaitoa siirtyi mm. Huhtahyviin Kankaanpäähän..
No jos Forzan makkarasuppilot vaikenevat ei tarvitse mennä sinne asti vaan jo Tammelassa valmistetaan makoisia makkaroita..Ainakin Kontumarketista saa Tammelan tuotteita.. ¤makkaratietoisku¤
Viimeksi muokannut Niba, 24.05.2007 13:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pyyhin Netikettiin..
Samoissa tiloissa toimivaan sisaryritykseen tuli entinen ammattikokki, omien sanojensa mukaan mummoikää lähestyvä keski-ikäinen nainen tekemään myyntiä. Katsoi hetken aikaa kuinka jotkut söivät mikrossa lämmitettyä maksalaatikkoa lounaaksi päätään puistellen ja alkoi sitten laittamaan koko toimiston väelle yksinkertaista, mutta varsin herkullista lounasruokaa hyvin pientä korvausta vastaan.
Huutaa vain "Lapset, syömään!" kun on valmista..
Aika hulvatonta.
Huutaa vain "Lapset, syömään!" kun on valmista..
Aika hulvatonta.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Aika iäkäs pappahan tuo jo on, reilut 4 vuotta. Noin muuten ihan elämänsä keväässä ja pirtee ku mikä (se etutassun nivelrikkokaan ei oo vaivannu enää ollenkaan), mutta nyt ongelmana alahampaiden juuressa mätäpaise, joka ei tunnu ottavan parantuakseen. Antibioottikuuria (Baytril) takana tasan viikko. =(prosessi kirjoitti:Minkäs ikäiseksi Nöksä nyt jo on ehtinyt?
Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.
Talokohtaiset säännöt antavat ohjeet mitä voi parvekkeella tehdä..Geetzu kirjoitti:
Vitun naapuri rupes kummastelee isoa grilliä partsillamme. Annoin kummastella, täytyy keksiä sopivan nokkelia sutkautuksia kun se sitten avaa suunsa. Harjottelen kaikki mahdolliset lauseet niin ku.
(Oikeestihan toi on menos mökille.)
esim. Ninni tarkistaa, saako siinä pihalla grillata, parvekkeella saa vain sähköisillä välineillä yleensä. mutta tulta polttavat hiili- ja kaasugrillit ovat toinen juttu, se on paloturvallisuutta, eikä Ninni halua varmaan häätöä ?
Sinänsä vittumaista ettei parvekkeella, mutta ns. patiolla saa..vaikka kerrostalossa asuminen maantasalla onkin perseestä sekin..mielestäni..
¤Grillaustietoisku¤
Viimeksi muokannut Niba, 24.05.2007 13:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Pyyhin Netikettiin..