Razormaid kirjoitti:Minulla on kuusi päivää aikaa lukea englannin kielioppi.
Sen jälkeen kaksi viikkoa opetella ulkoa kaksi pääsykoekirjaa.
Toivottakaa onnea.
Kolmas päivä ilman tupakkaa ja tuntuu vieläkin yhtä helvetiltä. Perse laastaroituna ja koko ajan nikotiininappi tai purkka suussa. Miksi ihmeessä edes yritän? Tupakointi on kivaa! No, toisaalta itsensä kiduttamisesta saa pieniä kiksejä.
Johtuuko nää tärinät ja himotukset siitä, ettet oikeasti olisi halunnutkaan lopettaa tupakan polttoa?
Mä lopetin kessuttelun tossa kevättalvella. Enhän mä kovin kauaan ehtinyt savutellakaan, tällä kertaa, mutta ihan riittävän kauan että siitä tuli taas tapa ja koukutus. Lopettaminen oli silti helppoa, vaikka perheen parempi puolisko jatkaa kessuttelua edelleen. Vaikein kohta hommassa oli se kun tupakoinnin yhteydessä käyty sosiaalinen kanssakäyminen paremman puoliskon kanssa loppui. Eli nyt keskustellaan vähemmän kuin silloin kun tupakoin. Voisin mä tietenkin edelleen käydä passiivisella röökillä seuraksi, mutta ainakin toistaiseksi olen viihtynyt paremmin lämpimissä sisätiloissa kuin ulkona hytisemässä. Lopettaminen oli päätös, valinta ja siihen ei ollut valitusoikeutta. Kenelläkään. Eikä se tuntunut helvetiltä – päinvastoin – se tuntui vapauttavalta. Yksi kahle vähemmän määräämässä minun elämääni. Ei tarvitse enää jaksottaa tekemisiään ja menemisiään tupakan tahtiin. Nyt ollaan vaan ja nautitaan, poks.
William Munny kirjoitti:Johtuuko nää tärinät ja himotukset siitä, ettet oikeasti olisi halunnutkaan lopettaa tupakan polttoa?
Varmasti. En olis lopettanu ilman raskautta (en muuten tyttöstä odottaessa täysin kyennyt olemaan polttamatta, hävettää saatanasti - kipupiste) ja en tosissani ole kehdannut luvata itselleni, ettei sauhuttelu jatkuisi taas myöhemmin.
Mies siirtyi takas nuuskaan, nyt sitäkään enää ihan poikkeuspeleissä tms. tunkee huuleen, aika hyvin "nartun kannustimeks" suoriutunut reilusta kuukaudesta...
Ei himot nyt ihan hirveet oo. Sellaset sopivan tuskaisat vaan.
Flunssa jatkaa kiukkuamistaan mutta valoa toi päivään Behemoth - The Apostasy levynsä merkeissä (olipa näppärä sanaleikki "tuo valoa"). Jos linnottautuisi sohvalle kassomaan Pulp Fictionia.
SaintJohnPerse kirjoitti:Kolmas päivä ilman tupakkaa ja tuntuu vieläkin yhtä helvetiltä.
Mulla auttoi aikanaan se, että rupesin käymään aktiivisesti lenkillä lakon myötä. Kun huomasi miten pikkuhiljaa alkoi henki kulkea, se kannusti jatkamaan.
Ensimmäisen kk ajan kannatta vältellä ravintoloita, niissä ratkeaa helposti polttamaan.
Tahdonvoimasta se on kiinni... ja asenteesta. Tsemppiä!
SaintJohnPerse kirjoitti:Kolmas päivä ilman tupakkaa ja tuntuu vieläkin yhtä helvetiltä.
Mulla auttoi aikanaan se, että rupesin käymään aktiivisesti lenkillä lakon myötä. Kun huomasi miten pikkuhiljaa alkoi henki kulkea, se kannusti jatkamaan.
Ensimmäisen kk ajan kannatta vältellä ravintoloita, niissä ratkeaa helposti polttamaan.
Tahdonvoimasta se on kiinni... ja asenteesta. Tsemppiä!
Näin olenkin tehnyt. On jäänyt ne yhdet/kahdet väliin ja olen korvannut ne iltalenkillä ja masturboimisella.
Razormaid kirjoitti:Minulla on kuusi päivää aikaa lukea englannin kielioppi.
A Student's Grammar of the English Language? Kaiholla muistelen sitä, ja varsinkin kun reputin tentissä pisteillä 49/100, kun viidelläkymmenellä olisi päässyt läpi.
Kyllä kropassa tuntuu, että olin eilen illalla liikenteessä. En edes juonut kovinkaan montaa bisseä, mutta olin aiemmin päivällä luovuttamassa verta ja se todellakin vaikuttaa! Ei nyt ole onneksi mitään krapulaa, vähän vaan sellainen heiveröinen fiilis.
Nyt syömään kaurapuuroa :)
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
A) Kill Bill 1 ja 2
B) Sin City Special 2 Disk Edition
C) Natural Born Killers
D) Unohtaa väkivalta ja lykätä koneeseen Pink Panther Boxista joku legendaarinen hymistely?