Ah, HellBell muisti huomioida tämänkin puolen, tosiaan. Voit olla aivan varma että jos sinusta tuntuu epävarmalta, niin samalta tai epävarmemmalta se tuntuu siellä toisellakin puolella.segma kirjoitti:Auttaisi. Ja tilanne ehkä muutenkin kuulostaa samalta kuin mitä kuvailit (rekoista ja muista). Olen tuotakin miettinyt (tosin vasta hetken, etsin paaaljon herkemmin syytä itsestäni kuin muista, sama vielä moninkertaisesti kun "muu" on tyttökaveri), tuntuu tosin vaan vähän awkwardilta, kun nyt en muutenkaan mitenkään hyvä ole puhumaan "asioista niiden oikeilla nimillä". Pitänee yrittää, torstainahan tuota seuraavan kerran pääsee näkemään.
Kiitos. Myös muille.
Muistan törmänneeni erään tytön luona yllättävän hyvään seksiopukseen, josta saattaisi myös olla apua, mikäli toistenne vartaloihin, haluihin ja ajatuksiin tutustuminen ei lähde muuten liikkelle luontevasti. Kirja oli kirjoitettu, kuvitetu ja taitettu hyvin, eli sitä selaillessa pääsi aika kivasti tunnelmaan.
Avainjuttuna ai kuitenkin on löytää aluksi se hellyys ja herkkyys, ja vasta sitten se penetroitavuus.