Storia kirjoitti:Jos ette kannusta Aria huomenna niin tullaan teille ja syödään teidän päät!
T: Fanikerho
Ei tarvitse. Oikeastaan pidän tavallaan molemmista, mutta jos Annan eka levy ei tee international breakthroughia niin se päätyy vauvantekokoneeksi jollekin portugalilaiselle karvakädelle lissaboniin, mutta Ari tekisi varmasti omakustanteita ja omia biisejään vaikka niiden suksee nyt ei heti olisikaan listojen kärjessä.
Vähän tekotaiteellinen periaate, mut kuitenkin.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Hmm, molemmat valkkasivat aika vaikeat aloitusbiisit. Annan versio oli liian matala, eikä sen ääni auennut ja falskasi jonkin verran. Arin veto alkoi hyvin, mutta ääni ei oikein kantanut enää lopussa ja sekin falskasi. Anna tosin lauloi vieressä full moonin päälle, joten saatoin kuulla omiani.
No, tykkään sonata arctican biisistä, joten tuomitsen ekan erän Arille 65-35.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Mikä Aria vaivas???? Luulin sen vetävän ton huikeen hyvin, mut eih, reisille meni.
Annasta nyt puhumattakaan, PTHYI mikä raiskaus kuten arvasin. Naureskeltiin just ukon kanssa että miltähän toi Annan biisi ois kuulostanu Kristiinan laulamana
Eipä ole annasta Joanin nahkasaappaisiin ja se eka on paskaa jo alunperinkin. Sonata kuulosti hengettömältä ja Black hole on henkilökohtaisia inholleja vaikka kohtuullisesti menikin.
Entisenä musiikin sekatyöläisenä veikkaan monitoriongelmia, koska arin falskaus oli ihan puhdasta kuitee. Toka erä 50-50, molemmat epäonnistuivat aika reippaasti.
Ilman falskauksia kuitenkin ehkä arilla oli paremman oloinen veto, koska se biisi sopi sille selkeästi paremmin. Anna ei ole oikein rokkiosastoa.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005