ninnithequeen kirjoitti:Mä värjäsin muuten hiukset kirkuvan punaseksi. Aika kauheet, ja herra ei kertaakaan maininnut että yök. Se ei nimittäin uskalla. Jää ilman ruokaa pian
Onneks on parissa pesussa lähtevä väri. Ja onneks mul on hattu ulkona käyntiä varten.
Ninni hei ... me halutaan nähdä vai löytyyks galleriasta jo
No ei käy. Varsinkaan kun väri on jo pesuissa haalistunut
Mutta tosiaan: ihan niin kirkkaanpunanen ku vaan voi olla se oli.
Meinasi jälleen kerran mennä hermot uimahallissa. Puolisen tuntia jaksoin lillua "kuntouimariradalla"... Olin radan verkasliikkeisin, joten sain jatkuvasti olla ohittelemassa. Olisivat kyllä kuuluneet sinne hitaiden uimareiden radalle prkl! Piti sitten siirtyä lasten ja mummojen seuraan. Sain kaikenkaikkiaan kuitenkin uitua tunnin verran.
Nyt on päivän urheilut urheiltu. Uinnin lisäksi olen kävellyt lähemmäs tunnin.
Nyt pitää saada koti puhtaaksi, jotta voimme pämpätä vieraiden kanssa illemmalla.
Katsoin vihdoinkin elokuvan Ja äitiäs kans. Neljä ja puoli vuotta sitten ajattelin mennä katsomaan sen teatterissa, mutta en sitten mennytkään. Ja DVD:llä leffojen katsominen aina viivästyy, enemmän tai vähemmän. Nyt tuntui kuin olisin saanut jotakin päätökseen ja löytäisin itseni kaaren päästä, paikasta jossa voi pysähtyä ja miettiä tuota välissä kulunutta aikaa ja sen tapahtumia. Kuin olisi saanut yhden osan loppuun ja nyt olisi aika aloittaa uusi. Hups.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Tix kirjoitti:Nordicbetissä samat on 1,25 ja 3,65. Voisin pistää kympin likoon Annalle. Paitsi etten enää uhkapelaa.
Jos sukeltaa syvemmälle ja miettii mitä kertoimet ovat syöneet, niin voisin väittää, että Arin katsotaan olevan varma voittaja, jollei sössi big time. Eli Ari voittaa varmasti normaalisuorituksellaan.

Siis jos Anna yrittää vetää "I love rock´n roll"in ni huhhuh.
Raiskaakohan pahemmin ku Britney tuon piisin, siitä vois lyyä vetoja...
ninnithequeen kirjoitti:Siis jos Anna yrittää vetää "I love rock´n roll"in ni huhhuh.
Raiskaakohan pahemmin ku Britney tuon piisin, siitä vois lyyä vetoja...
Haha, mä oon soittanut ja hoilottanut tota koko päivän. Luulen ettei se mua pahemmin sitä ainakaan voi raiskata.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
No ni, kaveri työnnetty junaan. Aivan saakelin hyinen jäinen vastatuuli oli koko matkan pyöräillä kotiin, HYI. Onneksi sentään tiet kuivat ja aurinko paistaa, kaivoin oikein aurinkolasit naftaliinista nokalle. Nyt mietiskelen jaksaisko laittaa yhtäkään tikkua ristiin tän läävän eteen, vai rötkähtäiskö vaan soffalle kattoo toi Saw III loppuun. En taida uskaltaa.. hieman herkkä olo vielä.
Mun maha on mennyt lopullisesti solmuun darramätöistä. Ajattelin jo hetken että olen tullut raskaaksi kunnes totesin sen mahdottomaksi, jollen ole uusi Neitsyt Maria. Sattuu vaan aivan saatanasti eikä 600g Buranakaan tunnu vaikuttavan. Sitä ne kaksi pizzaa ja litra jäätelöä teettää. Eikä kotona ole muuta ruokaa kuin salsaa ja suklaamunia, ettei voi edes palata terveelliseen ruokavalioon
Olipa taas railakkaat kaksi päivää. Päivitin erään kundin käsitystä tapailun ja seurustelun eroista ja sen seurauksena me ilmeisesti nyt tapaillaan. (kun tapaillaan, tavataan satunnaisesti eikä toinen ole toiselle tilivelvollinen tekemisistään, katsotaan millanen fiilis on millonkin vs. tiivis yhdessäolo jollon kaikki jaetaan ja oma mussu on se tärkein) Ei tee pätkääkään mieli seurustella, lähipiiristä arkkiesimerkkejä miten kaksi ihmistä voi ajaa toisensa hulluuden partaalle liialla yhdessäololla ja mustasukkaisuudella...
Mutta saa nähdä mitä tapahtuu, olen kenties hieman ihastununna
I raise my hands to heaven of curiosity, I don't know what to ask for, What has it got for me?
No minkäs hemmetin sykkeen se ny jysäytti päälle! Tiskasin järkyttävän vuoren, imuroin (muka), pyyhin vielä kosteella lattiat, ja syy siihen on seuraava: SAATANA! Ihmettelin kun imuri ei vedä juuri mitään ja avasin luukun ni mitä helvettiä, kuvottava pöly- ja paskakasa vaan siellä ja pölypussia ei näy missään! Luulin hetken tulleeni hieman hulluksi. Varmastihan mä nyt pölypussin imuriini olen laittanut ja vieläpä aika äskettäin. Noh, ilmeisesti se oli hajonnut sinne, en kyllä käsitä kuinka. En kyllä ala putsaileen enkä vaihteleen mitään, ostan uuden a.s.a.p ja vanha romu roskiin! Kiva vaan ett mitä mä oon tehny kämpälleni ku oon huiskinu sillä pölynsuihkuttajalla täällä ympäriinsä, nythän tää luola on sit vissiin pölyisämpi kuin koskaan, hyi surkeus
irmelianneli kirjoitti:No minkäs hemmetin sykkeen se ny jysäytti päälle! Tiskasin järkyttävän vuoren, imuroin (muka), pyyhin vielä kosteella lattiat, ja syy siihen on seuraava: SAATANA! Ihmettelin kun imuri ei vedä juuri mitään ja avasin luukun ni mitä helvettiä, kuvottava pöly- ja paskakasa vaan siellä ja pölypussia ei näy missään! Luulin hetken tulleeni hieman hulluksi. Varmastihan mä nyt pölypussin imuriini olen laittanut ja vieläpä aika äskettäin. Noh, ilmeisesti se oli hajonnut sinne, en kyllä käsitä kuinka. En kyllä ala putsaileen enkä vaihteleen mitään, ostan uuden a.s.a.p ja vanha romu roskiin! Kiva vaan ett mitä mä oon tehny kämpälleni ku oon huiskinu sillä pölynsuihkuttajalla täällä ympäriinsä, nythän tää luola on sit vissiin pölyisämpi kuin koskaan, hyi surkeus
No voi itku!
Mää sain ihanalta Aarne Ankalta uuden imurin kun vanha (vuoden vanha) levis käsiin ja kuumeni liikaa, vikaa ei löytynyt. Kävi vaaralliseksi. Tämä uus on niin passeli ettei tosikaan. Ainoastaan johto on lyhempi ku vanhassa, joutuu vaihtelemaan töpseliä kesken hommien
Mä taas soitin herra poliisisedälle. Oikein mukava vanhempi konstaapeli Pelasti koirapolon ja partio on nyt tuomassa sitä tänne meille. Vitun urpot jotka ottaa koiria mukaan baarireissulle ja jättää ne sen jälkeen ulos kun itse sammuu jossain...
The great club outshines the individual, always and forever.
Mää sain ihanalta Aarne Ankalta uuden imurin kun vanha (vuoden vanha) levis käsiin ja kuumeni liikaa, vikaa ei löytynyt. Kävi vaaralliseksi. Tämä uus on niin passeli ettei tosikaan. Ainoastaan johto on lyhempi ku vanhassa, joutuu vaihtelemaan töpseliä kesken hommien
Juu, itkut tosiaan. Onneks saan äitiltä kuulemma synttärilahjaksi puolet uuden imurin hinnasta. Ostan kyllä jonkun kunnon vehkeen! Ekaa krt elämässäni. Aina jollain romuilla joutunu suihkimaan. Täällä pistorasiat niin hankalasti, että hiki tulee jo pelkästään töpselin seinään asentamisessa

Älä itke, meillä on niin iso asunto ettei töpseliä tartte kertaakaan irroittaa!!
The great club outshines the individual, always and forever.
Työt alkaa oleen pulkassa. Saksanpellet taas alisuoritti: laiva tulee myöhässä ja puutteellisin purkaussuunnitelmin, ei mitään uutta. Pitäs tänään koti loihtia semmoiseen kuosiin että kelpaa huomenna käydä vähän ulkonakin.