Suomi vuonna 1968: Koposen tunnetuin performanssi tapahtui 2. joulukuuta 1968 Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla, jossa hän pimeässä salissa suoritti flyygelin päällä ja peiton alla näennäisen yhdynnän pukeissa olleen vastanäyttelijänsä kanssa. Tämä ja runonlausunta alasti 24. lokakuuta samana vuonna toivat Koposelle puolen vuoden vankilatuomion.
Parasta ennen päiväys oli eilen. Kannattaisi varmaan katsoa ensin päivämäärä maitopurkin kyljestä ennen kuin alkaa juomaan hapanta maitoa. Yhtä hapan irvistys kävi naamalla.
Ukko saateltu matkaan. Taidan katsoa loput pari jaksoa Columbon season vitosesta *sytän* Kyllä alkomahooli maistuisi, pitää laittaa harkintaan. Tyttöjenilta huudettu!!
Illan saldo: narikkalappu ja lompakko. Palautettu baaritiskille. Minä olla hyvä ihminen.
Ach so, ei iltaa ilman ihmisperäistä urpoutta. Viereisen pöydän äijä salakuunteli mun avautumista ja rupes toistelemaan sanomisiani. Harmi, että siinä vaiheessa iltaa olin juonut vasta puolikkaan siideriä, enkä siten ollut whoop-ass-uhmassa. Tyydyin mutisemaan jotain itsekseni sammakkoprinsseistä. Ehkä parempi näin.
Tuli myös todistettua puolituttujen ihmisten pariutumisrituaaleja. Heteropari kosiskeli toisiaan mm. puremalla ja vääntämällä kättä. Loppuillasta oli pakko todeta, että menisivät saatana naimaan niin kuin normaalit ihmiset.
Olisi kiva lähteä ulos kun on noin ihQ! ilma, mutta kavereilla on joko muuta tekemistä tai ovat toisessa kaupungissa. Syön sitten lakritsijäätelöä itsekseni terassilla ja huudatan Doorsia. Nih.
I raise my hands to heaven of curiosity, I don't know what to ask for, What has it got for me?
Mul on kaamia kapula. Hojo-hojo, jossei olis huomenna töitä niin korjailisin jo. Äsken laitoin isojen poikien pitsan uuniin ja kohta alkaa lätkää. Liverpooli johtaa Gunnersia vastaan 3-1 ja illalla Chelsean matsi, eihän tässä tarvi kotoa poistua...