Suuri ja Mahtava Sunnuntai!
Totta, mutta kun sattuivat nyt olemaan mustia.nowaysis kirjoitti:No suutu vaikka niiden vanhemmille, sama kai se vaikka ne ois vihreitä jos ovat kusipäisiä
Voi vittu kun pistää vihaksi. Oisin juossu kiinni ja pistänyt pyytämään anteeks mutta en voinu jättää lasta yksin tienposkeen ulvomaan.
Mitä jos ne olis osunu? Mitäs jos olis sattunu pahasti?
Mä olen pöyristynyt. Siis eihän tuollaista PITÄIS sattua keskellä kirkasta päivää? Joojoo, olis ne voinu olla valkoihoisiakin.
Tuttu soitteli ja kyseli apua. Oli heittänyt yöllä baarissa pokea tuopilla päähän ja lähtenyt karkuun. Rauhallinen perusjamppa eikä yhtään ymmärtänyt tekonsa syytä. Outo juttu.
Mut oikeesti lähden nyt lenkille, jotta saa paremman olon. Muutenkin aika leimi olo ollut, vaikka olen tehnyt puhdetöitä, joista yleensä seuraa hyvä mieli.
Pyykkäsin pitkästä aikaa, noin kolme viikkoa sitten viimeksi. Totesin, että mulla on alusvaatteita: sukkia ja alkkareita noin 25 kappaletta, joten kaksi koneellista peräjälkeen ja elämä voi jatkua. Kuinka monet vaihtoalusvaatteet juuri sinulla on?

Ensimmäistä kertaa mietin muuttoa pois koko pitäjästä. Aina on niin rauhallista ollut, kuten olen kehunut. Sitten kaks neekeripoikaa tulee ja säikäyttää sekä minut että lapsparan. Ja ihan metrin päässä musta, eivät siis yhtään kunnioittaneet että äiti oli vieressä.nowaysis kirjoitti:Äitinä ymmärrän kyllä huolesi, onneksi selvisitte säikähdyksellä! Tuommoista ei tosiaan odottaisi kohtaavansa keskellä päivää
Me asutaan liian lähellä Kontulaa.
*rasisti*
Kyllä niitä räkänokkia tulee ihan kaikissa väreissä.ninnithequeen kirjoitti:
Ensimmäistä kertaa mietin muuttoa pois koko pitäjästä. Aina on niin rauhallista ollut, kuten olen kehunut. Sitten kaks neekeripoikaa tulee ja säikäyttää sekä minut että lapsparan. Ja ihan metrin päässä musta, eivät siis yhtään kunnioittaneet että äiti oli vieressä.
Me asutaan liian lähellä Kontulaa.
*rasisti*
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Eli nykyaijan vanhemmilla ei mitään rotia.didi kirjoitti:Niinpä.Lilo kirjoitti:Kyllä niitä räkänokkia tulee ihan kaikissa väreissä.
Tänään tuli kolme valkoista pikkupoikaa uhittelemaan kaupassa. Ne ryhmittyivät ympärilleni ja alkoivat vaatia rahaa.
Niin, onhan tukkapöllykin kielletty ihan laissa.
Ääh ja voih. Kyllä on vaan niin paha mieli. Olenkohan vaan herkistymässä tai jotain

Teen käsialaharjoituksia, kuinka nöyryyttävää. Kiukuttelen sisäisesti itselleni. Annan näille täysin murskaavan arvion, ihan pyllystä, onneksi tiedän myös henkilön joka on vastuussa tästä kirjainten "kehittämisestä", ärrin murrin
Aika jaskajokusmaista olla vihainen kirjaimille. Tai enemmänkin tellumaista. Sallimaista. Tenavaa joka tapaukses.
Siis kun yrittää kirjoittaa kauneimmalla kaunolla minkä osaa, menee kaikkein eniten päin vituraa. ARGH. Varmaan jokunen vuosi pitäis noilla harjotella, ennen kuin iskostuvat selkäytimeen. Kaameeta.
Menen syömään järkytykseeni jotain epäterveellistä. Mämmiä epäterveellisempää ei tosin löydy, kuvittelen sen olevan kakkaa. Nam.

Viimeksi muokannut nowaysis, 25.03.2007 21:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Prepare for the worstest.
Kompsistarallaa. Miksi kenestäkään ei tule valkoihoisten vihaajaa, jos perus-Pentti (tai sen pentu) ryöstää/raiskaa/hakkaa jonkun rotutoverinsa? Värillä ei ole väliä, kunhan käytöstavat on hallussa. Joo joo, oon ihan paska antirasisti.didi kirjoitti:Niinpä.Lilo kirjoitti:Kyllä niitä räkänokkia tulee ihan kaikissa väreissä.
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."
En olisi uskonut, että tässä asiassa joudun puolustelemaan itseäni ja mietteitäni.
Fakta on se, etten KOSKAAN eläessäni ole nähnyt tai kuullut että normaalit 8 vee pojat käyvät 4-vuotiaan tytön kimppuun äidin seisoessa vieressä. Ja juoksevat vielä nauraen pois. Sattuivat olemaan tummia, vaikka täyttä suomea puhuivatkin. MITÄ mun pitäisi ajatella, kertokaa.

No sanoisin että voit ihan rauhassa olla suuttunut kyseisten penikoiden käytökseen, niinkuin olisi kuka tahansa äiti. Vähän outoa kuitenkin, jos ajattelee käytöksen olevan suoraan seurausta ihonväristä eikä kasvatuksesta. Vai ovatko esim.Lola Odusoga ja Kofi Annan luonnostaan pahoja, koska ovat tummaihoisia?ninnithequeen kirjoitti:En olisi uskonut, että tässä asiassa joudun puolustelemaan itseäni ja mietteitäni.
Fakta on se, etten KOSKAAN eläessäni ole nähnyt tai kuullut että normaalit 8 vee pojat käyvät 4-vuotiaan tytön kimppuun äidin seisoessa vieressä. Ja juoksevat vielä nauraen pois. Sattuivat olemaan tummia, vaikka täyttä suomea puhuivatkin. MITÄ mun pitäisi ajatella, kertokaa.
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Kasvatuskysymykset ovat hankalia. Vaikea sanoa mistä nämä ilmiöt juontavat juurensa, kun ei ole mitään absoluuttista totuttaa näissä asioissa.ninnithequeen kirjoitti:Eli nykyaijan vanhemmilla ei mitään rotia.
Niin, onhan tukkapöllykin kielletty ihan laissa.
Ääh ja voih. Kyllä on vaan niin paha mieli. Olenkohan vaan herkistymässä tai jotain
Ei ole mitenkään kummallista pahoittaa mieltään tuosta asiasta. Tietenkin vanhemmat haluavat puolustaa lapsiaan kaikelta pahalta, ja on todellakin käsittämätöntä kuinka röyhkeitä ihmisiä on olemassa.
Jännittävää. Heräsin juuri.
Koko asunto on täynnä tyhjiä kaljapulloja, missään ei ole mitään juotavaa.
Kivat tuparit. Joku oli taas kivan kännissäkin.
Tosin MINUN mies ei ottanut yhteyttä, ja jouduin tyytymään Luciukseen, josta en edes välitä. Kaveri tuli käymään ja lähdin hänen kanssaan juomaan ja jätin Luciuksen nukkumaan. Muistaakseni ehdottelin kaikkea sille kaverillekin, onneksi ei ottanut vakavissaan. Jos joskus oppisi pitämään suun kiinni ja jalat ristissä. Heräsin tyhjästä asunnosta alasti ja ihmettelin mihin kaikki olivat menneet.
Ja huomenna on koulua. Suullinen esitys. Hurraa.
...Haa. Löysin avaaamattoman kaljapullon
Jee, salsaa ja sipsejä.

I raise my hands to heaven of curiosity, I don't know what to ask for, What has it got for me?
Aaahhahaaa, ihanaa unohtaa omat murheensa ja lukea omasta nuoruudestaanRazormaid kirjoitti:Jännittävää. Heräsin juuri.
Koko asunto on täynnä tyhjiä kaljapulloja, missään ei ole mitään juotavaa.
Kivat tuparit. Joku oli taas kivan kännissäkin.
Tosin MINUN mies ei ottanut yhteyttä, ja jouduin tyytymään Luciukseen, josta en edes välitä. Kaveri tuli käymään ja lähdin hänen kanssaan juomaan ja jätin Luciuksen nukkumaan. Muistaakseni ehdottelin kaikkea sille kaverillekin, onneksi ei ottanut vakavissaan. Jos joskus oppisi pitämään suun kiinni ja jalat ristissä. Heräsin tyhjästä asunnosta alasti ja ihmettelin mihin kaikki olivat menneet.
Ja huomenna on koulua. Suullinen esitys. Hurraa.
...Haa. Löysin avaaamattoman kaljapullonJee, salsaa ja sipsejä.

Ei ole todellista tää meitin samanlaisuus...
Päivän herkku: huomenna nappikset naftaliinista ja toivottavasti töiden salliessa futista pelaan poikien kanssa. Saas nähdä miten nilkka kestää. Oisko kolme viikkoa nivelsiteiden menemisestä. No, otan urheilunilkkatuen, joka toisaalta luo paksun tuen juuri sisäteräsyöttökohtaan. Ihan sama, meikkis kirmaa kympillä.
[quote="Dr.Diarrhea"]Päivän herkku [quote]
Kiitos, kulta.
Mulla teki ihan älyttömästi tänään mieli pelaa fudista kun kattelin joitain junnuja tossa kentällä. Ehkä pitäis pistää tiimiä pystyyn, eikä siis mitään mimmiliigaa, vaan ihan kaikille ketä kiinnostaa pelata sellasten kanssa, ketkä ei oikeesti osaa mutta tykkää silti potkia.

Jo oli viikonloppu! Lauantaina ryypättiin äitin kanssa hiljan kuolleen serkkupojan muistolle, tänään leikin koko päivän Aitoa Suomalaista Miestä. "Puolivuosihuollettiin" isin kanssa mun vanha auto kesäkuntoon, käytiin tervehtimässä aina vaan vanhemmaksi käyvää mummoa ja sitten saunottiin kunnolla. Ulkona paisto kirkkaalta taivaalta aurinko ja lämpöä oli +16 astetta. Vähänkö mää alotan kevään ajoissa!
Totta, jos malttavat olla irvistämättäAnn kirjoitti:quote]
Joo, kun öisin niitä ei näe.

Hauska tarina omasta elämästä.. Kerran muinoin tapailin semmosta kohtuuhottista nykkiläistä kotipoikaa, joka tosin oli henkiseltä elämältään valkoisempi kuin minä. Oltiin sovittu treffit baariin, mutta en nähnyt heppua siellä baarin perällä, jossa yleensä istuimme. Yllättäin siellä pimeydessä levisi kuitenkin valkea hymy

p.s. meen kotiin opetteleen quottaamista

Prepare for the worstest.
Niinno. Ehkä kakkua kuitenkin mieluummin tuosta kuin kioskirystöstä tai maksamattomista parkkisakoista. Kerrostalojen paskalapset joo. Eikö ne sano, että joka raippaa säästää se lastaan vihaa sano.ninnithequeen kirjoitti:Niin, onhan tukkapöllykin kielletty ihan laissa.
En tiedä mitä ne pikkukoltiaiset, tulevat nistit ja autovarkaat täällä päin ajattelivat kun tulivat varta vasten pommpimaan kurahousuissaan lätäköissä minun kävellessäni siitä ohi.
Pieni puhuttelu, "mitä vittua sä oikein teet siinä?, johon vastaukseksi. Nokunoku ja mutkumutku. Hiljaa!! Ja lopuksi painu kotiisi tai pieksen faijas hiton kriminaali kuitenkin tehosi eikä sen koommin niitä vintiöitä ole näillä nurkilla näkynyt. Kissoja varmaan kivittävät jossain siltojen alla.
- RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2349
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa