Naismaajoukkueen kapteeni...ja miehesi oli joukkueen föönivastaava. Alkaa pikkuhiljaa palautumaan...Rouva Pupu kirjoitti:Kovalla vaivalla kasvatettu. Hoitotuotteetkin maksavat maltaita. Niillä on kiva kokeilla erilaisia tyylejä: kiharaa, krepattua, palmikoitua etc. Värikokeilutkin on pop.
Ketä äänestät?
Tapatyöttömien lisäks siellä usko pois stressaa raha-asioitaan iso kasa tahtomattaankin työttömiä. Lapsiperheiden tukemisen kannalla olen about vain siksi, että haluaisin suomalaisia syntyvän ihan kaikista "luokista" vielä tulevaisuudessakin, kyllähän niitä köyhiä lapsia toki ulkomailta tänne tulee (myöhemminhän on kai pakkokin kun täältä loppuu työntekijät) mutta mulla on joku kumma tarve nähdä nimenomaan suomalaisia skidejä kasvamassa tähän kulttuuriin.Georgina kirjoitti:-- aion nyt äänestää yhtä perussuomalaista miestä numerolla 117. Ja tämä päätös pitää, valtapuolueiden linjasta ei miellytä yksikään.
Kävin toki tsekkaamassa numeron 117. Löytyihän sieltä minuakin miellyttäviä asioita, kuten tämä: "(Seuraavalla hallituskaudella aion myös ajaa seuraavia asioita): Vanhempain kotihoidon tukea korotettava. Minimi äitiyspäivärahan oltava vähintään työmarkkinatuen suuruinen. Lapsilisiä korotettava."
Haluaisitko sittenkin vielä vaihtaa ehdokasta?

Toivottavasti Yrjöönä ei ehtinyt vielä äänestämään.Geetzu kirjoitti: Kävin toki tsekkaamassa numeron 117. Löytyihän sieltä minuakin miellyttäviä asioita, kuten tämä: "(Seuraavalla hallituskaudella aion myös ajaa seuraavia asioita): Vanhempain kotihoidon tukea korotettava. Minimi äitiyspäivärahan oltava vähintään työmarkkinatuen suuruinen. Lapsilisiä korotettava."
Haluaisitko sittenkin vielä vaihtaa ehdokasta?
Nyt penikseni on fantastinen!
http://www.ps-nuoret.net//content/view/141/41/
Pieni asia, mutta kertoo tarpeeksi. Tai sitten ei niin pieni asia, pienen ihmisen vinkkelistä katsottuna.
Pieni asia, mutta kertoo tarpeeksi. Tai sitten ei niin pieni asia, pienen ihmisen vinkkelistä katsottuna.
Kyllä mä sen tajuan, itsekin olen ollut joskus työtön ja äiti on nytkin. Mutta siksihän sitä maksetaan liittoonkin rahaa jotta ne sitten auttavat väliaikaisen työttömyyden kohdatessa. Mua vaan tympii ne jotka ei töitä halua tehdäkään. Samalla yrittäminen suomessa tehdään niin vaikeaksi että pienyrittäjäksi ryhtyminen on sulaa hulluutta. Kovan työn tekeminen pitäisi jollain keinolla saada kannattavammaksi jotta ero joutenoloon olisi rahallisesti selvä.Geetzu kirjoitti:Tapatyöttömien lisäks siellä usko pois stressaa raha-asioitaan iso kasa tahtomattaankin työttömiä.Georgina kirjoitti:-- aion nyt äänestää yhtä perussuomalaista miestä numerolla 117. Ja tämä päätös pitää, valtapuolueiden linjasta ei miellytä yksikään.
Haluaisitko sittenkin vielä vaihtaa ehdokasta?
Ja noiden lapsiasioiden suhteen sä et nyt näe mun kärjistämistä. Pitäkää lapsilisänne ja varmasti ne ovat hyvä asia, kuin myös ilmainen päivähoito. Mutta miksi ihan jokaisen pitää niin kauheasti hehkuttaa olevansa lasten asialla? Ihanko oikeasti se on niin tärkeä tässä muutenkin ylikansoittuvassa maailmassa? (noin globaalisti ajatellen)
Tuo mun ääni oli ehkä hieman protestiääni. Mutta suurissa ja merkitsevissä asioissa tuo mun valitsema ehdokas oli aika hyvin samoilla linjoilla.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Amen. SAK-SDP ainakin neljä vuotta paitsiossa. Mikä ihanuus. Ei tarvitse olla kauhea maagikko ennustaakseen että hallitus on KEPU-KOK-RKP. Pääministeriksi Vanhanen, VM mennee Kataiselle ja OM Niinistölle.elco kirjoitti:vasemmiston murskatappio enemmän kuin korvaa sen.
Tuomiojasta tullee seuraavassa puoluekokouksessa demarien PJ, Heinänuha saa väistyä.
Edit: Väyrysen paluu kyllä vituttaa.
Niinistöstä voi tulla ulkoministeri. Hallituksen paikkaluku jaetaan kepun ja kokoomuksen välillä tasan. Tilanne on aika kutkuttava siinä mielessä, että kun Vanhasesta tehdään pääministeri niin kokoomus saa muut tärkeät postit.Tix kirjoitti:Ei tarvitse olla kauhea maagikko ennustaakseen että hallitus on KEPU-KOK-RKP. Pääministeriksi Vanhanen, VM mennee Kataiselle ja OM Niinistölle.
Vaikea uskoa todeksi. Toivoa on.
Nämä vanhat paluumuuttajat pitäisi kieltää lailla. Toki Sale on mies paikallaan. Pelkäänpä että eläkeläisten kasvun myötä trendi jatkuu nousevana. Sinne ne menee jo valmiiseen pöytään parhaille paikoille, samoihin saunaseuroihin jauhamaan samaa sittiä. Harmittaa kyllä nuorten päässeiden ja rannalle jääneiden puolesta.Tix kirjoitti:Toinenkin perseestä oleva juttu Väyrysen lisäksi - eläkeikäisten edustajien määrä nousee 18 kappaleesta 40:een. Vain työikäisten pitäisi saada olla ehdolla ja äänestää.
Jos siellä kolmetoistatolppaisessa aikoo jotain, siis yhtään mitään, saada aikaiseksi, niin pitää olla verkosto ja pitää olla arvostusta ja sitten vielä tärkeä paikka tärkeässä valiokunnassa. Vittu joku Salolainen ja Väyrynenhän ne vie.
- KisSandra
- Kitisijä
- Viestit: 1126
- Liittynyt: 14.08.2005 21:43
- Paikkakunta: Hevonvitunjeera jota Tyrnäväksikin kutsutaan
Sekin olisi fiksua ottaa huomioon kannanotoissaan, että kaikilla aloilla työllistyminen ei olekaan aivan niin simppeliä ja sitäkin vaikeampaa on löytää näillä aloilla niin pysyvää työtä, että onnistuu pääsemään niille liiton rahoille. Itselläni esimerkiksi nyt se tilanne edessä, että kaikista tekemistäni pätkätöistä huolimatta työtä ei ole kertynyt tarpeeksi ja kohta puoliin tipahdan liiton rahoilta peruspäivärahalle. Ja voit uskoa, että minä haen työtä, kokoajan, sen saaminen ei ole vain aina ihan helppoa. Yrittämisen puutteesta minua tuskin voi myöskään syyttää ja vielä vähemmän kotona makaamisesta, kokoajan ja jatkuvasti kun teen ilmaista työtä, kurssitan itseäni jne. kehittääkseni itseäni ja ammattitaitoani, voidakseni taas jotain lisätä siihen seuraavaan työhakemukseeni. Anteeksi jos tällä nyt poikkesin hiukan ketju varsinaisesta aiheesta.Georgina kirjoitti: Kyllä mä sen tajuan, itsekin olen ollut joskus työtön ja äiti on nytkin. Mutta siksihän sitä maksetaan liittoonkin rahaa jotta ne sitten auttavat väliaikaisen työttömyyden kohdatessa. Mua vaan tympii ne jotka ei töitä halua tehdäkään.
Äänestin ketä äänestin, ei ihan riittänyt hänen kannatuksensa läpi menoon saakka mutta ei kauaskaan jäänyt, ehkä 4 vuoden päästä. Ensisijaisesti äänestin ihmistä, vasta sitten puoluetta. Vaalikoneet totesin paskanjauhannaksi, tulokset mitä niistä sain olivat pienen tarkastelun jälkeen ihan puppua. Ehdotettujen ehdokkaiden ja minun mielipiteet olivat varsin poikkeavia toisiinsa nähden. Päätin luottaa intuitiooni ja uskon tehneeni siinä varsin hyvin.
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
Juu, eittämättä 10 vuoden kuluttua tuo linja saavuttaa merkittävästi suuremman kannatuksen. Toisaalta, äänestinhän minäkin häntä: 34vee akateeminen ylempi toimihenkilö.CandyMan kirjoitti: Veikkaan johtuneen siitä ettei hänen ydinkannattajajoukkonsa ole vielä saavuttanut äänestysikää.
2500 ääntä jäi puuttumaan.
Vaikka olenkin puna-vihersokea, niin hänen ajatuksensa kiinnostavat..elco kirjoitti:Juu, eittämättä 10 vuoden kuluttua tuo linja saavuttaa merkittävästi suuremman kannatuksen. Toisaalta, äänestinhän minäkin häntä: 34vee akateeminen ylempi toimihenkilö.CandyMan kirjoitti: Veikkaan johtuneen siitä ettei hänen ydinkannattajajoukkonsa ole vielä saavuttanut äänestysikää.
2500 ääntä jäi puuttumaan.
Pyyhin Netikettiin..