Katsoin leffan
Good Shepherd.
Jaksoin ehkä puoliväliin. Kiistattoman ammattitaitoinen, mutta toivottoman puuduttava filkka sinänsä mielenkiintoisesta aiheesta, kansainvälisen vakoilun maailmasta ja CIA:n alkutaipaleesta. De Niro ohjaa, rooleissa Damon, Jolie, Baldwin, Hurt.
Matt Damon tekee jonkinlaisen maailmanennätyksen ei-näyttelemisessä. Venäläisessä puujumalassakin on enemmän eloa.

Huonon elokuvakokemuksen jälkeen tekee mieli kaivaa arkistosta aina jotain taattua settiä:
Long Kiss Goodnight
Rennyn ura näyttää olevan pahasti laskusuunnassa, mutta Harjolan poika sai onneksi aikaan muutaman mainion pläjäyksen: "Prison", "Elm Street IV", "Ford Fairlane" sekä otsikossa mainittu. "Kurkunleikkaajien Saari" ei ollut niin huono, kuin mitä annettiin ymmärtää.
Parasta tässä rainassa on ehdottomasti dialogi. Dialogitylyttäjien kruunaamaton kuningas Shane Black on hyvässä, ellei jopa erinomaisessa vedossa. Taannoinen Kiss Kiss Bang Bang toki ylittää tämän rainan dialogin lennokkuudessa, mutta hei, kun kirjoittaja päästetään ohjaamaan...
"Goodnightin" perusasetelma on riittävän kiinnostava, mutta sortuu hieman loppua kohti kliseiseen kliffhanger-kikkailuun. Geena Davis pärjää mukiinmenevästi, Samppa Jackson on oma itsensä, Graig Bierko psykoilee harvinaisen kauniskasvoisena evil-henchmanina. Alan Silvestrin musiikki on aika vaisua, kun huomioi että veteraanin kynästä ovat peräisin mm. "Abyssin" ja "Predatorin" scoret. Brian Coxin sivurooli vanhempana agenttina on hauska.

Night at the Museum
Aivot narikkaan -komedia sopi eilisiin fiiliksiin kuin nyrkki silmään. Eipä tästä oikein muuta osaa sanoa. Viihdyttävä, mutta ei tarjonnut mitään uutta tai ihmeellistä. Efektit olivat vakuuttavia. Steve Coogan sivuroolissa Octaviuksena oli hauska ja Ben Stiller oli... Ben Stiller.
Söin liikaa karkkia.

Suden vuosi
Hienosta romaanista oli saatu aikaan vähemmän hieno elokuva, joka kärsi patsastelusta ja helppoudesta.
Elokuva kannattaa käydä katsomassa kuitenkin vaikka vain Kari Heiskasen takia, joka on tyylikäs näyttelijä siinä missä Mikko Groman on hieno mies. Saria esittäneestä naisesta en muista kyllä oikein mitään. Pitkät hiukset ja leffarooleissa usein nähdyt yleiskasvot.

Blade Runner Directors Cut
Olen muistaakseni joskus tapellut tällä palstalla aiheesta "kumpi on parempi versio". Rummutin aikaisemmin "teatteriversion" puolesta. On tunnustettava, että mieli muuttui eilen. Kertojaäänen dumppaaminen oli ohjaajalta oikea veto, samaten "häpy end" ei ole ollenkaan välttämätön. Kuvat tässä filmissä ovat niin jumalattoman komeita, että pitäähän niiden antaa puhua. Vangeliksen score on uskomattoman upea - ja toimii muuten myös elokuvasta irrotettuna.
Kaunis, futuristinen ja varsin surullinen scifistelyhän tämä on. Kuten mikä tahansa oikea taideteos, filkka toimii monella tasolla. Se on joko film noir-tyypinen yksityisetsivärähjäily, visuaalisesti jumalattoman komea tieteisraina tai ihmissuhde-elokuva, joka laittaa ajattelemaan mm. sitä, osaako itse arvostaa elämäänsä riittävästi.
Aika perseestä sinänsä, että kredoista on kokonaan pudotettu Philip K. Dick pois, hänen romaaniinsahan leffa perustuu -löyhästi ainakin. Tehosteet ja lavastus ovat kestäneet ajan kalvavaa hammasta hyvin. Monella tavallahan tämä raina on klassikko, joka on määritellyt monen elokuvan visuaalisen ilmeen uusiksi. Itse rankkaisin tämän viiden all-time-parhaan scifi-filkan joukkoon. Muita ovat "Alien", "Matrix", "Kellopeliappelsiini" ja "Imperiumin Vastaisku".

- RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2349
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
Mie taas voisin rankata sen kolmen joukkoon - ne kaksi muuta ovat Kubrickin 2001 ja Tarkovskin Solaris.Sheetlord kirjoitti: Itse rankkaisin tämän viiden all-time-parhaan scifi-filkan joukkoon. Muita ovat "Alien", "Matrix", "Kellopeliappelsiini" ja "Imperiumin Vastaisku".
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Kääk! Miten mä 2001:n unohdin? Tarkovskin tuotannosta en valitettavasti ole nähnyt ensimmäistäkään rainaa - vaikka tiedän että mies ei voi kutsua itseään filmihulluksi, ennen kuin on tuon nähnyt. Onko se kovinkin "vaikea" raina? Se Soderberghin uudelleenlämmitys ei ilmeisesti ansaitse tulla mainituksi lainkaan ääneen?RolloTomasi kirjoitti:Kubrickin 2001 ja Tarkovskin Solaris.
Tätä mä kovasti ihmettelen. Sen naamassa on kyllä jotain pahasti vialla, enkä ole oikein koskaan osannut ymmärtää ihmisiä joiden mielestä Sandra Buttocks on nätti. Jotakin miesmäistä siinä on..NuoriDaavid kirjoitti:Eilisessä numeromurhissa Sandra Bullock oli håt.
Edit: Sen nenä, sitä on editoitu! Michael Jackson.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Joudun valitettavasti homostelemaan ND:n kanssa ja toteamaan että minäkin olen aina pitänyt Sandra Bullockia varsin vetävän näköisenä. Toivottavasti tämä ei johdu siitä että hän on, kuten sanot, miesmäinen. Erityisesti pidin Sandrasta elokuvassa "The Vanishing" (1993), jossa hän näytteli Kiefer Sutherlandin kadonnutta tyttöystävää jonka Jeff Bridges (Jeffrey"The Dude" Lebowski) hautasi elävältä. Sandra oli kyseisessä leffassa kovinkin iloinen ja eloisa, ainakin ennen elävältähautaamistaan.Ann kirjoitti:Tätä mä kovasti ihmettelen. Sen naamassa on kyllä jotain pahasti vialla, enkä ole oikein koskaan osannut ymmärtää ihmisiä joiden mielestä Sandra Buttocks on nätti. Jotakin miesmäistä siinä on..NuoriDaavid kirjoitti:Eilisessä numeromurhissa Sandra Bullock oli håt.
Jos miesmäistä naista etsitään jonka suosiota en tajua, se on Alias-Jennifer Garner. Näyttää minusta drag queenilta. Ihan miehen piirteet, ei vetoa.
Voisit ehkä kokeilla samaa vaimosi kanssa.NuoriDaavid kirjoitti:No kyse ei nyt varsinaisesti ollet Sandran nassusta vaan siitä, mitä ensin kaatoi mieskollegansa ja sitten sanoi, että sun pitää varmaan lähteä kotiin ja seuraavana päivinä yritti skorettaa taas. Se oli kuuminta hottia.

Kikkelis kokkelis.
Öh, no tuota vaimoni tekee minulle nykyään aina noin. Kun olen saanut aviolliset velvollisuuteni hoidettua, niin joudun lähtemään toiseen huoneeseen nukkumaan. Kuorsaan muka liikaa!Keikaus kirjoitti:Voisit ehkä kokeilla samaa vaimosi kanssa.NuoriDaavid kirjoitti:No kyse ei nyt varsinaisesti ollet Sandran nassusta vaan siitä, mitä ensin kaatoi mieskollegansa ja sitten sanoi, että sun pitää varmaan lähteä kotiin ja seuraavana päivinä yritti skorettaa taas. Se oli kuuminta hottia.
En usko, en ole koskaan kuullut.
No, lääkärinä varmaan tiedät, miten vaivaasi voidaan hoitaa. Sitten loppuvat Sandra Bullock -leikit.NuoriDaavid kirjoitti: Öh, no tuota vaimoni tekee minulle nykyään aina noin. Kun olen saanut aviolliset velvollisuuteni hoidettua, niin joudun lähtemään toiseen huoneeseen nukkumaan. Kuorsaan muka liikaa!
En usko, en ole koskaan kuullut.
Kikkelis kokkelis.
Tarkoitatko tätä? http://imdb.com/title/tt0061870/Sheetlord kirjoitti:Taannoinen Kiss Kiss Bang Bang
Tiedän kyllä. Kieltäydyn kuitenkin kirurgisista operaatioista vastakkaisen sukupuolen miellyttämiseksi.Keikaus kirjoitti:No, lääkärinä varmaan tiedät, miten vaivaasi voidaan hoitaa. Sitten loppuvat Sandra Bullock -leikit.NuoriDaavid kirjoitti: Öh, no tuota vaimoni tekee minulle nykyään aina noin. Kun olen saanut aviolliset velvollisuuteni hoidettua, niin joudun lähtemään toiseen huoneeseen nukkumaan. Kuorsaan muka liikaa!
En usko, en ole koskaan kuullut.

- RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2349
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
Ei sen "vaikeampi" kuin 2001. Soderberghin version tarkoitusta puolestaan en ole vielä ymmärtänyt. Jos sillä sellaista onkaan.Sheetlord kirjoitti: Onko se kovinkin "vaikea" raina? Se Soderberghin uudelleenlämmitys ei ilmeisesti ansaitse tulla mainituksi lainkaan ääneen?
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
"Taannoinen" <> "valmistumisvuosi 1966", you smartypants, you.mustanikki kirjoitti:Tarkoitatko tätä?
http://imdb.com/title/tt0373469/
[etkä sitten moista kehdannut sylkäistä "omalla nikillä?"]
Pannaan siis to-do -listalle. Huolestuttavaa, miten iän myötä menettää kyvyn olla avoin uusille vaikutteille ja hengailee mieluummin tutun ja turvallisen viihteen parissa..RolloTomasi kirjoitti:Ei sen "vaikeampi" kuin 2001