Tuo on huuhaaesimerkki rinnakkaistodellisuudesta.Homeboy65 kirjoitti:
Kuvaava esimerkki: kun äitimuorini oli humanistipelle ja kirjastonhoitaja ja vielä yh-äiti meillä oli:
- Perustarpeet eli asuminen, ruoka, vaatteet jne. aivan kondiksessa. Asuttiin 3 h + keittiön asunnossa. Tilaa vähintään kohtalaisesti.
- Auto
- Kesämökki.
- Kamaa jos ei nyt korviin asti niin TV, stereot, huonekalut ym. Ihan tarpeeksi.
Kaiken lisäksi faija ei edes maksanut kovin korkeita elatusmaksuja.
Tämä on mielestäni aika kuvaava esimerkki. En minä osannut oikein surra kun ei ollut Rolls-Roycea ja huvijahtia...
Sinä ja minä ollaan suunnilleen samanikäisiä, niinhän? Joten keskinäinen vertailumme sopii sen ajan (60-luvulta eteenpäin) yleisen elintason raameihin.
Myös minun äitini oli kirjastonhoitaja. Tai sivukirjaston johtaja, peräti kaksi tai kolme alaista.
Meillä oli
-ei kolme h ja keittiö vaan halvin mahdollinen kaupungin kaksio pikkukaupungin vuokratasolla.
-autona käytetty farmarilada.
-kesämökki halvin mitä löydettiin, siis ei järven rannalla.
-mustavalkoteevee vuoteen 1985 asti, ei stereoita vaan mummon putkiradio ja minulla radionauhuri. Huonekalut suvun vanhoja, paitsi yksi Bonanzakalusto. Pesukone ämpärityylinen pulsaattori vain, astianpesukone kyllä oli.
Samantasoista vai heikompaa kuin teillä??
MUTTA
teilläpä oli muistaakseni KAKSI lasta. meillä vain YKSI eli minä.
Lisäksi ELÄTTÄJÄNÄ tuohon elintasoon oli kirjastonhoitajaäitini LISÄKSI opistoinsinööri-isäni. Joka repi jonkun verran yli suomalaisten silloista keskipalkkaa.
Voit taas vedota säästäväisyyteen , mutta tuskinpa isäni palkan ja yksilapsisuuden tuoma ero perheiden tuloissa meni viikonvaihteen pieniin autoajeluihimme, jätskitötteröihin, viikon ulkomaanmatkaan v. 1971 ja 1977 tai edes isän röökiin.
JOTEN.. JONKUN ON TÄYTYNYT DUMPATA ÄISKÄLLESI INSINÖÖRIN PALKAN VERRAN LISÄRAHAA KUUSSA!!
Muuten nuo roinat ei miillään säästäväisyydellä (jätski pois?) onnistuisi sen ajan kirjastonhoitajan palkalla ja vielä kaksilapsiselle perheelle. Kun meilläkään ei tuon enempää vaikka oli kirjastonhoitajan palkka + inssin palkka ja vain yksi lapsi.
Lisärahojenne lähde?
Omat kesätyösi? (kaksivuotiaasta lähtien ja inssin vuosipalkan yli, hah??)
Isäsi sittenkin, hyvinpalkatussa duunissa tietääkseni (tiedän ammatin, en tässä sano) ??
Perinnöt, vakuutukset?
Asumistuki? Sosiaalituet?? ME ei saatu sitten mitään tukia paitsi mulle lapsilisää.
vai..
Äiteesi HUORASI sivutöinään?

---
Edit: olen tympääntynyt noihin sinun "älkää Suomen köyhät valittako kun neekereillä ja ryssillä on vielä kurjempaa" -juttuihin.
Neekereillä ja ryssien maaorjilla oli varmasti kurjempaa jo 1900-luvun alussa, olisiko siihen vedoten pitänyt olla vaatimatta Suomen köyhille parempaa palkkaa ja sosiaalietuuksia jo silloin? Olisko hyvä niin?
Sitäpaitsi absoluuttiset numeroarvot eivät tässä toimi.
Vaikka keskimääräisellä ryssällä ehkä vielä olisikin peruspäivärahaa (376 netto/ kk) huonompi elintaso (en tiedä onko enää) , niin kummasti sillä ryssälandiassa saati neekerimaissa hankkii asunnon, ryssillä jopa Ladan bensoineen, telkkarin, karaokemasiinat, vodkaa juo, zakuskaa sipeltää, lapsetkin ruokkii ja vaatettaa ja huorissakin käy. Suomessa ei onnistu, paitsi sun kaltasilla ihmefakiireilla. Paikallinen hintataso määrää, valuutan arvokin elintason verailumittarina tuloluvuissa hämää koska valuutan arvo ilmentää vain valuutan ulkomaankauppa-arvoa. Afrikan neekerit lapsilaumoineen elävät köyhimmillään kai jotain 10-20 euroa/kk, ja sekään ei ole vertailukelpoinen Suomen köyhiin, koska 10-20 euroa per kk kuolisi Suomessa nälkään ja kylmään jo parissa päivässä.