Pääministerin morsian
Pääministerin morsian
Manageri on todella saanut Susan Kurosen uran julkisuudessa uuteen nousuun. Uusi kampaus, useat TV-esiintymiset ja kaunis rakkaustarina 9 kuukauden suhteesta maamme päämisteriin tekevät Susanista hetken julkkiksen, vaikka ennen joulua Pressiklubissa Susan sanoi julkisuudelle "Heido".
Olivatko Matti ja Susan ihan kihloissa vai mistä tämä "morsian"?
Pieni pettymys minulle henk.koht oli, että Kuronen ei lähtenyt ehdokkaaksi vaaleihin.
Mutta mitä kirjan jälkeen? Mitä annettavaa Susanilla on suomen kansalle, kun hänen ja Matin suhde on levitelty kaikkien pällisteltäväksi ihan kirjallisessa muodossa? Seiska voisi viedä kyllä Susanin jonnekin ihanaan paikkaan lomalle tai ehkäpä romanssi jonkun julkkismiehen (esim. Jussi Parviainen, Juhani Palmu) kanssa pitäisi Susania taas otsikoissa vähän aikaa.
Aiotko lukea Susanin kirjan?
(Jokohan tästä keskustellaan jossakin ketjussa...)

Äiti tietää
Sarppa? No okei, jos on samanmoista show'ta vetänyt lehtien palstoilla, niin sit yhteen vaa. (en vieläkään tilaa oho:a, katso:a tai seiskaa, joten ei voi tietää)sipsi kirjoitti:Riivannu Sarppaa.Vihtahousu kirjoitti:Mitä pahaa Henry on tehnyt?Bliss kirjoitti:Eikös Henry Saari ja Susan sopis yhteen??![]()
Joo, Henkka ja Susan yhteen vaan.
Mikä on Sarppa? Joku kala?
Minusta on kummallista, että väännetään tarinaa asiasta, jossa ei ole mitään ihmeellistä ja vielä kummallisempaa on, että joitain kiinnostaa. Edelleenkin kummallisempaa on, että julkkisköyhässä maassa pitää vääntää julkkiksia vaikka paskasta.
Minä en julkkisten elämästä ole sen kiinnostuneempi kuin Kontulan Penan. Mielenkiintoista on tietysti, jos joku hottis julkkiskissa päättää riisua vaatteensa julkisesti
mutta muuten ei.
Susan on opportunisti, joka osaa käyttää sensaationkaipuista kansaa hyväksi. Tuskin kantaa kovin pitkälle kuitenkaan ellei julkkisvosuksi ala.

"Facts are stupid things."
Ronald Reagan
«Don't play with fire, play with Ihminen.»
Sloganizer.net
Ronald Reagan
«Don't play with fire, play with Ihminen.»
Sloganizer.net
En ymmärrä vihamielisyyttäänne Susania kohtaan. Tekisitte samassa tilanteessa ihan saman. Wanhanen sai Susanilta ilmaista seksiä ja tosi panomiehen maineen joka auttaa hänen poliittisella urallaan, ja Susan tekee pikkaisen lisätienestiä sillä että seukkasi vähän aikaa pääministerin kanssa. Kaikki voittavat.
Se on muuten ärsyttävä.Ann kirjoitti: En minäkään. Vihatkaa mieluummin Mikko Leppilampea.
Samoin Justin Timberlake. En käsitä kuinka kukaan voi kokea minkään sortin kuumempia viboja tästä miekkosesta. Musiikkivideonsa, jonka vahingossa näin MTV:ltä oli niin "smoothin sexyä" että olisin varmaan yökännyt banaanimössöt suustani jos olisin jostain käsittämättömästä syystä semmosta syönyt.
Naapurin nuorimies on kuin Timberlaken kaksoiskappale, alkuperäisestä poiketen naapuri sen sijaan symppis -tosin varauksin että on mahdollisesti pöllinyt sen mereneitojutun. "Kuka vain on syyllinen, kunnes toisin todistetaan tässä talossa." Hehe.