Vitutusketju
- RolloTomasi
- Kitisijä
- Viestit: 2349
- Liittynyt: 06.09.2006 7:50
- Paikkakunta: Maa
Viime kesänä näin aika sairaan hyvän näköisen naisen, jonka kanssa tulin muutaman minuutin ajan hyvin juttuun kunnes kavereiden vuoksi piti lähteä jonnekin. Tänään, puoli vuotta myöhemmin, alkoi vituttaa se, etten kysynyt hänen numeroaan tai jäänyt siihen pidemmäksi aikaa.
Mutta vitutus on hyvä. Päätin, etten enää koskaan toista tuota typeryyttä jos siihen tilaisuus tulee.
Mutta vitutus on hyvä. Päätin, etten enää koskaan toista tuota typeryyttä jos siihen tilaisuus tulee.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Vituttaa. Vituttaa vituttaa vituttaa.
Olen ehtinyt asua paikkakunnalla neljä kuukautta ja jo nyt saan kuulla kiertävän niin pöyristyttävää juttua että oksat pois. Olen kuulemma uhannut tappaa erään henkilön, joka torjui minut kuukausia sitten.
Nyt hän tulee sitten sormi pystyssä valistamaan minua skitsofreenisyydestäni ja että pysyn kaukana hänen nykyisestä sydänkäpysestään
Huomio. En kärsi humalanaikaisista muistinmenetyksistä, se yksi varattu urpo joka mukaani tarttui on myöskin harmittavan tarkasti mielessäni.
Mitäpä tuollaiselle aiheelle voi tehdä, jos alan suureen ääneen toitottamaan että olen täysin mentaalisesti terve, ihmiset kuvittelevat minun kärsivän itsekieltäytymyksestä ja että olen kilahtanut kahta kauheammin.
Ja ei. En ole väittänyt tappavani ketään.
Ja mielestäni se on edelleen tähän maailmanaikaan sallittua näyttää pettyneeltä jos torjutaan, vai olenko väärässä?

I raise my hands to heaven of curiosity, I don't know what to ask for, What has it got for me?
ei ei. pitää tehdä teinixit " no daah, siis en kai mä ny ollu tosissani, vähäks sä oot urpo, siis camoon. Hei vitsi, arvatkaa mitä toi luuli..."Razormaid kirjoitti: Ja mielestäni se on edelleen tähän maailmanaikaan sallittua näyttää pettyneeltä jos torjutaan, vai olenko väärässä?
Me transmitte sursum, Caledoni!
Et. Olet oikeassa. Tähän pettymyksen ilmeeseen voi vielä lisätä sopivan teon, kuten esim. ottaa fiikusta kiinni latvasta ja pyöräyttää koko kasvia kukkaruukkuineen kuin harjoittelisi moukarinheittokisaan ja paiskata koko setti vasten seinää. Ikäväähän tässä on se, että multa menee myös töpseleihin. Ainakin sellaisiin, joissa ei ole muovisia suojaläppiä pistokkeiden rei'issä.Razormaid kirjoitti:Ja mielestäni se on edelleen tähän maailmanaikaan sallittua näyttää pettyneeltä jos torjutaan, vai olenko väärässä?
Tosin en tiedä, mikä tämän funktio oli. Tulkintaerimielisyys siitä, mitä oli tekeillä ei ainakaan ollut kyseessä. Ehkä tekoa voidaan perustella 22 -vuoden iällä.
Tämä on niin hienosti sanottu, että ihan itku tulee tämän tunnekuohun johdosta.nexie kirjoitti:Empiiristen havaintojen perusteella uuden työvuoden aloittaminen tuntuu Maanantailta (tm), vaikka kalenterin mukaan on tiistai. Koska keskeneräiset työt ryömivät liskodiskon lattialle jo eilen illalla, niin teoreettisesti tarkasteltuna myös eilisen tunnit on tehty kivulla sisään.

Ovela kuin orgasmi
Minä keskustelisin (siis huutaisin) juorujen levittäjän kanssa ja kysyisin juorun yksityiskohtia ja muutenkin panisin tilille juoruamisesta. Ei varmaan juoruilisi enää niin helposti.Razormaid kirjoitti:Vituttaa. Vituttaa vituttaa vituttaa.
Olen ehtinyt asua paikkakunnalla neljä kuukautta ja jo nyt saan kuulla kiertävän niin pöyristyttävää juttua että oksat pois. Olen kuulemma uhannut tappaa erään henkilön, joka torjui minut kuukausia sitten.
Nyt hän tulee sitten sormi pystyssä valistamaan minua skitsofreenisyydestäni ja että pysyn kaukana hänen nykyisestä sydänkäpysestään
Huomio. En kärsi humalanaikaisista muistinmenetyksistä, se yksi varattu urpo joka mukaani tarttui on myöskin harmittavan tarkasti mielessäni.
Mitäpä tuollaiselle aiheelle voi tehdä, jos alan suureen ääneen toitottamaan että olen täysin mentaalisesti terve, ihmiset kuvittelevat minun kärsivän itsekieltäytymyksestä ja että olen kilahtanut kahta kauheammin.
Ja ei. En ole väittänyt tappavani ketään.
Ja mielestäni se on edelleen tähän maailmanaikaan sallittua näyttää pettyneeltä jos torjutaan, vai olenko väärässä?
Mutta oikeasti, ei niitä juoruja kannattaa ottaa niin vakavasti. Tärkeintä on, että elää niin, että on riittävän hyvä olo itsellä ja muilla, eikä mieti liikaa, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat. Kannattaa tietenkin harkita, mitä kertoo kenellekin ja mitä tekee kenenkin kanssa julkisesti, koska joillakin ihmisillä on taipumus käyttää tuota tietoa sinua vastaan.
Kikkelis kokkelis.
- mustaenkeli
- Kitisijä
- Viestit: 2872
- Liittynyt: 09.09.2005 12:08
- Paikkakunta: Hell-sinki
- Viesti:
Lahden motarilla, hiukan Heinolan jälkeen akun varotusvalo palo punasta, sitte nous lämpömittari huippulukemiinsa ja varotusvalo sillekin. Ohjaustehostin lakkas ja koko ohjaus meni älyttömän kankeaksi, jos sitä edes oli. Ei muutaku seuraavasta rampista ylös ja sopivaan kohtaan seis ja hätävilkut päälle.
Auto saatiin työnnettyä lähimmän kiskan pihaan ja siitä soittelin hinausautoa paikalle ja auto korjaamolle kello 17.45. Pienehkö vitutus. Laturin hihna ja laturin hihnan pyörä paskana. Auto jäi Heinola Cityyn, itse läksin paikalliseen Matkahuoltoon ja linja-autolla kohti Kuopiota, josta tuo ihana haki mut autollaan.
Huomenna tarvii soitella sille setä korjaajalle, että kui nopsaan saa valmista aikaan ja kuinka tavattoman paljon tuo lysti tulee maksamaan ja sit ei ku suunnittelemaan retkeä Heinolaan, jotta voin oman autoni hakea takas kotio, joskus....

Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
-muumimamma
Vasen polvi perkeleen kipeä, tiedä sitten olisko sieltä sivusiteitä hajoillut/venähdellyt. Poikkauksellisesti tällä hetkellä oikea polvi on mukamas paremmassa kunnossa kuin vasen, mutta totta puhuen melkein täys invahan tässä on. Vähän nauratti kun eilen sain nuo liikuntasetelitkin, eipä tarvi niitäkään.
Julkisten kulkuvälineiden MUUT käyttäjät (kuin minä). En voi sille mitään, etenkään aamuisin kun en muutenkaan ole aamuihmisiä, että ajatukset kuten "menisi nyt toikin ääliö tosta sivummalle, taas pitää pönkeä retkeilyvarusteiden kanssa bussiin tuonkin hönön.., enää ei vapaita kahden istuttavia paikkoja.. pakko mennä jonkun ällökkeen viereen. Paskaatirallaa" vaeltavat mieltä läpi kuin ummettuneet pökäleet.
Aamuisin tollaista ei-aamuihmiselle.
(ylipäätään inhoan aamuja, en koskaan sano "hyvää huomenta." Huomenta riittää.)
Aamuisin tollaista ei-aamuihmiselle.
(ylipäätään inhoan aamuja, en koskaan sano "hyvää huomenta." Huomenta riittää.)
Lisätään tohon vielä yksi elefantin kokoinen ja suunnilleen vastaavaa ääntä pitävä tenava, jonka äidille ei tulisi mieleenkään ehdottaa pikku pallerolleen volyymin laskemista. Ja sitten se joku joka haluaa jakaa ihan kaikelle kansalle puhelimitse ihmissuhde-, työ- ja kaikki muutkin ongelmansa.HellBell kirjoitti:Julkisten kulkuvälineiden MUUT käyttäjät (kuin minä). En voi sille mitään, etenkään aamuisin kun en muutenkaan ole aamuihmisiä, että ajatukset kuten "menisi nyt toikin ääliö tosta sivummalle, taas pitää pönkeä retkeilyvarusteiden kanssa bussiin tuonkin hönön.., enää ei vapaita kahden istuttavia paikkoja.. pakko mennä jonkun ällökkeen viereen. Paskaatirallaa" vaeltavat mieltä läpi kuin ummettuneet pökäleet.
Aamuisin tollaista ei-aamuihmiselle.
(ylipäätään inhoan aamuja, en koskaan sano "hyvää huomenta." Huomenta riittää.)
Hmm. Pieni ihmisvihaaja sisälläni nostaa useinkin päätään julkisissa kulkuneuvoissa...
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Liityn kerhoon. Aamusessiot ovat aina vakiot: bussin isoin ihminen änkee viereen rusentaen kylkiluut, kaksi lastenvaunua itkevillä vauveleilla, eteen tulee poikkeuksetta istumaan pullollisen hajuvettä päällensä kaatanut nainen (joskus partavesinen mies), ylienergiset ekaluokkalaiset, paapattava vanhempi nainen, ihmeellisesti kyylivä nörtti opiskelija mies (sori, oli ihan pakko) ja ja ja... Harvoin tämä kaava muuttuu.Lilo kirjoitti: Hmm. Pieni ihmisvihaaja sisälläni nostaa useinkin päätään julkisissa kulkuneuvoissa...
Sen vielä kestäis, mutta kun noilla Jokeribusseilla on etuus liikennevaloissa, katkaisevat aina etenemiseni vakioristeyksessä. Parhaassa tapauksessa Jokereita tulee synkronisesti molemmista suunnista 2,5 min välein niin, että ei meinaa päästä kääntymään vasemmalle ollenkaan.elco kirjoitti:Ostaa auton niin saa matkustaa ihan yksin. Tosin muut autokuskit kuin itse ovat tietty etenemisrajoitteisia mulkvisteja.
No, kompensoin em. haitan ajamalla aina bussikaistaa.
Ps. ajoin kyllä aina ennekin bussikaistaa, eli sikäli...
Nooh, kanssamatkustajani voivat todennäköisesti lisätä aamusessiolistaansa nyrpeän "happamia marjoja syönyt"- ilme naikkosen.elco kirjoitti:Ostaa auton niin saa matkustaa ihan yksin. Tosin muut autokuskit kuin itse ovat tietty etenemisrajoitteisia mulkvisteja.
No jos ensin ajaisi sen ajokortin, sitten voisi ostaa kauppakassin. Toisaalta tämä rekkojen seassa ajelu ei inspaa kovinkaan paljon, päivästä toiseen peltiä niiden kanssa rymisee. Ehkä täällä ei oikeasti osata ajaa

Ratkaisu on SRT8:NuoriDaavid kirjoitti: Sen vielä kestäis, mutta kun noilla Jokeribusseilla on etuus liikennevaloissa, katkaisevat aina etenemiseni vakioristeyksessä. Parhaassa tapauksessa Jokereita tulee synkronisesti molemmista suunnista 2,5 min välein niin, että ei meinaa päästä kääntymään vasemmalle ollenkaan.
elco kirjoitti: Jos minä olisin tuollainen sikarikas tossun alla "elävä" Britnin pimppikuvalehtiä auton vararenkaan säilytystilaan piillotteleva housuun kakkiva kaappihomo niin en missään olosuhteissa tyytyisi 300C SRT8:a vähempään! Siinä olisivat potilaat ihmeissään, kun Tohtori Ei poistuu paikalta 100km/h 5 sekuntia käsipäivään jälkeen. SRT 8:n ehdoton lisäplussa on rengaskerta (255/45ZR20 takana), jota ei saa mistään ja sieltäkään luultavasti ei alle tonnilla pari. Joka tapauksessa niitä eittämättä kuluu. Bensa voi jopa loppua huoltoasemilta tuon oston jälkeen, kun pistelee menemään 21 litran euronormioptimikaupunkikulutuksella.
Älä ole niin Järkevä! Tämä Auto on jokaisen siihen sijoitetun (eittämättä monen) euron arvoinen, saa tuntemaan itsesi Mieheksi ja on muutenkin ainoa oikea, Lopullinen Ratkaisu.