Mitä vedätte suruun?

[Lilo]

Miten tällaiset iänikuisiksi jääneet jutut puretaan? Riittääkö se, että tiedostaa asian vai pitääkö tämä vielä jotenkin erikseen hoitaa? Aika parantaa haavat my ass sano.

Jokaisella on tapansa. Mä olin eron aikaan hyvinkin päättäväisellä mielellä ja purin myös tuntojani päiväkirjaan. Kun sitten myöhemmin iski päälle haikeus ja tuli takapakkia, sain kummasti voimaa aikaisemmista kirjoituksista ja sisuunnuin uudelleen. Aika kyllä todellakin parantaa, mutta ei välttämättä vielä kuukausi, kaksi tai kolmekaan.

[Hellu]

Miten tällaiset iänikuisiksi jääneet jutut puretaan? Riittääkö se, että tiedostaa asian vai pitääkö tämä vielä jotenkin erikseen hoitaa? Aika parantaa haavat my ass sano.

Vaikea sanoa kun ei tiedä millaisesta jutusta on kyse.
Itselleni on aina toiminut puhuminen, kun sulla kerran on ystäviä joille uskoutua niin käytä ihmeessä sitä mahdollisuutta.
Asioiden ääneen sanominen tyhjentää pään, ainakin auttaa siinä.
Tai kirjottele tänne, sekin on tuntunut toimivan sulle.

Omassa lähipiirissä on ihminen joka koki ison menetyksen lapsuudessaan
eikä sen takia uskalla solmia ihmissuhteita, ei usko niiden pysyvyyteen.
Pitäisi aina yrittäää nähdä asiat yksittäisinä juttuina, jos menneisyydessä on tapahtunut jotain se ei tarkoita sitä että ihminen on tuomittu kokemaan saman uudelleen ja uudelleen.
Sama pätee missä tahansa asiassa, vaikka jokin tuntuisi hetkellisesti musertavalta niin se on kuitenkin (kohta) menneisyyttä.
Niin kauan kun asia on käsittelemättä se on läsnä myös nykyhetkessä ja vaikuttaa elämään, siitä tulee menneisyyttä siinä vaiheessa kun asian on oikeasti hyväksynyt ja käsitellyt.
Löytämällä syyt (tai ymmärtämällä ettei varsinaisia syitä ole, joskus asiat vaan tapahtuvat) vapauttaa itsensä syyllisyydestä.

Kannattaisi yrittää keskustella entisen tyttöystäväsi kanssa, vaikka oletkin tällaisen ahaa-elämyksen kokenut.
Ei ne asiat kuitenkaan niin mustavalkoisia ole, varmasti helpottaisi saada häneltä vastauksia vaikka koetkin ettei enää ole kyse koko akasta.

[EveryWoman]

Nii. Eilen meinasi hajota kappaleiksi. Kerroin toverille havainnosta ja hän muistutti, että varovasti sitten, koska siinä on parikymmentä vuotta ollut asioilla aikaa muhia. Todellakin. Työ meni normaaliin tahtiin vaikka koko päivän ihmettelin, että vaikuttiko se puhdistamisessa käytetty denaturoitu alkoholi silmiin tavallista voimakkaammin. Vettyinein silmin pinosin asioitani koko päivän mutta ei sen ihmeempää.

Okei. Tästä tulee sellainen kuva, että tuo kauan muhinut asia on kohtalaisen ahdistava. Itse asiassa pienempikin juttu voi pitkiksi ajoiksi käsittelemättä jäädessään paisua lopulta suhteettoman suureksi ja rampauttavaksi. Onko kuitenkin niin, että tiedät, mistä asiasta on kyse? Jos tiedät, olet joka tapauksessa jo voiton puolella. On paljon ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan osaa sanoa ahdistuksensa syytä (sen alkusysäys voi olla hyvinkin kaukana menneisyydessä), ja määrittelemättömälle ahdistukselle ei myöskään oikein voi tehdä mitään.

Sitten kävin paluumatkalla baarissa yhdellä ja poislähtiessä kiitin myyjää palvelusta. Pois kävellessä sitten kastelin poskeni ja sitä jatkui koko ajomatkan kotiin asti. Allekirjoittaneen itkuraivot on kuitenkin kymmenen vuotta täytettyään laskettavissa yhden käden sormilla, joten olin asiasta kovin hämilläni.

Älä ole. Itkeminen on monissa tilanteissa tervettä, siis Hyvä Asia. Edelleen: on paljon ihmisiä, jotka eivät osa itkeä silloinkaan kun se olisi tarpeen. Se, että olet herkistynyt kokemaan surua tällä tavalla, merkitsee samalla että ilon ja onnen kokemisen kykysi on kehittymässä paremmaksi (tämän huomaat käytännössä seuraavan kerran kun elämässäsi tulee onnellinen vaihe). Huiput ja aallonpohjat kasvavat aina yhtä aikaa.

Asian käsittely tällä(lue eilisellä) päivämäärällä on ottanut aivan mielettömän harppauksen eteenpäin mutta samalla tuntuu, että vaikeustaso on noussut niin monta astetta ylemmäs, että sitä ei enää kannata tässä puida. Kenties se, mikä minua on jatkuvasti mielessä ajanut tekemisiin entiseen kumppaniin on se, että koittaisi saada hänet vastuuseen näiden porttien avaamisesta. Vaikka eihän siinä mitään. Kyllähän sen voi edelleen ladata vuosikymmeniksi muurien sisään niin kuin aiemminkin mutta tuntuu ettei se ole kannattavaa. Taidan tarvita nyt tauon tästä ja sassiin.

Tee juuri niin kuin sinusta parhaalta tuntuu. Sellaiset tajuamiset vaikutuksineen, joita olet viime aikoina kokenut, eivät pyyhkiydy pois vaikka pitäisit pitkänkin tauon. Sama kuin oppisi ajamaan pyörällä: kun kerran olet tajunnut perusteet, ei haittaa vaikka et jatkaisi harjoittelua pitkään aikaan. Veikkaan, että mielenkiintosi asian käsittelyyn herää aivan itsestään sitten kun sinulla alkaa taas olla riittävästi jaksamista, ja kerta kerralta pääset eteenpäin kunnes asia on loppuun käsitelty.

Miten tällaiset iänikuisiksi jääneet jutut puretaan? Riittääkö se, että tiedostaa asian vai pitääkö tämä vielä jotenkin erikseen hoitaa? Aika parantaa haavat my ass sano.

Tiedostaminen on avain. Se auttaa paljon, tekee prosessin mahdolliseksi. Monta kertaa loppu hoituu itsestään. Asiasta puhuminen ja kirjoittaminen auttavat myös. Jos taannoisessa tilanteessa on ollut joku vastapuoli, jonka kaltoin kohtelemaksi olet joutunut, hänen silloisen tilanteensa selvittely auttaa myös. Mitä paremmin opit ymmärtämään hänen toimintaansa motiiveineen, sitä helpommin pääset omasta ahdistuksestasi irti. Aika yksinään ei tosiaan paranna mitään. Kaikki riippuu omasta asenteesta. Jos asennoituu todellisuuspakoisesti, aika vain pahentaa haavoja. Jos taas toimii kuten sinä nyt, ajan myötä opit yhä lisää ja lisää, kunnes jonakin päivänä huomaat voivasi suhtautua asiaan avoimesti ja luontevasti, ilman pelon, häpeän, tuskan ja ahdistuksen tunnetta.

Minäkin olen sitä mieltä, että jos menneessä suhteessasi on selvittämättömiä asioita, niistä kannattaisi keskustella asianomaisen henkilön kanssa (jos mahdollista ja jos hän suostuu siihen). Jokin siinä suhteessa laukaisi sinussa tuon aiempien tapahtumien suremisen, joten suhteen erittely voi valaista myös henkilökohtaista menneisyyttäsi.

Arvelen todella, että olet pidemmällä kuin uskotkaan. Voisinpa melkein uskaltautua sanomaan, että tuo tämän prosessin käynnistänyt ero on parasta mitä sinulle on koskaan tapahtunut (tietenkin sillä varauksella, että en tiedä mitä kaikkea muuta hyvää sinulle on tapahtunut!).

[Yönmustaritari]

Kannattaisi yrittää keskustella entisen tyttöystäväsi kanssa, vaikka oletkin tällaisen ahaa-elämyksen kokenut.
Ei ne asiat kuitenkaan niin mustavalkoisia ole, varmasti helpottaisi saada häneltä vastauksia vaikka koetkin ettei enää ole kyse koko akasta.

Minusta on tuntunut samalta, että se ehkä olisi hyvä idea. Periaatteessa ongelmaksi muodostuisi kyseisessä kohtaamisessa toisen hyväksikäyttäminen "terapeuttina". Toisaalta nimenomaan toisen kannustaminen ottamaan vastuu "porttien avaamisesta" olisi toinen lähestyminen. Kolmas, tai sitten vain edellistä tukeva, olisi sitten se, että jos minä olin hänen parannussuhde niin minulle myös tulisi suoda parannus loppuun, joka lähti liikkeelle tosin vasya suhteen päättymisen jälkeen.

Jännää, että muistan hänen kysyneen asiasta, joka nyt on vaivannut mutta en silloin suostunut asiasta kertomaa. Suojakilpi piti vielä silloin sano.

Tiedostaminen on avain. Se auttaa paljon, tekee prosessin mahdolliseksi. Monta kertaa loppu hoituu itsestään.

Voi olla, koska kulunut päivä on mennyt ihan uudessa vedossa. Vieterit on vedetty ja hommat edennyt siis. Oli jopa nälkä näin illalla. Salaattia ja kurkkua leivän päällä. Uskomatonta, että viitsi nähdä niin paljon vaivaa energian saannin eteen, että jopa paahtoi leipänsä pelkän maun vuoksi.

On kuitenkin tullut jonkin verran palloteltua mielessä vuoroin suhdetta ja aiempaa käsittelemätöntä surutyötä mutta se kait kuuluu asiaan, koska varmuutta käsittelytyön suorittamisesta, kestosta, määrästä tai oikeastaan minstään ei sinänsä ole. Nyt vaan ollaan sano.

Arvelen todella, että olet pidemmällä kuin uskotkaan. Voisinpa melkein uskaltautua sanomaan, että tuo tämän prosessin käynnistänyt ero on parasta mitä sinulle on koskaan tapahtunut.

Niin. Tätä ei ehkä voi kiistää mutta kyllä sitä on aika hulvaton määrä aikaa ja energiaa käytetty. Työvoitto sitten jos ei muuta.



Viime yönä heräsin unesta mutta se ei vaikuttanut kuitenkaan vastaavalta painajaiselta, joita aiempina öinä olen nähnyt joten ajattelin ottaa lisää askelia käsittelyssä. Nyt on olohuone putsattu ja petivaatteet siirretty takaisin makuuhuoneen länsisiipeen.

[Yönmustaritari]

Samalla osastolla oleva AA-ketju pisti miettimään, että mitäs kun vein just peräkontillisen tyhjiä pulloja läheiseen osuuskauppojen ketjuun kuuluvaan markettiin. Ei siis mitään suurta juopottelua vaikka totuuden paljastuttua onkin tullut vähintään joka toinen ilta maistettua se muutama olunen. Ilman syytä, vähän siis kuin huvikseen.

Myönnän itselleni lomaa kaikesta, ihan kaikesta koko loppuvuodeksi. Päätin jo aikaisemmin, että jos joku pelkää, että on työ tehdään huonosti niin sitten sen saa tehdä joku muu. No ei ole töitä tehty huonosti mutta käsittelyni on johtanut siihen tulokseen, että vielä koko tulevan kuukauden ajan en aio ottaa stressiä mistään. Mikäs minulla toisaalta on ottamatta, koska pääasiassa kaikki hoituukin ihan itsestään. Mutuenkin vähän tuntuu siltä, että nuo maalliset asiat tuppaa joskus olemaan vähän liiankin hyvin. Vähän ennettä siitä, että kohta pamahtaa tai jotain jos ei mitään huonoa tapahdu.

Itsetutkiskeluani hieman rajoittaa tietooni saatettu asia, että tämän prosessin alkuunpaneva on tutustunut palstalla näkyviin kirjoituksiin(terveisiä vaan:)). Prosessin vaihtuessa käsittelemään suhteen ulkopuolista asiaa tämä ei varmaankaan ole kuitenkaan mikään negaatiotekijä vaikka uskonkin hänen edelleen asioihin vaikuttavan.

Pahinta oli huomata se, että henkilön(*lue portinavaaja) poistuminen toi tarpeen sille, mikä oli juuri hävinnyt. Paradoksaalistako sano? Hätistät sen, mitä aloiti juuri tarvita mutta koko tarvetta ei olisi huomattu ilman toisen poistumista ja mikä edelleen oli tietysti tarpeellista.

Myönnettäköön, että kiskaisin pari tuoppia ennen kuin tutustuin Soileen mutta muutama lainaus opuksesta surutyö pisti jälleen ajattelemaan menneitä.
"jos ihminen ei ilmaise suruaan ja ahdistustaan, hän voi lukkiutua yksinäisyyteen ja vaipua masennukseen."
"Tunnemykkä aikuinen voi löytää itkun uudelleen, jos löytyy ihmissuhde, jossa tunteenilmaisut sallitaan ja niihin vastataan. Kun itkuherkkä läheinen alkaa itkeä toisen surua, se panee padotun itkun liikkeelle. Itkut voivat avata myös musiikki, kuvataide, elokuvat, jotka sanattomin keinoin koskettavat tunteita."
"on sanottu, että tuska tulee siedettäväksi silloin, kun kykenee luottamaan siihen, että se ei kestä ikuisesti. Ei silloin, kun teeskentelee, että sitä ei ole olemassa"
"Kun traumatisoitunut tulee tietoiseksi ja tunnistaa reaktioita laukaisevat tekijät ja opettelee kestämään muistuttavien tekijöiden aiheuttamat reaktiot kohtaamalla eikä välttelemällä niitä, reaktiot lievittyvät"
(Soili Pohjala - Surutyö)

Näistä löytyy jo nuoruusvuosien viittaukset ainakin musiikkiin, joissa on tietyt levyt ja/tai kappaleet olleet erityisen ahdistavia. Hyviä, jopa erinomaisia mutta sellaisia, joita ei voi kuunnella kovin pitkään. Se oli sitten kait myös sitä kieltämistä ja kiertämistä kun levyt kerää pölyä hyllyssä. Nyt olen niitä taas pitkästä aikaa kuunnellut.


EDIT: Hellun sanoin siis "pari kaljaa ihan vaan jään rikkomiseksi". Jään rikkomisesta ei kyllä aina hyvää seuraa, koska taas joutuu editoimaan lopusta liiallisuuksiin menevät postaukset pois. Sille on kyllä syy, miksi kirjoitelmissa on nootti "älä postaa". Silloin ei postata sano.

[Lolita]

Sinä olet Yönmustis kyllä fiksu mies. Joku nainen saa sinusta oikean kultakimpaleen itselleen, toivotaan, että nainen on sen arvoinen.

Tuli semmonen olo, että olen sanonut tämän jo aikaisemmin tässä ketjussa, mutta en nyt jaksa selata. Sovitaan, että toisto lisää tehoa.

[Stadinarska]

Sinä olet Yönmustis kyllä fiksu mies. Joku nainen saa sinusta oikean kultakimpaleen itselleen, toivotaan, että nainen on sen arvoinen.

Tuli semmonen olo, että olen sanonut tämän jo aikaisemmin tässä ketjussa, mutta en nyt jaksa selata. Sovitaan, että toisto lisää tehoa.

Menepä sinä nyt ihan itsekkäästi hänen kansaan nyt ihan ekana!SHOW IT TO US!!

[Yönmustaritari]

Ennen lämpiäisten leipomista ajattelin vähän vielä kirjoittaa. Nykytilanteessa illat ovat nimeomaan menneet viihdykkeiden merkeissä. Kalja tai kaksi, sikareita muutama. Kirjoittamista ja lukemista, jonka jälkeen taas sikaria ja ehkä vielä yksi olut ja sen jälkeen päätös postataanko vai eikö postata ja muokattuna vai ilman. Totesin, että koska tiedän "patojen avaajan" ehkä lukevan tekstiä, rajoittaa ainakin jonkin verran kirjoittamista mutta pääosin pyrin postaamaan lyhentämättömän tekstin.

Olen jossain ihme välivaiheessa etten oikein tiedä mitä surra. Muutama päivä meni aivan loistokkaasti, verraten edellisiin, koska töihin meni mielellään ja siellä viihtyi mielellään. Nykyisin kuitenkin on päivän jälkeen aivan jeesus-tyhjä olo. Tulee siihen taloon, jossa asun ja pistän musiikin ja telkkarin päälle. Tietokone on päällä koko ajan, jonka vieree pinoan surutyötä käsittelevän kirjapinon ja seikkailen näiden sekä uuden xboxin annin maastoissa. Mihinkään ei oikein tunnu löytyvän tarvittavaa otetta.
Myönnän, että en oikein tiedä enää mitä pitäisi surra. Pääosin vointi on hyvä ja mutta aika ajoin iskee suuret masennuksen tunteet menetyksestä. Ei mitään konkreettista, mihin puuttua tai mitä käsitellä. On vaan paskaa.

Kävin kauppareissun jälkeen yhdellä tuopillisella paikassa, jossa musiikki ei soi kovin kovaa, joten kuulin viereisessä pöydässä puhuttavan eroamisesta. Nähtävästi vanhat tuttavukset puhuivat mikä on parasta elämässä tyyliin, sinun on jätettävä se sika yms. Aikani kuunneltuani hain toisen tuopin ja sen ollessa puolessa välissä meinasinkäydä heittämäss, että hei, on kuitenkin väärä syy erota, että oli väärä syy mennä yhteen. Tämä kuitenkin johti mieleeni viimeisen päivän yhdessä, jolloin toisen vanha toveri oli tulossa kyläilemään. Ajatuksia vastaavan kaltaisista ohjeista johtui mieleeni, koska tilanne jolloin toinen poistui autosta ei ehkä ollut kaikkein lämpimin. Sinänsä vaikuttava syyt eivät ole olennaisia mutta kuitenkin jos kuulemani kaltaisia vinkkejä elämään jaettaisiin yleisesti ei kait kukaan ketään katselisi.

Sinä olet Yönmustis kyllä fiksu mies. Joku nainen saa sinusta oikean kultakimpaleen itselleen, toivotaan, että nainen on sen arvoinen.

Nii. Saa? Vaikkakaan tavoite ei ole uudelleen pariutuminen vaan selviytyminen niin sinänsä merkityksetön mutta kieltämättä on joutunut miettimään myös toimintansa tarkoitusperiä. Miksi Helsinkiin muuttaessa muuttaa paikkaan, joka on tarkoitettu perheellisille asuntoon, joka on tarkoitettu perheellisille. Minulla on päiväkoulut, ala- ja yläasteet heti postiluukusta seuraavana. Jotain alitajuista perheidylliä yksin asuvalle.

Hitto mä en tajuu itteeni. Miksi kerään pesämunaa itselleni? Mitä enemmän pesämunaa, sitä enemmän vaaditaan myös kumppanilta kait tasavertaisuuden nimissä. Helpompi sitten sanoa ei, koska toinen ei olisi verrattavissa riittävä jakamaan jo kerättyä pesämunaa? Aina helpompi sanoa ei ja vuosien kuluessa aina vain pienempi joukkio ehdokkaista. Sitoutumisen pelko? Hyätyksi tulemisen pelko......taasko?

Taidan mennä taas askelia taaksepäin.

[Stadinarska]

Taidan mennä askelia taaksepäin.

Minä tässä annan tunnustuksen sinulle hyvin elämänmakuisesta kirjoitustyylistäsi! Tiedän että palaute on tarpeellista ja siksi ansaitset kehut. Olet varmasti keskimääräistä parempi mieskirjoittaja. Yllätit!
Bueno! Stadinarska

[Yönmustaritari]

Totuushan on, että baarissa tyypit valittelee tuntemattomille oloaan ja hakevat siten vertaistukea tai kannustusta olotilalleen.

Kävin eilen vetämässä pikku tumut pohjiksi tämän iltaisille pikkujouluille. Varauduin siihen, että alkaisin valittamaan olostani mahdollisesti juottolassa juttelemaan tuleville henkilöille mutta toisin kävi.

Tilanne kääntyikin niin, että sain itse kuunnella ja antaa ohjeita. Yllättävää tässä kuitenkin oli se, että vastauksen tyyppien kysymyksiin ja korjaukset heidän olettamuksiin oli melko helppoja. En sano tyhmiksi vaan tietämättömiksi. Tyyppi tuli lopuksi silmät kosteina pöytään ylimääräisen kaljan kanssa "oot hyvä jätkä ja oikeassa, ota siitä tuoppi". Saattaa kuulostaa kornilta mutta tuohan se kannustuksen omiin tulkintoihin. Tästä innostuneen joku nainen alkoi puhumaan omasta tilanteestaa johon toki annoin siihenkin lausuntoni. Lopuksi se halusi halata. Halasin ja sitten se rupesi tärisemään paikallaa ja halusi kait penetroida. Siinä vaiheessa sanoin lähdin menemään.

Koitin illan aikan vähän jauhaa myös omaa ´akka lähti eikä jättänyt kun saippuat´-tilannetta mutta tullessani riittävän känniin luovuin aiheen käsittelystä.

Alan kyllä kohta aan alan vaihtoa tieteestä ja tekniikasta psykologiaan.

[Hellu]

Taidan mennä taas askelia taaksepäin.

Ehkä kannattais laittaa pois ne surutyöoppaat.
Ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa minkä mukaan asioiden tulisi mennä vaikka siellä niin väitettäisiinkin.
Siksi et voi mielestäni edes sanoa meneväsi taaksepäin, päivät vaan on erilaisia.
Märehtiminen ruokkii itseään, joskus asioiden täytyy antaa vaan olla.
Koita saada niitä vastauksia entiseltä muijaltas ja ne pureksittuas siirryt uuteen elämänvaiheeseen, omat ajatuksesi olet tainnut jo käsitellä.
Mä en nyt jaksa sen kummemmin tarttua tohon mitä kirjoitit taas pesämunastas, suojelumekanismi tai ei, itsekästä ajattelua joka sulkee pois paljon sellaista jota rahassa ei voi mitata.

Asiasta toiseen, baarissa on aina kiva leikkiä psykologia!
Voi auttaa muita ja samalla juoda kaljaa, ihmiskohtaloiden kuunteleminen on sitäpaitsi tosi terapeuttista.

[Yönmustaritari]

Koita saada niitä vastauksia entiseltä muijaltas ja ne pureksittuas siirryt uuteen elämänvaiheeseen, omat ajatuksesi olet tainnut jo käsitellä.

Tavattu ja puhuttu usean tunnin ajan. Erittäin helpottava kokemus. Kerroin tietysti asioita, joita ei ole kenellekkään aiemmin kerrottu, mikä vaikutti selkeästi koko asiaan. Vaikeuksia tietysti oli mutta lopuksi kyllähän se puhuminen vaan on vapauttava kokemus sano.

Jouluna hoitamaan loput asiaan liittyvien osapuolten kanssa ja sitten uskoisin kaiken olevan käsitelty myös niiden aiemmin tapahtuneiden asioiden kanssa.

Loppuvuosi lomaa ja uusi elämä vuoden alusta sano.

[Hellu]

Loppuvuosi lomaa ja uusi elämä vuoden alusta sano.

Ihanaa! Kaikki hyvin siis, nyt yhtä kokemusta rikkaampana voit jatkaa hyvin alkanutta baaripsykologin uraasi!

[Yönmustaritari]

Ihanaa! Kaikki hyvin siis, nyt yhtä kokemusta rikkaampana voit jatkaa hyvin alkanutta baaripsykologin uraasi!

Nih. Tulin juuri, tämän vuoden jatkuvalta yhdeltä töiden jälkeen, missä heitin läppää jonkun naisen kanssa, joka vinkkasi minut pöytäänsä ja alkoi puhumaan syöpään kuolleesta kumppanistaan. Oli kieltämättä aika heviä kamaa aluksi mutta verraten omiin(kokonaiskäsittelyä verraten) kokemuksiin oli melkoisen samoja pähkinöitä.

Kertoi autumuksellisesti ja mistä vastasin. Vastaavasti kerroin omistani ja päästessäni parannussuhteista avautumiseen vaihtuikin aiheen käsittely melkoisesti.

Eipä siinä mitään. Kyllähän puhua voi vaikka vain läpeensä mutta tulipahan vaan fiilis, että allekirjoittanut olisikin parannussuhdemagneetti. Sanoi vinkanneensa minut pöytään, koska olin niin sympaattisen näköinen. Vittu! Vertaistukea asihoihin minä kyllä annan mutta en minä mikään lihakimpale ole. Lähdin kotiin ja vedän kaapista vielä kaljan tälle illalle.

Matkalla vain astuessani pölyn peittämään volvoon meinasin, että tammikuussa taidan tehdä käynnin bemarikauppaan. Voisi liittyä olennaisena osana prosessin käsittelyä.

[Ashmamies]

Reilu kolme viikkoo nyt erosta. Vedin 6 tuoppia perinteisten kokisten sijaan. Tais olla erhe. Huomasin vaan, että taisin lähettää juuri 10 sivua itkumeiliä ihmiselle, joka vaihtoi numeroa, eikä halua olla yhteyksissä.

Muuten ihan ok meininki. Torstaina työhaastattelu.

Välil kova tarve saada pää sekaisin. 6 oli väärä määrä. Taju kankaalle tai kokislinja

[Yönmustaritari]

Taju kankaalle tai kokislinja

Todellist.

Aina.

Tilanteesta riippumatta.

[Yönmustaritari]

taisin lähettää juuri 10 sivua itkumeiliä ihmiselle, joka vaihtoi numeroa, eikä halua olla yhteyksissä.

Tämä saa allekirjoittaneelta kyllä täydet sympatiapisteet. Minusta tuntuu, että vihavaihe sinun surutyössäsi on vähintäänkin jonkinmoinen.

Moinen käytös kuulostaa lähinnä vaan vittuilulta. Sitten vielä jos noi samat tyypit on ihmettelemässä, kun ihmiset eivät avaudu ja sulkeutuvat omaan itseensä ni joh.

Olenkohan nyt etuoikeutettu, kun minä olen saanut puhua ja käsitellä asioita?

Matkalla vain astuessani pölyn peittämään volvoon meinasin, että tammikuussa taidan tehdä käynnin bemarikauppaan. Voisi liittyä olennaisena osana prosessin käsittelyä.

Tai sitten ei. Eiköhän pesu ja huolto ole riittävä uudistus vanhalle uskolliselle.

Tavattu ja puhuttu usean tunnin ajan. Erittäin helpottava kokemus. Kerroin tietysti asioita, joita ei ole kenellekkään aiemmin kerrottu, mikä vaikutti selkeästi koko asiaan. Vaikeuksia tietysti oli mutta lopuksi kyllähän se puhuminen vaan on vapauttava kokemus sano.

joo ei kyllä. Täytyy sanoa, että moisesta toiminnasta tuli pelko toisien porttien avautumisesta. Pelottavan paljon(no pari) patoutumia ja käsittelemättömiä aiheita tuli tästä tilanteesta esiin. Tässä joutuu ehkä joulun pyhinä varmaan vierailemaan useammassakin paikassa jos aikoo kaiken käsitellä ensi vuoden alkuun mennessä. Tai sitten liioittelen. Tai sitten se päivä tas vain oli erilainen, heikompi kuin muut.

Kehitystä kuitenkin prosessien käsittelyyn. En vielä tiedä pitäisikö olla selvinpäin vai kunnon tumuissa ja ottaa kuva kun halaa tai jotain? Kai sen voi hoitaa molemmin päin?

[Hellu]

taisin lähettää juuri 10 sivua itkumeiliä ihmiselle, joka vaihtoi numeroa, eikä halua olla yhteyksissä.

Tämä saa allekirjoittaneelta kyllä täydet sympatiapisteet. Minusta tuntuu, että vihavaihe sinun surutyössäsi on vähintäänkin jonkinmoinen.

Moinen käytös kuulostaa lähinnä vaan vittuilulta. Sitten vielä jos noi samat tyypit on ihmettelemässä, kun ihmiset eivät avaudu ja sulkeutuvat omaan itseensä ni joh.

Olenkohan nyt etuoikeutettu, kun minä olen saanut puhua ja käsitellä asioita?

No äläs nyt, eihän me tiedetä (vai tiedetäänkö? ei jaksa kelata taaksepäin..) mitä Ashmamies on tehnyt saadakseen moista kohtelua.
Sympatiaa tietysti täältäkin mutta asioissa on aina kaksi puolta.
Harvoin tuollainen totaalinen yhteydenottokielto annetaan ihan vaan koska kyllästyin naamaasi.
Toivottavasti jonkin ajan kuluttua olisivat hekin valmiita keskustelemaan asiat halki.
Ja kyllä, olet etuoikeutettu kun olet saanut puhua ja käsitellä asiat,
ja fiksu koska moni sivuuttaa vaikeat asiat, ja vaikka myöhemmin ne löytävät edestään eivät tajua mistä on kyse.

Mutta se Volvo sun täytyy vaihtaa, kun mulle kerrottiin että Volvokuskit on kusipäitä niin en ensin uskonut, mutta nyt olen ryhtynyt tekemään havaintoja ja totta se on!
Poikkeus tietysti vahvistaa säännön mutta silti.

[Yönmustaritari]

Mutta se Volvo sun täytyy vaihtaa

Mistä tulikin mieleen myös Fisherin mainitsema seikka teknisten laitteiden kanssa erotilanteissa. Vertaus siitä, että ne tuntuu aistivan moiset tilanteet, jolloin ne vaan aina hajoaa.

Noh. Allekirjoittanut meinasi ensin säästyä koko tilanteelta, koska tulee pääosin keittiökalusteistakin käytettyä vain jääkaappia ja pakastinta mutta niin vain alkoi varoitusvaloja syttyä auton mittaristoon pitkin viikkoa. Nyt melkein onnea kiittää aamulla, että liikkeelle vielä lähtee ja pysähtyy päätepisteessä

Näiden prosessien käsitteleminen on selkeästi vaikuttanut myös fyysiseen olomuotoon. Myönnettäkön, että koska energian hankinnassa oli jossain vaiheessa vaikeuksia niin paino tippui kohisten. Ostin siis 1500 g suklaakonvehteja, jotta saa jotain luiden ympärille pakkasrajojen pikkuhiljaa alkaessa nousta. Huomenna mahdollisesti puntarin kautta niin saadaan jotain faktaakin alle mutta päivittäinen prosessointi sikaritumujen parissa on selkeästi vaikuttanut myös hapenottokykyyn. Onneksi vuosi vaihtuu pian, koska juostessa tuntuu keuhkoahtauma olevan pelottavan lähellä.

Tosiaan terapeuttinen keskustelutuokio toi aikaan itselle sen ajatuksen, että mitä jos ajan myötä kuitenkin molempien ollessa parannettuja yhteisiä asioita voisi kuitenkin kaivaa esiin. Kirjoitinkin, että mitäs jos saatuani omat käsittelyni loppuun olisi mahdollista katsastaa tilanne toiselta kantilta. Nimenomaan niin, että molepien ollessa parantuneita aiemmista tilanteista pystyisi käsittelemään tilanteet uudessa valossa.
Ehkä tilanne, jossa olisin käsitellyt hylätyksi tulemisen tunteet jmv. olisin voinut keskittyä vain tykkäämään toisesta ja mahdollisesti meneillä olevaan hetkeen ilman valmiiden pakoreittien tarkastelua. Vastaukseksi mukavia ja kannustavia kommentteja mutta ei tule tapahtumaan. Herätti senkin ajatuksen, että mikäs hylätyksi tulemisen tunteen käsittely se olisi jos ei lopuksi tulisikaan hylätyksi?

Nii. Mutta voi jeesus, että tuommoisessa tilanteessa on avuton. Minä joka olen aina päässyt vaikuttamaan lähes kaikkeen itselle tapahtuvaan asiaan ja nyt tällaisen asian käsitteleminen, että joutuu vain kädet nostamaan pystyyn on taas ihan kummallinen. Saamatta omiin tunteisiin vastinetta tuntuu tolkuttoman avuttomalta. Olisi ennemmin niin kuin suunnittelemani rakkineet, jos ei toimi niin tankkaa tai vaihda sulake. En kyllä sittenkään aio hakeutua psykologian pariin.

Olen nyt käsitellyt tätä kahtena iltana parvekkeella sikarin ja pullokaljan parissa ja samalla kun mietin, että no minkäs teet niin hartiat nousee ja kädet leviää. Koko paketti leviää. Puhallat ilmaa ulos ja huokaat, että minkä vittu teet? Toistat sitä vähän aikaa niin päätät mennä sisälle pois paleltumasta. Käsittämätöntä mutta minkäs teet? Minkäs teet? Minkäs teet? Minkäs teet?

Alkaa tuntumaan siltä, että olen tehnyt kaikkeni ja mitä siitä saa. Huomaat olevasi roikkuja, joka ei päästä irti tai jotain. Kieltämättä tämänmoiset ajatuksetkin jossain vaiheessa pyrkii pintaan. Onko se näin? Olenko roikkuja? Vaivaaja? Onko yhtään lieventävä tekijä jos aiheeseen ei liity katkeruutta tai vihaa vaan surua ja kaipausta?

Toisaalta....
Asioita jotka vielä vaivaa on ainakin se, että oliko ensimmäinen avainten palautus takaisin merkki suunnanmuutoksesta, jossa toinen alkaa varautumaan lähtöön. Paha, koska se oli allekirjoittaneelle merkki, että tästä kehkeytyisi jotain säilyttämisen arvoista. Jos tilanne olikin vain kilpailu siitä, että kumpi selviää erosta vahvempana niin.....niin mitä. Kirjoitin ensin muutaman rivin viha-vaiheeseen siirtymisestä mutta kun ei vihaa tai katkeruutta ole. On vain surua ja kaipausta. Itse asiassa ajankohdasta riippuen joinain hetkinä aivan mieletöntä kaipausta, mikä onkin sitten oma käsittelynsä.

Prosessit on nyt jo jonkin aikaa plkenut paikallaan eikä edistystä suuntaan tai toiseen ole liiemmin havaittavissa. Tämä "prosessointi" taitaa pikkuhiljaa muodostua synonyymiksi junnaamiselle ja märehtimiselle.

[Louhi]

...

Kiitos kun kirjoitat. Itsellä myös tuore eroprosessi käynnissä ja helpottaa jollain tavalla kun toinen kertoo kokemuksistaan. Rypemistä, jep. En nyt jaksa kommentoida enempää aiheesta, mutta ehkä myöhemmin paremmalla hetkellä.

Btw, sivukommenttina; jotenkin melkein tragikoomista, kuinka meillä kaikilla on selityksemme sille miksi erosimme. Mietin ovatko minun hienot selitysversioni toisen ongelmallisuudesta vain keino itsekunnioituksen säilyttämiseksi. Haluanko tai pystynkö katsomaan omaa ongelmaisuuttani samalla tarkkanäköisyydellä, jolla olen onnistunut toisen viat kartoittamaan? En osaa sanoa. Vellon tilassa jossa varmuus oman ratkaisun ja näkemysten oikeudesta vaihtuu itse-epäilyyn ja depressioon ja taas takaisin.

[silsis]

Mietin ovatko minun hienot selitysversioni toisen ongelmallisuudesta vain keino itsekunnioituksen säilyttämiseksi. Haluanko tai pystynkö katsomaan omaa ongelmaisuuttani samalla tarkkanäköisyydellä, jolla olen onnistunut toisen viat kartoittamaan?

Niin, sitä loppujen lopuksi ihmismieli defenssoi erotilanteessa kaikennäköistä, jota voi sitten myöhemmin mielin ollessa avoimempi ja vahvempi prosessoida, ja lopulta ottaa opikseen. Tokihan sitä jokainen puolustaa itseään ja tekemisiään varsinkin, jos vastapuoli ei sitä puolestansa lainkaan tee, vaan päin vastoin. Omanarvontunto on säilytettävä, vaikka virheistä pitää oppia ja itseään tulisi kehittää.

Itse olen joskus äimistellyt sitä, miksi tuntui joskus eron jälkeen niin pahalta ja niin pitkään? Miksei ollut välineitä ajatella, että opin toiselta paljon, hän oppi minulta, kasvoin ihmisenä ja kumppanina suhteessa. Olin pääosin onnellinen ja saava suhteessani, mutta emme vain olleet toisillemme oikeat. Siis olimme ehkä joskus mutta emme enää, ainakaan toisen osapuolen mielestä. Miksi en osannut olla lainkaan tyytyväinen siitä mitä olin saanut kokea?

On huomioitava yksilöllinen menneisyys ja fysiologinen herkkyys. Toiset vaan toipuvat nopeammin, se ei lähtökohtaisesti ole paremmuutta vaan yksilöllisyyttä.

Pääasia lienee, että näitä asioita tulee miettineeksi rakentavassa hengessä, vaikka se ei "äijää" olisikaan. Ei tarvitse märehtiä, vaan miettiä ja keskustella erilaisten ihmisten kanssa. Tai oikeastaan, jokainen tavallaan!

[Ashmamies]

taisin lähettää juuri 10 sivua itkumeiliä ihmiselle, joka vaihtoi numeroa, eikä halua olla yhteyksissä.

Tämä saa allekirjoittaneelta kyllä täydet sympatiapisteet. Minusta tuntuu, että vihavaihe sinun surutyössäsi on vähintäänkin jonkinmoinen.

Moinen käytös kuulostaa lähinnä vaan vittuilulta. Sitten vielä jos noi samat tyypit on ihmettelemässä, kun ihmiset eivät avaudu ja sulkeutuvat omaan itseensä ni joh.

Olenkohan nyt etuoikeutettu, kun minä olen saanut puhua ja käsitellä asioita?

No äläs nyt, eihän me tiedetä (vai tiedetäänkö? ei jaksa kelata taaksepäin..) mitä Ashmamies on tehnyt saadakseen moista kohtelua.
.

Tulee mieleen puhelinkeskustelu:
x: olen vaihtamassa puhelinnumeroa
mä: aijjaaa
x: kaikki ystävät, sukulaiset, kaverit jne... ovat sitä mieltä ettei mun pitäs antaa numeroa sulle
mä: aijjjaaaa... no mitäs sä oot mieltä?
x: en tiedä
mä: ajjjaaa....
(lyhennelmä x): en tahdo tietää dogaamisistas, enkä tahdo että ikinä enää mua satutat...
mä: ajjaaa no ok sit anna meili osote.
----------------------------------------------------------------------------
Itkumeilien jälkeen x pyysi meilitse että älä meilaa duuniin, meilaa toiseen osotteeseen...
----------------------------------------------------------------------------
Nyt ei olla yhteyksis.

Satuttamisista: Ennen kun kaikki romahti: x pyysi : älä lähde ryyppäämään, käyn vain yhdellä töiden jälkeen.

Lähdin ryyppäämään ---> jouduin putkaan , pääsin putkasta , 4 tunnin päästä uudestaan putkaan. X:llä kiintiö täys... (tämä oli nyt sitä satuttamista).... eli en väitä ettenkö tilannut
Muokataas viel. Putkaan jouduin vahvan humalatilan ja junaradalla hillumisen vuoksi

[Vaola]

Tuli luvattua Letkulle kirjoittaa tänne jotain, vaikka toisaalta tein päätöksen olla kommentoimatta eroani Kityssä juurikaan. No, jospa tämän verran:

Minulla on se lohtu, ettei kukaan, KUKAAN läheisistäni voi väittää, etteikö tämä tapahtunut olisi nimenomaan askel parempaan. Mutta kovin laihalta se tuntuu, silloin kun pienten ihmisten poskilla valuvat kuumat kyyneleet. Onneksi heidän suhde exääni tulee jossain määrin ainakin jatkumaan. Sovimme että mahdollisimman paljon nimenomaan lasten ehdoilla, mutta roikkumista pyritään välttämään.

Pitkän suhteen kuoltua kuolee myös iso osa elämää, siinä mielessä että paljon yhteisiä asioita, ja rutiineja, poistuu päiväjärjestyksestä. Itseä harmittavat monet tällaiset asiat, vaikka onkin päivänselvää ettei kaikkea voi viedä mukanaan. Ja että useimmat näistä eivät toimi ilman parisuhteen mukanaan tuomaa jännitettä. Täytyy luoda ja kehitellä paljon asioita näiden tilalle. Ja aina, ihan AINA, on asioita joita ei voi koskaan mikään korvata. Mutta jos hyvin käy, voi koettaa varjella kauniina muistoina.

Oma etuni, mutta samalla myös murheenkryyni, on se etten tosiaan ensimmäistä kertaa pistä pitkän suhteen pillejä pussiin. Toisaalta alkaa väsyttää ainainen olo "poikien ekana vakavana aikusiän suhteena", toisaalta taas tietää että ajan kanssa takuuvarmasti selviää: "on tässä pahempiakin ollut". Toisaalta taas tietää, ettei se ihan sormia napsauttamalla käy. Mutta sitten taas toisaalta osaa suhtautua asiaan sellaisenaan. BTW - Kuolen mieluummin onnellisena!

Pahiten kismittää omalle itsetunnolle ajansaatossa aiheutuneet vahingot. Ottaa pannuun ajatus, että toinen osapuoli ei ehkä koskaan tule ymmärtämään, mitä on saanut aikaan. Ja miten tästä menee vielä aikaa eteenpäin nimenomaan noiden kolhujen setvimisessä, ei niinkään suhteen päättymisestä murehtiessa. Toisaalta, voi hyvin olla myös kaikenlaista, mitä en itse tule tajuamaan, en nyt enkä koskaan.

Minulle ei ole näin aikuisiällä koskaan suotu mahdollisuutta surra vain itsekseni, aina on pitänyt ainakin vähän purra hammasta yhteen, jotta pienen perheemme arki kulkee, lasten menot tulee hoidettua, ruoka katettua pöytään, iltasadut luettua. Joskus nuo rutiinit helpottavat, joskus taas päinvastoin.

Erostani on nyt kulunut kolme päivää. Osapuolia tässä oli oman tietoni mukaan kuitenkin vain kaksi.

Letkulle kovasti tsemppiä. Kyllä se helpottaa, vaikka välillä tuntuisi että junnaa paikoillaan. Fiksut, ajattelevat ihmiset selviää. Usko pois - MINÄ TIEDÄN.

[So Easy]

En kyllä sittenkään aio hakeutua psykologian pariin.

Pitikin tuolla jo aiemmin sanomani, että kyllä tunneälystä on paljon hyötyä yritysmaailmassakin, ja sitä aletaan jopa ihan konkreettisesti osata arvostaa. Siis ainakin jos johtajanura saattaisi kiinnostaa, niin jos tekniikan osaamisen ja ihmisten tajuamisen kylkeen rakennat vielä vähän talous- ja liikkeenjohdon ymmärrystä, niin tulet pääsemään pitkälle. On siitä toki hyötyä muutenkin, mutta sanoin tämän siis pitkälti siksi että tiedän tunneälykkäistä johtajista olevan kova pula.

[Yönmustaritari]

Eilinen Don Johnson Big Bandin keikalta jäi pientä krapulaa käsiteltäväksi tähän sunnuntai aamulle. Tuli oltua tumuissa siis vkonlopun molemmat päivät mutta näinä molempina päivinä tuli lähipiirin kanssa pureksittua taas lisää menneitä, minkä oletan edesauttavan parantumista.

Herätessä olohuoneesta ajattelin tietysti, että ei taas paskaa päivää monta tuntia edessä mutta kahvikupin kanssa parvekkeella pienessä pakkasaamun auringonpaisteessa pisti päivän ihan uudella tavalla käyntiin. Jokohan tänään järjestelisin johdot ja opukset hyllyihin. Käynnistin samalla myös pienimuotoisen sisutusprojektin, jossa teetän vanhoista valokuvista tauluja seinälle. Ehkä siinä samalla revin edellisen asukin laittamat taulunpidikkeet uusiin paikkoihin. Voi tietysti olla, että päivä meneekin tämän kovalevylle kertyneen leffavuoren purkamiseen. Prosessien käsittelyn aikana on vahingossa unohtunut katsoa ne kertyneet elokuvat, mihin heräsin vasta kun sain ilmoituksen ettei mahdu enää.


Olen huomannut, että käsiteltävää tunneskaalaa pystyy melko helposti muokkaamaan musiikin avulla. Pääsen melko helposti surun ja menetyksen tunteesta vahvaa jynkky-pomo-kalja-porno-muaeiestämikään-tyylin tunteeseen. Ja siitä tietysti takaisinpäin kunhan valitsee oikean musiikin. Verrattakoon siis vaikka aiemmin ketjussa ollutta terapia-levyä, jossa haikeat saundit vaihtuu pikkuhiljaa rankempaan ja kannustavempaan. En kyllä aiemmin edes huomannut, että se vaikuttaa niinkin paljon allekirjoittaneeseen.

Minä en enää sure. Jäljellä on vain valtava kaipaus.