Pari koneellista pyykkiä vielä, ja pakkaamaan. Ja kai tota imuria vois nurkille vähän näyttää, ettei villakoirat oo vallannut asuntoa kun palaan. Täällä ei taatusti nimittäin kukaan laita tikkua ristiin viikonloppuna, kun mamma ei ole vahtimassa.
Kurkku vieläkin kipee. No tarpeeks toteja sit illalla.
Ai niin. Voi ilonpäivää. Eilen tuli tekstiviesti, että putkiremontti on meidän asunnon osalta ohi. WUUHUU!!! Kaikenlisäksi nyt viikonloppuna sinne asennetaan laminaatit, maanantaina tulee sähkömies ja avokki otti seuraavan viikon lomaa, jotta saa rempattua asunnon valmiiksi.
Minulla on myös tänään illalla "juhlat". Ajattelin lopettaa työpäivän siinä yhden jälkeen ja sitten hemmotella itseäni kasvonaamioin, jalkakylvyllä, laittamalla hiukset ja meikkaamalla itseni nätiksi. Nykyään on niin harvassa sellaisia menoja, joita varten pitäisi laittautua.
Tuolta julista sitten siirryn siivoamaan kämppää huomista laminointia varten. Tosi luxusta tai sitten karkaan yhdelle kahdella ja annan avokin hoitaa nuo työt
Näin päivänvalosta aavistuksen, kun pyöräilin töihin vasta yhdeksäksi. Aion myös lähteä pois täältä tuntia aiemmin. Ihan kiva pätkäpäivä, menee varmaan nopeesti. Ja illemmalla sit kaupungille treffaan pimua Hämptonista ja sen siskoa.
silsis kirjoitti:EU-MED-kokous lähestyy. Kolme 13 tunnin yövuoroa kruunaa mun viikonvaihteen. Tuleekohan toi MED Mediterranean-sanasta vai mistä? Ei ole kerrottu mulle.
Ei kun se varmaan, tulee, hih Meet European Dickheads -sanoista, hihhih, kun olenkin hauska ja kypsymätön. No, olenhan valvonut koko yön töiden parissa ja pääsen kohta nukkumaan.
Viimeksi muokannut Keikaus, 24.11.2006 10:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Razormaid kirjoitti:Rimpautellaan ovikelloa keskellä yötä!
Sellainen perinteinen kerrostalon ovikello, jossa on metallinen "kupu" sisäpuolella, hiljenee, kun kuvun ruuvaa irti. Muuten olisin Blissin kanssa samoilla linjoilla.
Mitä taas kissa-asiaan tulee, niin mä olen huono sanomaan mitään, kun tunnen huonoa omaatuntoa jo siitä, että kissat on päivät yksin ja minä satunnaisesti öitä ja iltoja pois kotoa. Ja tilaa pitää kisulle olla leikkiä ja ravata.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Yrittäkää kestää, sillä seuraavien kuukausien aikana viesteissäni on luvassa itsevihaa, toivottomuutta ja ruikutusta. Kerranhan se vain kirpaisee? Mutta se kirpaisu on helvetin pitkä, ehkä koko elämän.
- Miten meidän käy?
- Jaa keiden?
- Meidän. Koko Suomen.
- Kuten hävinneille käy. Luu kurkkuun.
- Ei. Sitä minä en kestä. Muuten, miten tahansa.
Hyvää perjantaita.
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Peerjantai, la la laaaa. Tänään ajateltiin vain chillailla kotona, katsoa ehkä joku leffa ja herkutella hyvällä ruualla. Jälkiruuaksi ajattelin tehdä mascarponejäätelöä. Todennäköisesti simahdan kymmenen maissa rankan viikon jälkeen. Etenkin jos tulee juotua punkkua lasillinen tai pari.
Mulla on nyt peräti kuusi My Little Ponya. Ne ovat tosi kauniita Yhden jo dekapitoin, poistin hännän ja harjan ja pesin elukan kunnolla. Ehkä jo viikonloppuna pääsen maalaamaan sitä. Olen tästä ihan täpinöissäni. Next stop Kellokoski.
silsis kirjoitti:EU-MED-kokous lähestyy. Kolme 13 tunnin yövuoroa kruunaa mun viikonvaihteen. Tuleekohan toi MED Mediterranean-sanasta vai mistä? Ei ole kerrottu mulle.
Onnea kaikille Lempille, huomenta! Taipuuko Lempi-sana noin?
saitsä ne palikat mahtumaan oikeista raoista siinä testissä, ku oot kuitenkin se veljes joka osaa kirjoittaa?
Razormaid kirjoitti:Hienoa hienoa.
Taas muistaa miksi ei ole kivaa asua Hiltonissa.
Naapurin venäläispoijjaat ovat löytäneet uuden hauskan harrastuksen, eli : Rimpautellaan ovikelloa keskellä yötä!
Kiinnostaa vastata pyjamaisillaan ja meikit pitkin naamaa, tokkopa sekään herrasmiehiä hiljaisiksi saisi (paitsi tietenkin hetkellisesti)
Ratkaisuehdoituksia?
Niskalaukaus vai pallokala?
Mylwin kirjoitti:Alkuviikon visiitti pirkkalaan oli kyllä aika helmi, päivystysvalmiudessa oleva hornetti on kuitenkin aika uljas näky kun seisoo siinä selän päällä.
Hypelöitiin kovia amraameja ja sidewindereitä ja tunnettiin olomme tärkeiksi.
Ilmavoimien hävittäjätorjunnan pääjohtokeskuskin oli kohtuullisen messevä paikka, valtakunnassa tapahtuu tosiaan kaikkea jännää ilman että siitä lukee ilta-sanomissa.
Nyt lukemista huomiseen ilmasotaopin tenttiin. Suomen ilmastrateginen asema kiinnostaa aivan jumalattomasti, ja siksi juonkin etukäteen huomiseksi tarkoitettuja saunaoluita.
Niin nyt kun kääriäinenkin jysähti, että pääse sissitoimintaan et!
Sut vois aika helposti rekrytoida suuren naapurin selustamieheks?
Ilta menee sittenkin pyykätessä, kun mister mister lähtee laittamaan kaverinsa tietokonetta kuntoon. Tuleepi varmaan ysin maissa kotiin.
Taidan hemmotella itteäni kylvyllä, akkainlehdellä ja lasillisella viiniä.
Josko kylpy renttouttais ton hartiankin ja pää kääntyis taas normaalisti..
Huomenna on misterin duunin pikkujoulut ja mä kutsuin itseni kaverille hoitoon illaksi. Jospa sitä pääsis saunaankin.
Ihanaa kun on viikonloppu!
feliformia kirjoitti:
Mulla on nyt peräti kuusi My Little Ponya. Ne ovat tosi kauniita Yhden jo dekapitoin, poistin hännän ja harjan ja pesin elukan kunnolla. Ehkä jo viikonloppuna pääsen maalaamaan sitä. Olen tästä ihan täpinöissäni.
IhQ!
Minkä nimisiä ne on alunperin ollu, tiedätkö?
Niil oli kaikilla valmiina paketeissaan hienot nimet, mitähän kaikkia niitä oli... *muistelee menneitä*
silsis kirjoitti:EU-MED-kokous lähestyy. Kolme 13 tunnin yövuoroa kruunaa mun viikonvaihteen. Tuleekohan toi MED Mediterranean-sanasta vai mistä? Ei ole kerrottu mulle.
Meet European Dickheads -sanoista, hihhih...
Eiku on huvittavaa, että ei tiedä edes kokouksen nimeä tai sisältöä, jos vaikka joku toimittaja tulis kyselemään. Ei kuulu koulutukseen. Aamulehti on monesti hyödyllinen.
Ahdistus maximus. Tänään on työpaikan pikkujoulut ja mä jouduin auttamaan pöytien järjestelyssä ja kattamisessa. Meinaavat kai sälyttää mulle jotain muutakin puuhaa. Mä en halua, nyt ei mahdu elämään yhtään tollasia toissijaisia paskanakkeja. Mä olen vitoseni maksanut ja haluan valmiiseen pöytään ilman vastuuta ja olen tyytyväinen kaikkeen.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Ahdistus minimus. Tuolla ne tuntuvat laittavan pikkujouluja pydeen. Jos käväisisin juomassa drinkkiliput ja syömässä, sitten kotio. Ei täällä mitään naisia ole, ainakaan kauniita. Yksityisellä kun on, ei joudu edes maksamaan tuosta "ilosta". Kunnallisella työskentelevä kaveri kertoi jotta heillä se maksoi jopa 15€, ja tarjonta oli surkea.
Vaikuttaa köyhimmiltä työpaikan pikkujouluilta missä olen ollut, ehkä senkin takia koska järjestetään työpaikan tiloissa...
CandyMan kirjoitti:Vaikuttaa köyhimmiltä työpaikan pikkujouluilta missä olen ollut, ehkä senkin takia koska järjestetään työpaikan tiloissa...
Tjoo. Meille sentään firma maksaa pikkujouluihin lennot ja hotellit aveceineen. Siis firma ei tarjoa eikä maksa aveceita, mutta maksavat avecinkin kulut. Itse pikkareita vietään lumilinnan naapurissa, kaakana pohojosessa.