Kukaan ei juurikaan ihmetellyt mittään. Samaa kaappia vietiin ja tuotiin eri suuntiin ja homma ei juurikaan edistynyt.
Keskitiellä KESKIVIIKKONAKIN??
-
slam
Ihme yksin eloa ja PA-duunia. Menin tunnin myöhässä, kun nukahdin pommiin abaut melki ensinmäistä kertaa elämässä. Oli soimassa seittemältä, mutta en noussut ylös, vaan jäin lepään + se oli siinä.
Kukaan ei juurikaan ihmetellyt mittään. Samaa kaappia vietiin ja tuotiin eri suuntiin ja homma ei juurikaan edistynyt.
Kukaan ei juurikaan ihmetellyt mittään. Samaa kaappia vietiin ja tuotiin eri suuntiin ja homma ei juurikaan edistynyt.
Sipsin ylityö-up-date:
Enää noin kolme ja puoli tuntia kököttämistä jäljellä. Ei paha. Tai siis onhan se, mut pystyyhän sitä jos on pakko.
(Vähän kyllä meinas alkaa kiukuttaa, ku Elppa soitteli ja pyyteli baariin, enkä pääse!
)
Nyt meinaan olla niin hurjistuttava bad girl, että meen pääoven viereen röökille. Sanoi, kuka mitä sanoi. (Sitäpaitsi ne vieraat on saunassa, ei kai ne nyt tänne voi änkee asioimaan.)
Jatkan taas kiinnostavaa monologiani pikkusen myöhemmin.

Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
-
Elukka
BW:n mairkkinointiosastolla on selvästi huumorintajua.selika kirjoitti:BestWesternin mainospaikka kovinkin tarkkaan suunniteltu?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2006112 ... 2_uu.shtml
-
CandyMan
*tirsk*Elukka kirjoitti:BW:n mairkkinointiosastolla on selvästi huumorintajua.selika kirjoitti:BestWesternin mainospaikka kovinkin tarkkaan suunniteltu?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2006112 ... 2_uu.shtml
Tilasin...
- mustaenkeli
- Kitisijä
- Viestit: 2872
- Liittynyt: 09.09.2005 12:08
- Paikkakunta: Hell-sinki
- Viesti:
Se, ku pääsee siihen tavotteeseen, että se heppa kulkee ratsastajan tahdon mukaan ja se hevosen ja ratsastajan lopullinen yhteistyö tuntuu ja näyttää hyvälle.Stadinarska kirjoitti:Kerro mikä siinä hevosen päällä istumisessa on kivaa.
Tuo pahempi puolisko laukkasi elämänsä ekaa kertaa ja hienosti meni!
Ehkä mä vielä viimistään keväällä pääsen taas islanninhevosen selässä muutamaks tunniks ees maastoon...
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
-muumimamma
-
SingleMalt
-
SingleMalt
Sama toimintasuunnitelma perjantaiksi. Tosin bissen sijaan siideriä tai valkoviiniä, eikä saunaakaan löydy..joten voihan olla että itse päätarkoituskin toteutuu. Ainakin jossain määrin.SingleMalt kirjoitti:Siivoaminen on kivaa. Ostin laatikon kaljaa avuksi ja nyt on juotuna 6 olutta, sauna lämpeämässä, eikä siivoamisen eteen ole laituttu tikkuakaan ristiin
Mukava viikonloppu siis tiedossa.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
- NomenNescio
- Elämätön Kitisijä
- Viestit: 334
- Liittynyt: 02.09.2005 15:44
Sain parkkisakon.. Kitinä piti minut kämpillä, ja siitä rankaistiin 40 eurolla. =D. Oliko sen arvoista?
Eilen missasin pirkot kolmen auton mitalla, mutta tänään sain näpeilleni.
Nooh, annan siis joululahjan Hgin kaupungille, ja hankin itselleni sen unohtuneen asukaspysäköintilapun vaikka olenkin kotona vain viikonloppuisin.
Tai ehkä uhmaan vielä kohtaloa, minulla on vielä 4 arkivapaata ennen tammikuun loppua.. jos jättäisin sen luvan hankkimatta, niin ehkä saan itseni liikenteeseen ajoissa tuolla uhalla aamuisin viimeistään klo 9? =)

Mulle sama, mut "pillukka" tekstillä.SingleMalt kirjoitti:
http://www.pehmopaita.com/images/pullukka.jpg
Pääni hajoaa. Migreeniä, migreeniä.
Rotan aivot valtasivat pääni.
- Stadinarska
- Kitisijä
- Viestit: 6497
- Liittynyt: 30.10.2006 20:18
- Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi
NO NYT on hyvä avatar sulla! (tässä on vaara, että "se" vaihtaa avattarensa mutta otin riskin).Ann kirjoitti:Mulle sama, mut "pillukka" tekstillä.SingleMalt kirjoitti:
http://www.pehmopaita.com/images/pullukka.jpg
Pääni hajoaa. Migreeniä, migreeniä.
Kuulepas Ann. Siis Pillukka. Mutta jos pääsi on hajoamassa ja migreeni vallallaan ja sulla pillukkapaita päällä. Kohtaat unelmiesi miehen ja joudut heti sanomaan että "ei nyt mulla päänsärkyä".
Suosittelen päänsäryn ajaksi Pollakka tai Pallukkapaitaa tai korkeitaan pyllykkäpaitaa.
-
Dumari
Diu-Diu! Tänään 3 h kaapungilla/kaupoissa. Ja sit pari tuntia pilistä pelaillen ja matsia katellen Trickshotissa. Tänään olen siis ollut ulkona! EN SIIS KOTONA MITÄ OLEN TEHNYT VIIMEISET NELJÄ PÄIVÄÄ! Meinasi lanttu lahota!
Näin ska vi nappandera en ölüt ja och den andra, sen ska vi gå till sliippa.
Guten Nacht!
Näin ska vi nappandera en ölüt ja och den andra, sen ska vi gå till sliippa.
Guten Nacht!
Tuossa kolarissa uhreja ja haavoittuneita oli yhteensä nelisenkymmentä. Mukana esim. synnyttävä nainen, mies, jolta tanko vatsan läpi, irronneita raajoja... Sitten näitä violeteiksi luokiteltavia, esimerkiksi vakava aivomurtuma, jossa aivokudos näkyvissä sekä epästabiili lantion murskavamma, jossa verenhukka niin mittavaa, että selviäminen olisi joka tapauksessa epätodennäköistä. Silloin on ehkä tärkeämpää aloittaa synnyttävästä naisesta tai siitä lävistetystä miehestä, jotka molemmat olivat hyvinkin hengissä.Melnais kirjoitti:Xiberia varmaan osaa kertoa tarkemmin millaisista uhrimääristä on kysymys, miten onnettomuuspaikan etäisyys ja esim. tulipalo paikalla vaikuttavat ja montako ensivasteyksikköä on paikalla. Mutta noin yleisesti kyse on siitä että on pakko valita, muuten ei saada pelastettua ketään. Ajattele nyt tilannettä jossa tulet bussiturmapaikalle: bussi on tulessa, kymmenet kirkuvat ja valittavat, vuotavat verta, ovat loukussa romun alla, avomurtumia, puristuksissa olevia...ja kuski on lentänyt ikkunan läpi kymmenen metrin päähän ja makaa hiljaisena ja elottomana. Mistäpä sitä aloittaisi?
Ambulansseja paikalla oli 5, ja jokaiseen saadaan käytännössä mahtumaan vain 1 potilas, joka tarvitsee paikan paareilla. Tällöin on pakko priorisoida, jotta parhaimman selviämismahdollisuuden potilaat saataisiin myös nopeasti hoitoon! Elämä vaan on julmaa, ja nuo tilanteet tulevat aina niin yllättäen, ettei sellaista miehitystä voida pitää varalla odottamassa suuronnettomuutta.
Kuolleen osa oli varsin kurja - jahka minut oli todettu kuolleeksi, auttajat siirsivät minut syrjään, jotta pääsivät hoitamaan sitä, jolla oli tanko mahan läpi. Muuten ihan hyvä, mutta laittoivat minut sitten vesilätäkköön lojumaan. Lopulta sitten oli pöksyt märät, muttei suinkaan minkään palomiesten takia. Vähän vilutti, mutta hauskaa kyllä oli! Ja sai melko hyvin todenmukaisen kuvan oikeasta onnettomuustilanteesta, kun ihmiset huusivat ja kirkuivat ja yksi juoksenteli shokissa ympäriinsä ja potilaat piti oikeasti kantaa paareilla ulos siitä romuttuneesta bussista. Todellakin kokemisen arvoinen juttu!
"Elämä on kuin pornoelokuva - silloin tällöin panemista ja niissä väleissä ihan täyttä paskaa."