Yönmustaritari kirjoitti:Nih. No sitähän minä teen.
No eikait sen asian toteamiseen voi päivää kauempaa mennä.
Mitä kauemman mietit asiaa, sitä pahemmalta asia tuntuu. Menoks vaa, ja paska taakse.
Niin. Et ole ainoa kenen ohje on, että uutta lihaa myllyyn mutta taisin jo aiemmin tätä sivuavasta aiheesta kirjoittaa. En enää tosin muista mitä mutta osaathan sinä lukea jos kiinnostaa.
Paska taakse mutta lapiollinen kerrallaan sano. Snadisti vauvan askelin ja pirkkaniksien voimalla. Ei muuta kuin leipomaan vaan ja jos ei pullasutia löydy niin ota munaa suuhun ja nuole kielellä.
Minähän en nyt enää ole sitten varma, että osaatko sittenkään lukea.
Kuten jo aiemmin sanoin ei kyse ole pillun metsästyksestä vaan selviytymisestä eikä siihen ole osaa tai arpaa pillulla.
Ratkaisu ei kyllä minun kohdallani lepää uudessa suhteessa.
Ratkaisu ei kyllä minun kohdallani lepää uudessa suhteessa.
Kirjoitin sen varmuuden vuoksi kahteen kertaan.
Kirjoitin sen varmuuden vuoksi kahteen kertaan.
Uusi suhde on mahdollinen vaan ei pakollinen sitten, kun olen tämän puinut loppuun.
SingleMalt kirjoitti:
Mitä käsittelemistä siinä on? Se narttu lemppas sut. Deal with it, ja mene eteenpäin.
SingleMalt kirjoitti:
No eikait sen asian toteamiseen voi päivää kauempaa mennä.
Mitä kauemman mietit asiaa, sitä pahemmalta asia tuntuu. Menoks vaa, ja paska taakse.
Muuttaako suhtautumistasi jos kumppani on kuollut? Molemmissa tapauksissa kuitenkin puhutaan rakkausuhteen ja/tai rakkauskumppanin menettämisestä.
Kuolemantapauksessa toki jokin kolmas osatekijä on tarpeen mutta voi se normaalissa menetyksessäkin olla vain jokin karvaranne tai muu Pedro, joka huilauttaa melansa rakkauskumppanin kirkkoveneeseen.
Jos molemmissa tapauksissa pystyy vetämään ultimate-mass-ninja-destruction-naamion päälle ja olemaan, kuin ei olisikaan niin mikäs siinä sitten. Aika supermies.
Musta on hienoa, että joku käsittelee tunteitaan.
Virheistä/arvioista/valinnoista etc. ei voi kuin oppia, tai no aika tyhmää olisi hakata päätänsä samaan tiiliseinään kovin montaa kertaa.
Yönmustaritari kirjoitti:Muuttaako suhtautumistasi jos kumppani on kuollut? Molemmissa tapauksissa kuitenkin puhutaan rakkausuhteen ja/tai rakkauskumppanin menettämisestä.
Anteeksi nyt vaan, mutta kumppanin kuolema ja muutaman hassun kuukauden pituinen seurustelusuhde ei todellakaan ole rinnastettavissa toisiinsa.
Lopeta tuo vitun ininä ja ota itseäsi niskasta kiinni.
Lyheyn aikavälin psykologisilta vaikutuksiltaan kumppanin varoittamaton lähteminen vertautuu melko läheisesti läheisen ihmisen kuolemaan. Kuitenkin normaaleilla mekanismeilla varustettu ihminen toipuu kumppanin lähtemisestä huomattavasti nopeammin, koska tajuaa tulleensa loukatuksi ja loukkaus syö kiintymystä. Kuolleen ihmisen muisto sen sijaan voi vaivata melko pitkään ja jopa nousta jalustalle, irti vioistaan.
Siksi alkuvaiheessa suhteellisuudentaju parisuhteen päättymisen merkityksestä voi olla kadoksissa, erityisesti jos kokemus on uusi. Terveellä ihmisellä se kuitenkin palaa. (Voi olla että siinä vaiheessa suuri osa tänne kirjoittamistasi teksteistä joko ihmetyttää tai hävettää hiukan.) Olet siis onnekas, kun kumppanisi otti ja lähti omin jaloin eikä jalat edellä.
Se, että aika parantaa haavat ei ole mikään klisee vaan jumalan tosi.
Ystävällisin terveisin
Kaikkien nasaalien sankari
Viimeksi muokannut Nasalspray, 21.11.2006 0:36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Yönmustaritari kirjoitti:Muuttaako suhtautumistasi jos kumppani on kuollut? Molemmissa tapauksissa kuitenkin puhutaan rakkausuhteen ja/tai rakkauskumppanin menettämisestä.
Anteeksi nyt vaan, mutta kumppanin kuolema ja muutaman hassun kuukauden pituinen seurustelusuhde ei todellakaan ole rinnastettavissa toisiinsa.
Lopeta tuo vitun ininä ja ota itseäsi niskasta kiinni.
Jotkut lämpenee nopeammin kuin sinä. Kyllä mä muutamassa kuukaudessa voin olla aika kypsää tavaraa. Heh, itse asiassa jo paljon lyhyemmässäkin ajassa, jos ajattelen, että toinen ihminen on unelmieni mies. Ja kun ero tulee, tulee suru. Ja luulen, että jos surua ei käsitellä, on hankala kiintyä toiseen ihmiseen jatkossa ja uskaltaa sitoutua.
Yönmustaritari kirjoitti:Muuttaako suhtautumistasi jos kumppani on kuollut? Molemmissa tapauksissa kuitenkin puhutaan rakkausuhteen ja/tai rakkauskumppanin menettämisestä.
Anteeksi nyt vaan, mutta kumppanin kuolema ja muutaman hassun kuukauden pituinen seurustelusuhde ei todellakaan ole rinnastettavissa toisiinsa.
Lopeta tuo vitun ininä ja ota itseäsi niskasta kiinni.
Et kai sinä tiedä edes tiedä mistä puhutaan vaan vain arvailet?
Minä puhun vain rakkausuhteen ja rakkauskumppanin menettämisestä. Se, miten ei ehkä kuulu tähän koko asiaan mutta itse en näe niillä kovinkaan paljon eroa.
Koitan prosessoida enkä inistä. Mitäs jos itse koittaisit hiukan miettiä tuota naamari-asiaa. Ehkei ninjapipo hassumalta näyttäisi sinunkaan kupolissa sano.
Nasalspray kirjoitti:
Lyheyn aikavälin psykologisilta vaikutuksiltaan kumppanin varoittamaton lähteminen vertautuu melko läheisesti läheisen ihmisen kuolemaan. Kuitenkin normaaleilla mekanismeilla varustettu ihminen toipuu kumppanin lähtemisestä huomattavasti nopeammin, koska tajuaa tulleensa loukatuksi ja loukkaus syö kiintymystä. Kuolleen ihmisen muisto sen sijaan voi vaivata melko pitkään ja jopa nousta jalustalle, irti vioistaan.
Ah ihanaa, saan tuntea oloni loukatuksi, kun suhde päättyy! Se onkin ihan normaalia.
