Vaola kirjoitti:Juurikin kun kaikki taas vaikutti vähän ruusuisemmalta, pläjähti päin näköä. Minut hyllytettiin yhdestä ensi vuoden projektista, josta olin tosi innostunut. Päätettiin säästää juuri minun palveluksistani. Haistakoon huilun, oon projekti projektilta aina saanutkin vähemmän palkkaa, joten pitäkööt tunkkinsa.
Nykyisestäkin tuli napistavaa kun laitoin laskun. Kun yksi valmiiksi tekemäni juttu päätettiin (täysin minulta kyselemättä) hyllyttää loppumetreillä, niin eihän siitä osasta työtä tarvitsekaan mitään maksaa!!! Ja nyt kun lähden asiaa selvittämään, olen rahanahne tollo.
Ja tietenkin kaikilla muilla on jännittävia projekteja meneillään, minä vaan poljen paikallani PRKL. Ja kohtahan kun valmistun, saatan ehkä jopa päästä Alepan kassalle töihin.
Äh, välillä on vain tuollaista. Niitä muiden reaktioita omiin palkkioihin ei kannata ajatella. Kaikki haluaa tietenkin sun palveluksia ilmaiseksi, mutta sehän on toive, jota ei voi toteuttaa. Mä olen kyllä nykyään aika kylmä sillä tavalla, että jos mun hinnat eivät kelpaa, ei kelpaa kyllä työkään. Viimeksi kysyttiin alennusta, mutta en antanut ja silti sain työt. Kjeh kjeh, tuntui hyvältä ja aikuiselta. Sen sijaan saatan antaa paljousalennusta yhdelle toiselle toimeksiantajalle, vaikka se ei pyytänytkään, koska työ on niin iso. Älkää pyytäkö, niin teille annetaan.
Täällä irtosi ensimmäinen pieni hohtavan valkoinen hammas. Tiedote asiasta on lähtenyt kaikille yhteistyökumppaneille.
Nyt yritän epätoivoisesti hoitaa asian, joka olisi pitänyt tehdä jo kymmenen vuotta sitten: Liittyä Euroviisuklubiin. Mutta jostain syystä hakemukseni ei suostu lähtemään.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
slam kirjoitti:vitun tv-kortti tarvinee hommata mahd. huomenna. very boring time
saako siis jo tv:n välityksellä? Pitääkö tv:ssä olla jokin aukko sitten?
Saa eräänlaista välillistä nautintoa. sou caalled "kylmää maitoa".
Jag komma till bäkkä to bedden. Olin nukkumassa äskön kolme tuntia. Viimeksi pentuna olen alkaanut nukkumaan puoli kahdeksan maissa, mutta jaksellaan.
Öitä, karjuseni.
Huomenna, mur, mur, mur MUUttohommia. Siks bäkki saisi tulla samalla lahjana alavatsaan. Varrotkaamme sitä yhressa saapuvaksi ja naista siitä nauttimaan.
Hei, mähän opiskelin koko loppuillan! Siitäkin huolimatta, että kämppis oli kerännyt pokeriringin keittiöön mekastamaan, pyysivät mukaan keräämään opintotukensa mutta jouduin kieltäytymään. Nyt olen ansainnut Conanini.
Kaveri vaimoineen oli lisääntynyt tänään. Täytyy käydä moikkaamassa pikku-Jugia jahka kotiutuu laitokselta. Öitä...
Huomisesta tulee työläs, kun saa samaan aikaan ite siivota ja paimentaa tuota toista, että varmasti lepäisi.... Onneksi tulossa vieraita, pitkästä aikaa. Helsingistä ja Rovaniemeltä!
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
mustaenkeli kirjoitti:Jep. Tänään oli hyvä päivä.
*onnellisuushymiö*
Huomisesta tulee työläs, kun saa samaan aikaan ite siivota ja paimentaa tuota toista, että varmasti lepäisi.... Onneksi tulossa vieraita, pitkästä aikaa. Helsingistä ja Rovaniemeltä!
MUSTIS vielä hereillä! Onko Juankoskellakin tarve valvoa noin pitkään?
KUKA KUMMA täältä Stadista nyt tulee sinne?
Oletko kutsunut minut niin etten minä tiedä!`?
No joo ei toi niin hyvä juttu ollut.
Arskaa on "vähäisen" huomioitu tänään. Ja olen ihan hyvin elävä!
Arska Heksingin kaupungista yölliseltä saarelta, jossa kyllä asuu noin 20000 muutakin.