CandyMan kirjoitti:Musan laittaminen päälle panotarkoituksessa on yhtä teennäistä kuin toisen ilmestyminen eteen mauttomissa seksihepenissä.
Tähän ihan täysi kompskomps.
Oliko sillä jotkut naurettavat elefantinkärsätangat? Tai älä kerrokaan.
Ei oo semmosia tullu Luojan kiitos ikinä vastaan. Ja mulla on ihan nätit pitsiset alusvaatteet, jos tulis pyyntö johonkin saakelin kiimakorsettiin, ni nukkuis yksin sohvallaan kyl. Stay-upit voi unohtua päälle toki joskus, ja nehän oli joidenkin mielestä seksivaatteita?
Viimeksi muokannut ninnithequeen, 24.10.2006 13:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ei kyllä mitään suosikkeja löydy. Viime tytön kanssa tykättiin paljon Zen Cafesta ja Viikatteesta, viimeisenä iltana sen verran poikettiin että Paradise Lost soi eniten.
Kesäkissan aikaan mulla oli jokin Poets of the Fall -kausi. Kämppikset yleensä ties olla hiljaa kun Illuusön and driim pauhasi.
Paskat mistään yltiöhunajaisesta kutumusiikista, kyllä biisien pitää olla hyviä nainninkin aikana.
Siis jumalauta jätkä päätä jo! Siinä ehtii kumppani (oli se sitten mies tai nainen) jo jäähtyä kun Ramtsuliini plaraa edelleen CD-valikoimaansa miettien parasta panomusaa. "Tää eiku tää eiku olisko sittenkin tää..."
Siis jumalauta jätkä päätä jo! Siinä ehtii kumppani (oli se sitten mies tai nainen) jo jäähtyä kun Ramtsuliini plaraa edelleen CD-valikoimaansa miettien parasta panomusaa. "Tää eiku tää eiku olisko sittenkin tää..."
Kaikki kuunnellan kirjastosta Mä mikään minuuttimies oo
Olen jo ennekin kertonut, mutta kerrottakoon vieläkin, että kaikkien huonojen seksikokemusteni joukosta nousee huonouden huipuksi se kerta, kun auki olleesta radiosta alkoi soida Popedan Holmesin John.
Mulle tämä ei ole koskaan ollut Juttu. Oikeastaan hiljaisuus on parhautta, kuulee sen kahden ihmisen tuottamien saundien monimuotoisuudenkin paremmin. Joku aika hiljattain pyysi musiikkia taustalle. En kehdannut kysyä miksi se oli niin tärkeätä hänelle.
Minun kuuluisi kai faniuteni perusteella vastata, että RHCP:n Party on your pussy. Äh, panetusta moni biisi herättää, mutta mitään taustamusiikkia ei tarvita.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Hä!! Onko joku siis oikeasti sitä mieltä että tähän voisi olla muuta vaihtoehtoa kuin Procol Harum:in "Whiter Of Shade Of Pale". Kaikkien shuteem biisien äiti. Olette outoja.
Ollakko vaiko eikö olla? Kas siinäpä typerä kysymys!
Harvassa on ne kerrat kun olen tiedostanut taustalla soivan musiikin. En kyllä muutenkaan ole musiikin suuri kuluttaja, mutta joskus jos hiljaisuus on liikaa ja töllö kivasti kiinni, kaivan jonkun levyn tyyliin Cohenia, Claptonia, Sinatraa ja annan äänen herätellä pimpan. Toimiihan se aina.
oukeiiii. pannaanko? jos sä haluut naista, joka meinaa tukehtuu nauruunsa samalla, niin sitten mä oon Se Oikea tähän tarkotukseen! vois tietty olla kokemus sekin.....
mä sanoisin tähän et Ravelin Bolero ja NIN:in Closer. ja onhan niitä muitakin, mut ei voi muistaa......
Okei, se panhuilu oli vitsi (minkä fiksuimmat jo tajusivatkin).
Ei rakasteluun tarvita mitään erityistä musiikkia, ellei settiä aloiteta tanssilattialla... Siihen tarkoitukseen löytyy loputon lista arkiston aarteita. Joskus suht nobodyt vetäisytkin saattavat yllättää. Syy miksi kuuntelen edelleen suht usein Sophie Ellis Bextoria. Niin koko levyä.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
voyager2 kirjoitti:Hä!! Onko joku siis oikeasti sitä mieltä että tähän voisi olla muuta vaihtoehtoa kuin Procol Harum:in "Whiter Of Shade Of Pale". Kaikkien shuteem biisien äiti. Olette outoja.
Mulle taas tuo biisi kuvastaa ennemmin jotain pyhää, mikä ei naimisen lotinaan sovi. Toisaalta ei mun sängyssäni ole koskaan mitään pyhää ollutkaan.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
No mitä hittoa? Miten ne panomusat sitten laitetaan soimaan? Mehän voitais tässä vähän junous mut oota että kaivan barrywhitet kaapista niin osaan nylkyttää oikeaan tahtiin. Hyi helvetti miten teennäistä! Ei kai siinä jouda mitään musaa kuunteleen. Kerran kyllä muistan huvittuneeni manovarista ja sen suomiversiosta taustalla. (toimii siis lähinnä tunnelman katkaisijana)
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
Georgina kirjoitti:(toimii siis lähinnä tunnelman katkaisijana)
Bläh, älä anna sen häiritä! Mulla kerran aiheutti tajuttoman naurukohtauksen televisiosta tullut oisko ollut Wagnerin Lentävä hollantilainen tai joku vastaava sangen mahtipontinen ja pöydällä nussimisen taustamusiikiksi täysin sopimaton musiikkikappale