KHL'06 1. kierros
KHL'06 1. kierros
Kityn Heikoin Lenkki 2006 alkaa. Tällä kierroksella pudotetaan ainakin kolme eniten ääniä saanutta jatkosta. Pudonneita voi olla enemmänkin, kuten säännöistä selviää.
Kilpailun säännöt ovat seuraavat:
1. Jokaisella kierroksella laitan pystyyn äänestyksen, jossa ovat mukana kisassa vielä olevat.
2. Jokainen äänestää sitä henkilöä, joka on hänen mielestään listan heikoin lenkki ja ansaitsee tulla pudotetuksi kilpailusta.
3. Ketjussa voi perustella, miksi haluaa jonkun putoavan.
4. Alkukierroksilla voi pudota useampi kuin yksi henkilö, jotta kisa päättyy edes joskus.
5. Alkukierroksilla jos monta henkilöä saa saman äänimäärän, joka riittää pudottamiseen, niin kaikki pudotetaan.
6. Äänestysaikaa on kolme vuorokautta ketjun avaamisesta.
Kilpailijoiden järjestys listalla on arvottu.
e.

-
- Kitisijä
- Viestit: 1233
- Liittynyt: 07.04.2006 0:01
Re: KHL'06 1. kierros
...
Viimeksi muokannut -Superior-, 15.11.2006 2:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
I'm a psychoanalyst. This is my pipe.
Re: KHL'06 1. kierros
Tarkoitus on kartoittaa palstan näkymättömin huomaamattomin taustaväijyjä, jota kukaan ei yleensä koskaan huomaa - paitsi tämän kilpailun jälkeen.-Superior- kirjoitti:Jos tarkoitus on kartoittaa palstan heikoin luuserirunkkari, niin miksi ihmeessä eniten ääniä saaneet pudotetaan?eps kirjoitti:2. Jokainen äänestää sitä henkilöä, joka on hänen mielestään listan heikoin lenkki ja ansaitsee tulla pudotetuksi kilpailusta.
Nyt penikseni on fantastinen!
Re: KHL'06 1. kierros
Safi?Clay kirjoitti: Tarkoitus on kartoittaa palstan näkymättömin huomaamattomin taustaväijyjä, jota kukaan ei yleensä koskaan huomaa - paitsi tämän kilpailun jälkeen.
Re: KHL'06 1. kierros
Eiköhän Safi ja Rontti olla huomattu, sen takiahan he ovat ääniä saaneet. Vai mitänää meinaat?silsis kirjoitti:Tai Rontti?bedlam kirjoitti:No häh?silsis kirjoitti: Safi?
Re: KHL'06 1. kierros
Joo, kokosin itseni ja luin säännöt. Oletin, että äänestys oli just toisin päin. Tämä oli taas hyvä esimerkki, että keskityn aivan liikaa työasioihin.bedlam kirjoitti:Vai mitänää meinaat?
Re: KHL'06 1. kierros
Koska pienellä äänestäjämäärällä on helpompi listata kolme eniten ääniä saanutta kuin kolme vähiten ääniä saanutta. Jos ehdokkaita on 20 ja äänestäjiä 50, niin luultavasti lähes kymmenkunta ehdokasta ei saisi yhtään ääntä ja pitäisi siten pudottaa jatkosta.-Superior- kirjoitti:Jos tarkoitus on kartoittaa palstan heikoin luuserirunkkari, niin miksi ihmeessä eniten ääniä saaneet pudotetaan?eps kirjoitti:2. Jokainen äänestää sitä henkilöä, joka on hänen mielestään listan heikoin lenkki ja ansaitsee tulla pudotetuksi kilpailusta.
No juu, voisi sen tehdä noinkin päin ainakin loppukierroksilla, mutta en taida kuitenkaan vaihtaa sääntöjä kesken pelin.
e.
-
- Kitisijä
- Viestit: 1233
- Liittynyt: 07.04.2006 0:01
Minulla on kolme äänestysvaihtoehtoa: Mida, brona ja KisSandra. KiSsandra kirjoittaa yli kuuden rivin kappaleita, enkä pysty lukemaan sellaisia! Mida ja brona taas puhuvat lähinnä itsestään. Vakoilin nimittäin heidän viestiarkistojansa!
Taidan äänestää Midaa. Johtuen "Ilmoitusluontoinen asia" -ketjustaan, jossa hän halusi korostaa internetissä olevan keskustelupalstoja, joihin ihmiset saattavat aikansa kuluksi kirjoitella. Ylimielistä ja moukkamaista sanon minä.
Taidan äänestää Midaa. Johtuen "Ilmoitusluontoinen asia" -ketjustaan, jossa hän halusi korostaa internetissä olevan keskustelupalstoja, joihin ihmiset saattavat aikansa kuluksi kirjoitella. Ylimielistä ja moukkamaista sanon minä.
I'm a psychoanalyst. This is my pipe.
Kierros on loppunu jo, änd the resultantfyräns är:
Kityn Heikoin Lenkki 2006 on
Edith
1% [ 1 ]
safi
17% [ 9 ]
Elppis
3% [ 2 ]
bedlam
1% [ 1 ]
Mida
0% [ 0 ]
Aito_Johanna
9% [ 5 ]
rontti26
13% [ 7 ]
RolloTomasi
5% [ 3 ]
brona
1% [ 1 ]
Bliss
1% [ 1 ]
hermine
0% [ 0 ]
Enttu
5% [ 3 ]
Mojo
0% [ 0 ]
-Superior-
9% [ 5 ]
ak
5% [ 3 ]
SaintJohnPerse
11% [ 6 ]
aasi
1% [ 1 ]
Dumari
1% [ 1 ]
KisSandra
0% [ 0 ]
Suvinen
0% [ 0 ]
Olen mustanikki tai jonkun kaksoistunnari eli äänestän tyhjää
3% [ 2 ]
Ääniä yhteensä : 51