Vakkarit tunkevat uniin...(taas)

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
Avatar
Kreitsu
Kitisijä
Viestit: 3775
Liittynyt: 09.05.2006 8:45
Paikkakunta: (juna)Kisko

Viesti Kirjoittaja Kreitsu »

En ole juuri kitinäläisistä unta nähnyt, paitsi viime yönä. Mukana tosin vain yksi tunnistettava kitinäläinen, Swirl (ei tosin Swirl-nimisenä). Olin eksynyt ja soitin Swirlile (Hän oli unessa kumppanini, mutta mitään seksuaalista kanssakäymistä ei tapahtunut, ihan vain tiedoksi), että tulisi opastamaan minut perille (piti päästä johonkin isoon taloon, koska siellä oli ruumis).

Swirl vittuuntui minulle, koska olin onnistunut eksymään matkallani jonnekin (en tiedä, mitä olin toimittamassa). Yhtäkkiä hän olikin ulkona luonani infotaululla opastamassa minua, miten pääsen perille. Ehdotin sitten siinä, että voisimme mennä samaa matkaa, kun hän kerran paikalle tupsahti. Päätettiin siis tehdä niin ja matkaa olikin varmaan huimat 20 metriä suoraa tietä talolle.

Perillä odotti poliisikuulustelut. Kuulusteltavia oli noin parisenkymmentä ja minua kuulusteltiin viimeisenä. Tosin se ei ihan täyttänyt kuulustelun merkkejä, kun siviiliasuinen poliisi vain luki kansioista tietoja minusta. En tiedä, keitä muut paikalla olijat olivat. Vähän outo uni ja oli aamulla vähän outo olo.

Lisäksi olen joskus aiemmin nähnyt unta Blissistä. Siinä Bliss ei ollut mikään "hengellinen" kitinäläinen, vaan juna-asema ennen Käpylän asemaa keskustasta päin tultaessa. Silti tiesin, että se oli Kitinän Bliss - älkää kysykö miksi tai miten.
AarneAnkka

Viesti Kirjoittaja AarneAnkka »

Herrajumala. Näin ensimmäistä kertaa kitinäunen. Ei ihme kun eilinen meni aamusta iltaan kitisten töiden lomassa.

Näin unta että Ann möi itseään nettiseksiin. Mutta siis vain nettiseksiin. Ja että Manala pimppasi häntä. Parkkihallissa, semmoisessa pienessä vanhassa turkoosissa autossa jossa oli kromilistoja ja turkoosit pölykapselit (semmoinen 50-luvun pikkuauto, en tunne merkkiä). Asiakkaana oli joku harmaahapsinen herra jolla oli hattu päässä. Välillä kuvakulma vaihtui harmaahapsen ensimmäiseen persoonaan, siis kuin minä olisin ollut se ukkeli.

Aihepiiri liittynee varmaan eilisiin puheenaiheisiin... Unessa oli kaikkea muutakin sillisalaattia, mutta ei muita kitistelijöitä. Eikä mitään muuta mikä olisi jäänyt mieleen.
Leila

Viesti Kirjoittaja Leila »

Unessani osallistuin johonkin miittiin, ja siellä Melnais tuli mulle heti supattelemaan, että "mitä kitinäjuoruja haluat tietää, mä voin kertoo sulle kaikki hyvät jutut". Minä hämmästyin, sillä en ole pitänyt Melnaisia juorutätinä. Samalla kuitenkin innostuin, sillä toki halusin kuulla kaikki mahdolliset kitinäjuorut.

Näen paljon kitinäunia, mutta ei se haittaa. Näen myös paljon seksiunia. Onneksi nämä kaksi elementtiä eivät ole unissani yhdistyneet.
Avatar
Lapitii
Kitisijä
Viestit: 2893
Liittynyt: 16.08.2005 16:16
Paikkakunta: Tre

Viesti Kirjoittaja Lapitii »

Näin unta et olin juonu muistini tärviölle, ja laskuhumalassa rupesin (irl ex-)avomiehen kans kelaileen mitä oli tapahtunu. Olin ollu baarissa sammumispisteessä ja Geetzu oli syöttäny mulle purkin Pilttiä et tokenisin, mut ei ja olin lähteny himaan (tän kuulin jälkeenpäin baariseurueelta). Sit olin soittanu Tixille ja se oli yöllä ajanu Hesasta meille Treelle, mä olin myyny kaikki Apocalyptican sinkkuni sille 52 ekellä. Avomies oli ommellu Tiksulle mittojen mukaan vihreet verkkarit joissa oli karseet lepakkohihat ja saanu siitä palkaks viskilekan, jonka korkkasin. Epäilin et mahtaaks Tiksu tosiaan tykätä noista ällörumista verkkareista, mut avomies vakuutteli et ne on Tiksun mielestä just kuuminta hottia. Tix oli myös antanu mulle vapaalipun johkin festareille, mut mietin et noinkohan mahtais olla järkee mennä, ku mua vitutti ihan ältsisti se levyjen myynti ja muistin menetys. Lähin sit miettiin asiaa sen viskilekan kaa baariin, ja siä näin edellisillan baarijengin ja kuulin ton Piltti-jutun (ja sain siitä flashbackin) eikä kukaan meinannu uskoo et olin pystyny valvoon ja kikkaileen koko yön siinä vielä. Sit lähin siitä.... niin no tässä kohtaa uni muuttu viä snadisti oudommaks eikä kitinäläisiä ollu enää mukana, joten se siitä taas tällä kertaa.
Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

AarneAnkka kirjoitti: Näin unta että Ann möi itseään nettiseksiin.
Voisin myydäkin!

Unessani tein pannukakkua herminen ja superiorin kanssa. Koska peltejä ei ollut tarpeeksi, ryhdyimme lätkimään ylijäämätaikinaa seinille.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4590
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Vekarapolis
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

ninnithequeen kirjoitti:
aasi kirjoitti:
bedlam kirjoitti:Vanhaksi mummoksi naamioitunut Ninni työnsi lastenvaunuja Sotkamon pesäpallostadionilta pois. Lapsi näytti simpanssilta.
Hyvä ettei ollut kahvia suussa!!
No vittu mulla oli!
*pyyhkii näppistä*
Eiii saatana, vissy tuli nenästä.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 5993
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Viesti Kirjoittaja aasi »

Mylwin kirjoitti:Eiii saatana, vissy tuli nenästä.
Kaikenlaisia pipipäitä täälläkin kirjoittelee, helvettiäkö nenäonteloita vissyllä huuhtelet?
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Avatar
Mylwin
Kitisijä
Viestit: 4590
Liittynyt: 16.08.2005 15:25
Paikkakunta: Vekarapolis
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Mylwin »

aasi kirjoitti:
Mylwin kirjoitti:Eiii saatana, vissy tuli nenästä.
Kaikenlaisia pipipäitä täälläkin kirjoittelee, helvettiäkö nenäonteloita vissyllä huuhtelet?
Hiilihappo kutittelee mukavasti.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 5993
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Viesti Kirjoittaja aasi »

Näin unta että koko kitinä on vain mielikuvitukseni tuotetta ja oikeasti keinun vain pakkopaidassa pyöreässä pehmustetussa huoneessa hiukan kuolaten.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Leila

Viesti Kirjoittaja Leila »

aasi kirjoitti:Näin unta että koko kitinä on vain mielikuvitukseni tuotetta ja oikeasti keinun vain pakkopaidassa pyöreässä pehmustetussa huoneessa hiukan kuolaten.
Ihana ajatus. Ajatella, jos me olemmekin vain aasin mielikuvituksen tuotetta ja minunkin olemassaoloni perustuu aasin harhoihin.
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 5993
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Viesti Kirjoittaja aasi »

Leila kirjoitti:Ihana ajatus. Ajatella, jos me olemmekin vain aasin mielikuvituksen tuotetta ja minunkin olemassaoloni perustuu aasin harhoihin.
Minä haluaisin jo herätä.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
NuoriDaavid

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

hermine kirjoitti:Näin unta, että olin mennyt Varkauteen tervehtimään Gattacaa. Mun piti kuljettaa mukanani pakkasen vuoksi paperiin käärittyjä huonekasveja, koska en ollut saanut ketään hoitamaan niitä. Oli kylmä ja minulla kamalasti kannettavaa ja matka oli kaikinpuolin epämukava. Gattacan ullakkohuoneen seinillä oli kulahtaneita ikivanhoja julisteita erilaisista pikkupoikamaisista aiheista. Sen vanhemmat joivat kahvia alakerrassa keittiössä. Juttelimme väkinäisesti säästä tai jostain. Laskeskelin itsekseni junarahoja, mietin että pitäisi varmaan lähteä ja että helvetti kun tuli tehtyä turha reissu, kun noita kasvejakin on niin vaikea kuljettaa junassa. Olin poistumassa huoneesta, kun Gattaca kysyi, haluaisinko nähdä hänen pippelinsä. Vastasin kieltävästi, mutta silti hän riisuutui ja jäi roikkumaan ovenpieliin kelteisillään niin etten päässyt ohi. Unessa mun poikaystävällä oli tosi pieni, ja ajattelin että huhhuh, onpa joku jolla on vielä pienempi.
Tämä uni ansaitsee erikoismaininnan. :D
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Näin seksiunta, jossa oli taas Superior. Olimme disessä ja laskeuduimme tanssilattialle lämmittelemään. Suutelimme ja halailimme ja kieriskelimme lattialla ja yhtäkkiä mulla oli jotenkin hame korvissa. Superior tuoksui hyvältä ja sen iho oli sellainen toffeenvärinen. Sitten mua rupesi jotenkin häiritsemään se, että ihmiset näkivät meidät, joten vedin hameen alas ja poistuin syrjemmällä.
Kikkelis kokkelis.
Avatar
aasi
Kitisijä
Viestit: 5993
Liittynyt: 01.07.2005 21:12
Paikkakunta: Uleåborg

Viesti Kirjoittaja aasi »

Keikaus kirjoitti:Näin seksiunta, jossa oli taas Superior.
Mä näin unta Superiorin deitti-ilmoituksesta, jossa oli mukana tissikuvia! Kuinka kieroa.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

aasi kirjoitti:
Keikaus kirjoitti:Näin seksiunta, jossa oli taas Superior.
Mä näin unta Superiorin deitti-ilmoituksesta, jossa oli mukana tissikuvia! Kuinka kieroa.
Superiorin täytyy olla olennainen osa kollektiivista piilotajuntaamme. :wink:
Kikkelis kokkelis.
Avatar
par-sky
Kitisijä
Viestit: 2439
Liittynyt: 14.09.2005 17:11
Paikkakunta: Hämpton

Viesti Kirjoittaja par-sky »

näin unta että huimalla oli talk show musictv:llä puhuvan papukaijan kanssa. aluksi keskusteltiin henkevästi, papukaija kyseli, huima tarjosi pusnusia. jos vieras rupesi horisemaan jotain typeryyksiä/tylsyyksiä papukaija alkoi lentämään ympäri studiota ja paskoa vieraan päälle. samaan aikaan huima jatkoi haastattelua kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Me transmitte sursum, Caledoni!
huima

Viesti Kirjoittaja huima »

par-sky kirjoitti:näin unta että huimalla oli talk show musictv:llä puhuvan papukaijan kanssa. aluksi keskusteltiin henkevästi, papukaija kyseli, huima tarjosi pusnusia. jos vieras rupesi horisemaan jotain typeryyksiä/tylsyyksiä papukaija alkoi lentämään ympäri studiota ja paskoa vieraan päälle. samaan aikaan huima jatkoi haastattelua kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ei huono.

Taidanpa kirjoittaa tuosta ihan formaalimman pitchin ja lähettää sen pariin tuotantoyhtiöön.

Jos menee läpi, tarjoan oluen!
Avatar
Camilla
Kitisijä
Viestit: 1314
Liittynyt: 14.08.2005 23:08

Viesti Kirjoittaja Camilla »

Unessa Kissandra oli tehnyt jonkinlaisen kirjan kitinäläisistä ja lähetti semmoisen kaikille vakkareille kotiin..Se alkoi jotenkin ihan samanlailla kun Mauri Kunnaksen koirakirjat. Vaola ja jotkut muut oli lisäksi tehneet kirjan pohjalta elokuvan, missä mm. pilkattiin Gattacaa ja käsiteltiin lähes kaikkia vakkareita omana jaksonaan. Lopuksi leffan oikeudet myytiin Hollywoodiin vaikka Kissandra sitä aluksi kovasti vastustikin..
Bliss

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Prkeleen merkillisiä unia :D

Mun piti vahtia Dumiksen autoa sillä välin kun herra itse oli risteilyllä. Vahtimispaikka oli jossan perhanan maatilalla, jossa joka puolella vilisi hevosia. Loppujen lopuksi Dumari toi mulle vahdittavaksi (autovahti, mikä ura... :roll: ) kaksi autoa, joista toinen oli oranssi wanha Escortti :D

Pitäis hakeutua lataamoon varmaan, kun tämmösiä alkaa olla...
Dumari

Viesti Kirjoittaja Dumari »

:D Viikonloppuna olis autovahtipaikka auki, tää herra lähtee viihteelle.

edit: foortia en ole ikinä omistanut :wink:
millivanilli

Viesti Kirjoittaja millivanilli »

Mä näin unta eräästä kitinäherrasta, jota en ole edes ikinä tavannut, kerran nähnyt (ehkä) sattumalta... Uni oli erittäin ihana.
swirl

Viesti Kirjoittaja swirl »

Minä näin vuorostani unta Kreitsusta. En muista kovin tarkkaan unen tapahtumia, mutta Kreitsu oli pukeutunut pitkään valkoiseen kaapuun ja mieheni ja minä sovimme hänen kanssaan, että tulevissa häissämme hän vihkii meidät. Keskusteltuamme vihkivalasta tulimme siihen tulokseen, että lyhyestä virsi kaunis joten meiltä kysyttäisiin ainoastaan tahdommeko ja muut höpöttelyt jätettäisiin väliin.
Avatar
KisSandra
Kitisijä
Viestit: 1126
Liittynyt: 14.08.2005 21:43
Paikkakunta: Hevonvitunjeera jota Tyrnäväksikin kutsutaan

Viesti Kirjoittaja KisSandra »

Camilla kirjoitti:Unessa Kissandra oli tehnyt jonkinlaisen kirjan kitinäläisistä ja lähetti semmoisen kaikille vakkareille kotiin..Se alkoi jotenkin ihan samanlailla kun Mauri Kunnaksen koirakirjat. Vaola ja jotkut muut oli lisäksi tehneet kirjan pohjalta elokuvan, missä mm. pilkattiin Gattacaa ja käsiteltiin lähes kaikkia vakkareita omana jaksonaan. Lopuksi leffan oikeudet myytiin Hollywoodiin vaikka Kissandra sitä aluksi kovasti vastustikin..
Ooo.. Mä olen päässyt jonkun uniin! Vai että "kirjailijaksi" tässä pitäis ryhtyä ja mä kun olen aina preferoinut näyttelemistä mutta ehkä mä sitten voin tyrkätä itteni siihen Hollywood-leffaan johonkin osaan (KisSandra = herself).
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
Keikaus
Kitisijä
Viestit: 4772
Liittynyt: 15.08.2005 13:18
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Keikaus »

Näin taas unta Lolitan kissan vahtimisesta. Tällä kertaa olin kissavahtina isohaaran kanssa. Yhden yön vahdimme kissaa yhdessä, mutta sitten jotenkin unohdin mennä Lolitan luo toiseksi yöksi ja mietin hiukan ja huolestuin, oliko isohaara kuitenkin kissojen luona.
Kikkelis kokkelis.
swirl

Viesti Kirjoittaja swirl »

Näin unta, että Alexi Laiho oli eronnut Children of Bodomista ja Lolita ja pikkubroidini olivat liittyneet bändiin hänen tilalleen ja lauloivat dueettona oikein hyvin. Jostain syystä tosin lauloivat jotain In Flamesin biisiä.

Miksi kaikki täällä uneksivat Lolitasta?
Vastaa Viestiin