Edelleen puutun tuohon, eli itse ainakin otaksun remonttien aiheuttamien lisäkustannusten valuvan myös vuokriin ainakin osittain (pidemmällä aikavälillä kokonaan). Jos vastikkeen määrä kohoaa huomattavasti remonttien tai ihan minkä tahansa takia, totta kai omistaja haluaa valuttaa siitä osan vuokralaisen kannettavaksi, koska ei halua romahduttaa vuokratulojaan. Tai sitten valinnaisesti viivyttää tarvittavia remontteja niin pitkään kuin mahdollista (tuttua varmasti monille kun vuokranantajina toimivat osakkaat ovat vastahankaan kaikkia tulevia remontteja ja hankintoja ajatellen).nexie kirjoitti:Taas kun ei tutkimuksen sisällöstä ja taustaoletuksista tiedä, niin paha mennä vastaväitteitä esittämään muuta kuin hakuammunnalla. Jutussa mainitaan omistusasumiseen liittyvä korkokiski, mutta ei esim. kerrota, huomioidaanko suurten remonttien aiheuttamia lisäkustannuksia
Asuntojen hintojen lasku on edessä
Eri alueiden välillä tuntuu olevan melko isoja eroja vuokran ja asunnon hinnan välillä. Tuttavani vuokrasi kesällä asuntonsa Itä-Helsingistä 620 eurolla kuukaudessa ja sen asunnon myyntihinta tällä hetkellä olisi n. 100 000 euroa, eli tuo vastaava tuotto on 7,4 % vuodessa.Uusiopehmis kirjoitti:Jos oletetaan, että remontoitu siisti kaksio maksaa 148.000 niin silloin vuokratuotto on noin 5% vuodessa. Se on hiinä ja hiinä kannattaako omistusasuminen, riippuu aika paljon lainan kustannuksista ja siitä mikä remonttitarve on ja miten asunnon arvo käyttäytyy jatkossa. Tosin muutaman neliönkin ero muuttaa laskelmaa huomattavasti, koska neliöhinta on niin mahdottoman suuri.nexie kirjoitti:Eipä tunnu vuokra mielestäni mitenkään kohtuuttomalta, jos sen noihin hintoihin suhteuttaa...
Tämä väitetty asuntokupla ei ole niin yksiselitteinen juttu: voi olla, että esim. keskustassa asuntojen hinnat ovat poikkeuksellisen kovia suhteessa vuokriin, kun taas muilla alueilla erot ovat pienemmät.
Uusiopehmis kirjoitti:
Jos oletetaan, että remontoitu siisti kaksio maksaa 148.000 niin silloin vuokratuotto on noin 5% vuodessa. Se on hiinä ja hiinä kannattaako omistusasuminen, riippuu aika paljon lainan kustannuksista ja siitä mikä remonttitarve on ja miten asunnon arvo käyttäytyy jatkossa. Tosin muutaman neliönkin ero muuttaa laskelmaa huomattavasti, koska neliöhinta on niin mahdottoman suuri.
Nuo esimerkkiasunnot ovat neliön tarkkuudella saman kokoisia. Omistusasunnot vaatisivat ainakin uudet lattiat ja muut pinnat sekä keittiöremontin. Kylppärit ovat identtisiä, koska yhtiössä on juuri tehty putkiremontti. Vastike on edullinen, alle 100 euroa,
Omistusasunnoissa on toki se etu, että sen saa omakseen laittamalla rahat tiskiin, kun taas vuokrakämppää on vonkaamassa näytöllä parikymmentä muutakin ottajaa...
Don't Panic!
Toki näin, mutta toisaalta vuokralaisen on helpompi nostaa kytkintä, kun taloyhtiöön on tulossa isoja remontteja.mustakikkeli kirjoitti: Edelleen puutun tuohon, eli itse ainakin otaksun remonttien aiheuttamien lisäkustannusten valuvan myös vuokriin ainakin osittain (pidemmällä aikavälillä kokonaan).
Don't Panic!
Niissä näytöissä taas lakimieskortin pelaaminen vie tikin yleensä kotiin Sen sijaan hintakisoissa se jurpo joka maksaa eniten on se joka voittaa.nexie kirjoitti:Omistusasunnoissa on toki se etu, että sen saa omakseen laittamalla rahat tiskiin, kun taas vuokrakämppää on vonkaamassa näytöllä parikymmentä muutakin ottajaa...
Kovin tuntuvat olevan yksilöllisiä nämä esimerkit, kun täälläpäin reippaasti alle puolet tuosta maksavasta kämpästä maksetaan vuokraa hiukan vajaa 500€.nexie kirjoitti:Näin ollen kaivan esimerkin elävästä elämästä. Samasta taloyhtiöstä tarjotaan vuokralle siistiä ja remontoitua kaksiota hintaan 620 euroa/kk. Myynnissä on myös pari remontin tarpeessa olevaa kaksiota, hintapyyntö 140.000 euroa (olleet myynnissä jo pitkään, lähtöhinta oli 148.000 euroa).
Eipä tunnu vuokra mielestäni mitenkään kohtuuttomalta, jos sen noihin hintoihin suhteuttaa...
Kannattaa myös muistaa että tuo 140000 on vain pyyntihinta. Jos se kerran on ollut kovinkin kauan myynnissä kuten sanoit ja pyyntihintakin tullut sinä aikana alas, sehän vain kertoo että siinä taitaa olla paljon alennusvaraa, mahdollisesti useitakin kymppitonneja (vaikea tietenkin arvioida näkemättä kämppää ja isännöitsijätodistusta).
Mulla oli suuret odotukset kun tähän ensimmäisen kerran törmäsin, aiemmin kun olen seurannut amerikkalaista The Housing Bubble - blogia. Tässä suomalaisessa ei tunnuta kuin esittelevän kalliita asuntoja, ei mitään markkina- tai media-analyysiin viittaavaakaan.Sinkkumatti kirjoitti:http://asuntokupla.blogspot.com/
Tasan ei mene muumit kanootissa.
Asuntokupla ei ole "väitetty" koska asunnot ovat reaalihinnoiltaan korkeammat kuin hulluinakin vuosina ja hintataso perustuu korkotasoon, ei esim. rakennuskustannusten nousuun tai hillittömään kysyntäpiikkiin. Kyse on siitä, että ihmiset tekevät lainarahalla riskisijoituksia volatiileihin kohteisiin, ja pankit jakavat asuntolainakilvassaan sitä rahaa ilman riittäviä vakuuksia vaikka minne.Chap kirjoitti:Tämä väitetty asuntokupla ei ole niin yksiselitteinen juttu: voi olla, että esim. keskustassa asuntojen hinnat ovat poikkeuksellisen kovia suhteessa vuokriin, kun taas muilla alueilla erot ovat pienemmät.
Eihän se tietty minun napaani kaiva mitä hölmöt maksaa ja mistä, lasken itse ratkaisujen kannattavuuden henkilökohtaisella tasolla ja preferensseillä, kuten pitäisi muidenkin tehdä.
Jos onnistuu löytämään yhtä halvan vuokran omaavan toisen remontoidun/uuden kämpän. Oletettavasti uusi vuokranantaja haluaa edelleen maksattaa siinäkin tehtyjä remontteja tulevalla vuokralaisellaan.nexie kirjoitti:Toki näin, mutta toisaalta vuokralaisen on helpompi nostaa kytkintä, kun taloyhtiöön on tulossa isoja remontteja.mustakikkeli kirjoitti: Edelleen puutun tuohon, eli itse ainakin otaksun remonttien aiheuttamien lisäkustannusten valuvan myös vuokriin ainakin osittain (pidemmällä aikavälillä kokonaan).
Tietenkin osa omistusasumisen viehättävyydestä on muuta kuin rahallista. Vuokrakämpässäni tuli kyllä mieleen miten asuntoa uudistaisin, mutta tökki ajatus hommaan ryhtymisestä, koska vuokranantaja ei ehkä olisi muutoksista samaa mieltä, tai ei luultavasti tulisi vastaan esim. vuokran hinnassa, jos toteutan asunnon arvoa korottavia muutoksia omapäisesti. Tällaisia ei tarvitse miettiä tai sopia ollenkaan omistusasunnossa.
Omalta osaltani myös vihaan muuttamista, joten minulle henk.koht. ei sovi ajatus eri vuokrakämppien perässä juoksemisesta, jos yksittäiset vuokratasot heilahtelevat eri suuntiin. Sama tietenkin jos vuokranantaja uhkaa myydä asunnon pois alta.
Ilmeisesti kyse on yksiöstä? Ne ovatkin asia erikseen, niissä kannattaa lähtökohtaisesti asua vuokralla vain jos asumiseen saa asumistukea. Tai siis sillä poikkeuksella, että multa kannattaa toki yksiö vuokrata, se on hjuvamustakikkeli kirjoitti: Kovin tuntuvat olevan yksilöllisiä nämä esimerkit, kun täälläpäin reippaasti alle puolet tuosta maksavasta kämpästä maksetaan vuokraa hiukan vajaa 500€.
Kannattaa myös muistaa että tuo 140000 on vain pyyntihinta. Jos se kerran on ollut kovinkin kauan myynnissä kuten sanoit ja pyyntihintakin tullut sinä aikana alas, sehän vain kertoo että siinä taitaa olla paljon alennusvaraa, mahdollisesti useitakin kymppitonneja (vaikea tietenkin arvioida näkemättä kämppää ja isännöitsijätodistusta).
Esimerkkitapauksessani myynnissä olevat asunnot ovat taloyhtiön omistuksessa, joten myyjäosapuolella ei liene tuli persuksen alla.
Don't Panic!
Asunnon ostamisessa kätevälle jannulle on se hyvä puoli, että lähes kaikki remonttihommat pystyy tekemään itse. Jo 2000 eurolla tekee normikaksioon täydellisen pinta- ja lattiaremontin reilusti. Se jo nostaa asunnon arvoa huomattavasti. Eri asia on sitten se porukka, joka ei osaa itse tehdä asunnollleen yhtikäs mitään --> kalliiks tulee.
En ihan pysy mukana tässä logiikassa. Eikö tuo korkotason lasku ole nimenomaan johtanut omistusasuntojen kysynnän voimakkaaseen kasvuun? Olettaisin myös, että rakennuskustannukset ovat nousseet reaalisesti, koska rakentaminen on työintensiivistä ja palkat ovat nousseet reaalisesti. Mutta olisi se miten tahansa, keskeisempi tekijä lienee se, että ihmiset haluavat asua tietyillä alueilla, joilla on rajattu määrä asuntoja. Ei rakentaminen ole Suomeen verrattuna olennaisesti erihintaista jenkeissä tai briteissä, silti asuminen Manhattanilla tai Lontoon keskustassa on moninkerroin kallimpaa kuin Helsingin keskustassa.Uusiopehmis kirjoitti: Asuntokupla ei ole "väitetty" koska asunnot ovat reaalihinnoiltaan korkeammat kuin hulluinakin vuosina ja hintataso perustuu korkotasoon, ei esim. rakennuskustannusten nousuun tai hillittömään kysyntäpiikkiin. Kyse on siitä, että ihmiset tekevät lainarahalla riskisijoituksia volatiileihin kohteisiin, ja pankit jakavat asuntolainakilvassaan sitä rahaa ilman riittäviä vakuuksia vaikka minne.
No tästähän on nimenomaan kyse. Jossain pitää asua ja ainoa olennainen vertaus on omistusasumisen ja vuokra-asumisen välillä. Ja jos ei ole sitä satumaista hyvää diiliä vuokran suhteen, niin omistaminen on usein edullisempaa.Uusiopehmis kirjoitti: Eihän se tietty minun napaani kaiva mitä hölmöt maksaa ja mistä, lasken itse ratkaisujen kannattavuuden henkilökohtaisella tasolla ja preferensseillä, kuten pitäisi muidenkin tehdä.
Valitettavasti se kysymys on vakiopakan päällimmäisenä. Monesti jo ilmoituksessa on "ei kotielämiä" -maininta, mutta viimeistään kissa nostetaan pöydälle hakemuspaperissa. Vaikka tosiasiassa esim. pieni lapsi saa todistetusti enemmän tuhoa aikaiseksi kuin nelivuotias koira...Uusiopehmis kirjoitti:
Koira-korttia ei kannata pelata jos vastapeluri ei esitä eläinkysymys-korttia.
Don't Panic!
-
- Kitisijä
- Viestit: 7640
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Kysymys pitää siis ohittaa. Onnistuu kyllä, mutta vaatii hieman vaivannäköä. Käyntikorteista sun muista on apua.nexie kirjoitti:Valitettavasti se kysymys on vakiopakan päällimmäisenä. Monesti jo ilmoituksessa on "ei kotielämiä" -maininta, mutta viimeistään kissa nostetaan pöydälle hakemuspaperissa. Vaikka tosiasiassa esim. pieni lapsi saa todistetusti enemmän tuhoa aikaiseksi kuin nelivuotias koira...Uusiopehmis kirjoitti:
Koira-korttia ei kannata pelata jos vastapeluri ei esitä eläinkysymys-korttia.
Hmm. varmasti lapsissa ja koirissa on eroja kuten viineissäkin.nexie kirjoitti:Vaikka tosiasiassa esim. pieni lapsi saa todistetusti enemmän tuhoa aikaiseksi kuin nelivuotias koira...
Meidän kolme lastamme eivät ole koteihimme aiheuttaneet mitään pysyviä vaurioita (ainakaan vielä).
Pari kertaa ovat seiniin hiukan piirtäneet, mutta tuotokset on saatu pois kumittamalla tai viimeistään puhdistusaineella.
Edellisen kotimme parketti oli sen sijaan edellisen omistajan koiran jäljitä täynnä naarmuja.
elco kirjoitti:Sama pätee auton, tietokoneen, koiran, ruuan tai itseasiassa minkä tahansa muunkin ostamiseen. Kätevä jannu kaivaa kyllä lisäarvoa mistä tahansa ja lyö rahoiksi - en ymmärrä miksi asunnon remontointi olisi jotenkin eri kategoriassa.
Ööö, vaikkapa siksi, että remonttitaidoton ostaa valmiiksi remontoidun asunnon kun ei osaa itse laittaa, ja maksaa näin ollen paljon korkeamman hinnan, kuin se kätevä jannu joka osta halvan pommin ja laittaa itse omin pikkukätösin paikat kuntoon?
Muut vertauskohteet ovat postissasi suhteellisen kaukaa haettuja. Tai jos mielestäsi ei ole, niin sitten kai voi kysyä, että miksi ostit juuri oman auton, kuin liisatakin olisit voinut? Ei kait sekään eroa vuokra-asumisesta mitenkään?
-
- Kitisijä
- Viestit: 7640
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Miten tuo eroaa siitä, että taidoton ostaa uuden auton ja taidokas sen laittoa vaativan käytetyn s-mersun? Tai, että osaava kasaa tietokoneensa itse ja pyörittää ilmaista käyttöjärjestelmää kun taidoton ostaa koneensa akateemisesta kirjakaupasta ja maksaa lisenssit? Taidoton ostaa kaupasta kalliita ja epäterveellisia eineksiä taidokkaan vääntäessä satopriäänttiä atomeista.Sinkkumatti kirjoitti:
Ööö, vaikkapa siksi, että remonttitaidoton ostaa valmiiksi remontoidun asunnon kun ei osaa itse laittaa, ja maksaa näin ollen paljon korkeamman hinnan, kuin se kätevä jannu joka osta halvan pommin ja laittaa itse omin pikkukätösin paikat kuntoon?
Se eroaa siten, että noissa ei kukaan taidokas tai taidoton asu. Pointti kuitenkin oli se, että jos halvalla saa ostettua, niin miksi asua vuokralla kun jossakin sitä pitää kuitenkin asua?sivustahuutaja kirjoitti: Miten tuo eroaa siitä, että taidoton ostaa uuden auton ja taidokas sen laittoa vaativan käytetyn s-mersun?
Ihmetyttää tämä muutaman tyypin omistusasuntovastaisuus. Yksi teki juuri 48 000 euron tilin ja sillekin takuulla joku sanoi 4 vuotta sitten, että älä helvetissä nyt osta asuntoa, kun hinnat tulee takuulla alas pian.
Vai onko tämä vaan sitä pirujen maalaamista seinille. "Maailmanloppu tulee, myy myy myy, paniikkimyydessäsi minä ostan asuntosi halvalla pois, ja nauran matkalla pankiin."
Joku sanoi joskus, että silloin alkaa alamäki, kun taksikuskit alkavat antamaan osakevinkkeja asiakkailleen. Tämä ei siitä kyllä eroa lainkaan.
-
- Kitisijä
- Viestit: 7640
- Liittynyt: 15.08.2005 0:29
Jotenkin tämä kiertää kehää tämä keskustelu: 16 vuotta sitten HEX:iin (vai mikä se silloin olikaan) asuntolainallisen sijoittamalla ja maksamalla laina palkkatyöllä pois olisi nyt rikas mies.Sutenööri kirjoitti: Että heillä on nyt velaton OMA kämppä?
Säästämällä on yleensä pruukannut rikastumaan. Tässä ei nyt vain ymmärretä sitä, että miksi asunto olisi jotenkin ylivertainen sijoituskohde.
Ilmeisesti viittaat minuun sillä, että tein asunnolla tilin ja vastustan omistusasumista... No ehkä juuri siksi teinkin tilin: omistusasuminen näillä hinnoilla ei houkuttele, koska riskitaso vaikuttaa minusta suurelta.
Toki omistusasuminen on noilla sinun parametreillasi hieno homma: tekee duunia omistamassaan asunnossa ja sen sijaan, että hummaa rahat niin maksaa lainaa. Siitä vaan.