Edith kirjoitti:Haneke. Horkka.
Ja vihdoin viime sunnuntaina ostin Jelinekin kirjan käännöksen! Pianonopettaja oli niin kaunista tukahdutettujen tunteiden ja alistumisen kuvausta, että melkein itkin. Saattaa vielä olla yksi lempielokuvistani, kunhan tästä kasvan ja kehityn ihmisenä.
-sisältänee spoilereita!-
Lauantaina nähtiin Michael Mannin
Miami Vice, joka miellytti ainakin itseäni. Juonen kannalta elokuva oli täydellinen kohmeloisiin tunnelmiini: ohut, suoraviivainen ja täynnä suupielet alaspäin tehtyjä uhrauksia uran tähden yksityiselämän kustannuksella. Myös alun ensimmäinen pitkä väkivaltapläjäys antoi odottaa fanfaareja soitettavaksi myöhemminkin, mutta näin ei aivan käynyt: lopussa mätettiin rankasti, mutta tylsästi. Liha ei enää repeytynyt iljettävästi, vaan kyse oli enemmänkin konetuliaseiden äänellä estetisointia. Kuinka tarpeetonta, kuinka välinpitämätöntä (itseäni kohtaan). Ja pahikset? No ne tunnistaa aina: valkoinen roskaväki ja kolumbialainen huumekunkku kätyreineen. Ja kyllähän Tubbskin taisi tuossa ainakin yhden puolustuskyvyttömän ja maassa makaavan luuserin teloittaa.
Ekstrabonukset takatukasta, viiksistä ja mahdollisesti 35 mm kuvatuista kohtauksista. Tosin jälkimmäisen kohdalla tekniikka lienee nykyisin erittäin pettävää.