Elokuu
Elokuu
Olen vaihtanut iltojeni kesäisen kamomillateen vahvaan ja pitkään haudutettuun ruusunmarjateehen, verenvahvuiseen ja vahvasti makeutettuun. Alkanut nukkua sukat jalassa ja löytää nurkista kuolleita yöperhosia. Haaveilla aurinkomatkan sijasta matkasta Fär-saarille.
Mitä sinä teet tähän aikaan vuodesta?
Mitä sinä teet tähän aikaan vuodesta?
Re: Elokuu
Juon olutta, tähän aikaan usein on saanut parhaiten kalaa Tammisaaresta.Edith kirjoitti: Mitä sinä teet tähän aikaan vuodesta?
- irmelianneli
- Kitisijä
- Viestit: 3375
- Liittynyt: 14.08.2005 19:34
Mä olen jo useana iltana sytyttänyt kynttilät olohuoneeseen. Pitäisi muistaa hankkia niitä tuikkuja pihalyhtyihin myös.
Oikeastaan aivan ihanaa, että syksy tulee, suosikkivuodenaikani kuitenkin. Siis kirkkaat, kirpeät syysaamut ovat ihan parhautta. Loskassa, kurassa ja syysmyrskyissä ei sitten muuta hyvää olekaan, kuin se, että saa käpertyä turvallisesti kynttilänvalossa omalle sohvalle ja juoda kupponen kuumaa teetä sisällä lämpimässä.
Oikeastaan aivan ihanaa, että syksy tulee, suosikkivuodenaikani kuitenkin. Siis kirkkaat, kirpeät syysaamut ovat ihan parhautta. Loskassa, kurassa ja syysmyrskyissä ei sitten muuta hyvää olekaan, kuin se, että saa käpertyä turvallisesti kynttilänvalossa omalle sohvalle ja juoda kupponen kuumaa teetä sisällä lämpimässä.
Minunkin. Saattaa johtua siitä, että useimmat ajat, jotka ovat kaiketi luokiteltavissa elämäni onnellisimmiksi, ovat syksyjä. Tosin niin myös monet kurjimmat, mutta ehkäpä ne vahvistavat onnellisten muistojen voimaa...ninnithequeen kirjoitti:Oikeastaan aivan ihanaa, että syksy tulee, suosikkivuodenaikani kuitenkin.
Itse aiheeseen:
Minä en ole vielä tehnyt muuta erikoista, kuin vain ajatuksin alkanut valmistautua syksyä kohti. Opintoja, töitä, lasten eskaria. Pitäisi tehdä kunnon suursiivous ennen kylmien säiden alkua, päivittää lasten tarvikkeita yms.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Re: Elokuu
Luonnollisestikaan mulla ei ole kertakaikkiaan mitää asiaa taaskaan, mutta tämä oli niinEdith kirjoitti:Haaveilla aurinkomatkan sijasta matkasta Fär-saarille.

Totta, ei vois valkkaa suosikkia, jos ei olis niitä kolmea muuta!Dumari kirjoitti:Näin määkin luulisin, thänk god että meillä on 4 vuodenaikaa!Uusiopehmis kirjoitti:Nauttia elämästä ympäri vuoden?Dumari kirjoitti:Mitäs sit pitää tehä jossei ole "suosikkivuodenaikaa"?

En mä kyllä nauttis, jos aina olis syksy. Hetken se on kivaa.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
- KisSandra
- Kitisijä
- Viestit: 1126
- Liittynyt: 14.08.2005 21:43
- Paikkakunta: Hevonvitunjeera jota Tyrnäväksikin kutsutaan
Re: Elokuu
Teen mielessäni suuria suunnitelmia loppuvuoden ajaksi ja piiskaan itseäni ajatuksen tasolla toteuttamaan ne.. niin, heti kun syksy saapuu. Vielä en ole kuitenkaan valmis päästämään irti kesästä, tahdon vielä nauttia auringosta! Minun syksyni alkaa aikaisintaan syyskuun alusta, silloinkin hitain kierroksin. Syksy ei todellakaan ole minun "lempivuodenaikani", ruska on toki kaunis mutta kestää vain niin pienen hetken, sitten lehdet tippuvat maahan vain tuottaakseen maatuessaan mädäntynyttä hajua *puistattelee*. Syksyisin ei ole hyvä olla yksin, pitäsi olla joku jonka kainaloon käpertyä pussailemaan *haaveilee*..Edith kirjoitti:Mitä sinä teet tähän aikaan vuodesta?
Pikku Myy veti henkeä nenän kautta ja puhalsi sen ulos hampaiden välistä hyvin keljulla tavalla, joka merkitsi:En-ole-eläissäni-kuullut-mitään-näin-hullua.
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
(T. Janson: Muumipappa ja meri)
Re: Elokuu
Pakko sanoa, et mä oon ollu tuolla.Edith kirjoitti: Haaveilla aurinkomatkan sijasta matkasta Fär-saarille.

- McJanne
- Kitisijä
- Viestit: 8611
- Liittynyt: 13.11.2005 23:14
- Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!
Eihän, ne on vaan nimetty hieman harhaanjohtavasti, oikeasti ne ovat:Lilo kirjoitti: Nämä "Suomen 4 vuodenaikaa" on kyllä mahtavin markkinointihuijaus ikinä.
Syystalvi, keskitalvi, kevättalvi ja takatalvi.
edit: tuohon kun lisätään vielä faktana että suomessa on yhdeksän kuukautta kylmä ja kolme kuukautta heti helevetin kylymä. Ei ole helppoa ei!
Kirjoitan tätä alasti
Tulevan syksyn jo melkein haistaa ja se on minunkin lemppari
Odotan jo kovasti kynttiläiltoja, villasukkia ja kirpeitä aurinkoisia päiviä. Elokuussa suunnittelen aina aloittavani uusia harrastuksia, kun esimerkiksi kansanopistot alkavat mainostaa uusia kursseja ja uudet jumpat ja tanssikurssit alkavat. Suunnitelmia löytyy jo tällekin vuodelle 


Kun syksyisin yleensä alkaa ne uudet kurssit ja ryhmätninnithequeen kirjoitti:Mikähän siinä on, että aina syksyisin ihmiset innokkaana aloittavat uudet harrastukset tai kurssit tai muuta? Syysmasennuksen torjumista vai mitä lie?

Kesken on tylsää mennä lähes mihin tahansa, kun ei oikein pääse hommaan sisään.
Njoo, mutta harrastukset noin yleensäkin. "Nyt minä aloitan lenkkeilyn/sauvakävelyn/jotain muuta!"Bliss kirjoitti:Kun syksyisin yleensä alkaa ne uudet kurssit ja ryhmätninnithequeen kirjoitti:Mikähän siinä on, että aina syksyisin ihmiset innokkaana aloittavat uudet harrastukset tai kurssit tai muuta? Syysmasennuksen torjumista vai mitä lie?![]()
Kesken on tylsää mennä lähes mihin tahansa, kun ei oikein pääse hommaan sisään.
Voihan ne aloittaa keväällä ja kesälläkin...?
Varsinkin liikuntaharrastuksia tupataan aloittamaan syksyisin (ja sitten lopettamaan kesken talvella) kun on vissiin tullut syötyä makkaraa liikaa kesällä

ELokuupas onkin minun suosikkikuukausi. Ainakin lämmin elokuu. Kuten viime vuonna. Lämmin ja pimee. Just like me <3
Myös minä olen käynyt Fär-saarilla. Aivan ainutlaatuista, RRRRAkastin niitä down-to-earth villapaitaihmisiä ja kalanhajua ja nummia. Oletko Edith jo varannut matkan vai vasta suunnittelet? Edelleen, if all else fails, suunnittelen muuttavani joko Färskeihin tahi Islantiin jonkun kalastajan muijaksi. Yksinkertaista luontoelämää eikä turhaa hömpötysstressiä.
Myös minä olen käynyt Fär-saarilla. Aivan ainutlaatuista, RRRRAkastin niitä down-to-earth villapaitaihmisiä ja kalanhajua ja nummia. Oletko Edith jo varannut matkan vai vasta suunnittelet? Edelleen, if all else fails, suunnittelen muuttavani joko Färskeihin tahi Islantiin jonkun kalastajan muijaksi. Yksinkertaista luontoelämää eikä turhaa hömpötysstressiä.
Prepare for the worstest.