EveryWoman kirjoitti:* Lapsen pitää saada sekä miehen että naisen malli.
Tämä höttöinen väittämä kaipaa määrittelyä siitä, mikä oikeastaan on miehen malli ja mikä naisen. Ainakin omassa tuttavapiirissäni moiset mallit menevät iloisesti sekaisin.
Mielestäni menet tuossa iloisesti metsään olettaessasi että lapselle tuottaisi vaikeuksia erottaa mies ja nainen, isä ja äiti, toisistaan. Ihan vanhempien harrastuksien miehekkyydestä tai naisekkuudesta huolimatta. Väitä mitä väität, mutta uskon että sinunkin niin edistyksellisessä ja utopistisessa ystäväpiirissäsi miehillä ja naisilla on omia sukupuolelleen ominaisia suhtautumistapoja yms. eri asioihin. Kaikesta tasa-arvovouhotuksesta huolimatta harvat ihmiset ovat oikeasti androgyynejä (huikka).
Olen joskus tavannut lapsia joiden elämässä ei ole ollut esim. läheistä isä- tai miesmallia. Vaikka heidän äitinsä on saattanutkin olla kovinkin "miehekäs" hoitaessaan yksinään koko talouden myös auton öljynvaihtoa myöten, silti lapsilla on monesti tuntunut olevan puutteellinen luontainen ja arkinen suhtautuminen miessukupuolen edustajiin.
Sama tuli joskus käänteisesti mieleen nähdessäni dokumentin amerikkalaisesta yh-isästä joka kasvatti yksinään neljää poikaansa maatilallaan. Oma epäilykseni on että kyseisille pojille saattaa hyvinkin kehittyä aikuiseksi tultuaan vaillinainen ja epäluonteva suhtautumistapa naisiin, siitä huolimatta vaikka heidän isänsä keittääkin heille aamupuurot ja vaihtaa vaipat.
Olennaista ei siis ole se, että lapseen iskostettaisiin jo varhaisella iällä jokin sukupuoliroolimalli
Mielestäni "oman sukupuolen roolimallin iskostaminen" ei ole keskeinen asia, vaan päivittäiset ja läheiset sosiaaliset kontaktit molempiin (aikuisiin) sukupuoliin ja tätä kautta opittu yhteiselo ja luonteva suhtautuminen molempiin sukupuoliin. Helpoiten tämä onnistuu jos vanhemmat ovat eri sukupuolta. Edelleen uskon ettei lapselle tuota vaikeuksia erottaa toisistaan miestä ja naista, vaikka heidän pissavehkeensä olisivatkin piilossa ja omaisivat perinteisiin roolimalleihin sopimattomia harrastuksia ja elämäntapoja.
Jos adoptiokeskustelussa välttämättä halutaan ottaa esille jokin stereotypia, mainitsisin ennemmin sen, miten paljon helpompaa rakastaminen tuntuu homomiehille olevan verrattuna heteroihin.
Mihin tuo kummallinen käsitys perustuu?
Jos joutuisin jostakin syystä antamaan oman lapseni adoptoitavaksi, valitsisin vanhemmiksi ilman muuta homoparin - ainakin jos vaihtoehtona olisi viime vuosisadan puoliväliin juuttuneita sukupuolirooleja peräänkuuluttava sovinistimies ja hänen tossun alla elävä kotihengetärvaimonsa, joista kumpikaan ei osaa suhtautua luontevasti sanaan rakkaus.
Eriskummallinen vertaus. Kas kun et vielä sanonut että se heteropariskunta olisi sarjamurhaajapariskunta.
* Homojen lapsia kiusattaisiin.
Rikkaiden lapsia kiusataan, köyhien lapsia kiusataan, liian pitkiä lapsia kiusataan ja hassunnimisiä lapsia kiusataan (ja se, mikä lasten mielestä on hassu nimi, ei ole aikuisten ennustettavissa). Olisiko parempi opettaa lapsille suvaitsevaisuutta kuin kieltää kaikki sellainen, joka johtaa lasten kiusaamiseen? Ja itse asiassa: oppisivatko lapset suvaitsevaisuutta helpommin, jos aikuisetkin olisivat suvaitsevaisempia?
Olen edelleen sitä mieltä että lasten hyvinvointi ja onnellisuus on aina etusijalla kirkasotsaiseen idealismiin verrattuna, riippumatta siitä kuinka väärin on jos homojen lapsia kiusataan.
"Mitä sitten jos annamme lapsellemme nimeksi Matti-Mirjami Per Saukko? Oppiipahan sitten suvaitsevaksi nimien suhteen."
Ja ei, en tarkoittanut että tämä perustelu riittäisi homoadoptioiden totaaliseen kieltämiseen. Mutta lasten etu aina etusijalle, sitten vasta adoptiovanhempien ns. "oikeudet" ja tasa-arvo.