Videoiltamat 9.9. - Twisted Tales of Felix the Cat
Videoiltamat 9.9. - Twisted Tales of Felix the Cat
Takaraivossani on kytenyt ideaali pitää videoilta jossa esitellään hieman harvinaisempaa herkkua. Animaatiosarja joka pyöri kotvasen TCC:llä, ja katosi sitten kuin tuhka tuuleen: Twisted Tales of Felix the Cat (IMDB). Sarja tehtiin 90-luvulla, ja on varsin surrealistinen ja omituinen mutta viihdyttävä retro-nykyversio tämän vanhan hahmon seikkailuista. Tyylikkässtä jazz-blues -henkisestä musiikista vastaa Club Foot Orchestra. Sarja oli kuitenkin suunnattu täysin väärälle yleisölle väärään aikaan, eikä pyörinyt kauaa.
Kyseiset piirretyt tullaan katsomaan ehdalta NTSC-VHS -nauhalta.
Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, minulta löytyy myös Will Vintonin animaatioklassikoita. Kyseinen studiohan teki 80-luvulla äärimmäisen tasokkaita savianimaatiopätkiä jotka eivät kalpene teknisyydessä ja hauskuudessa Wallace & Gromitin rinnalla. Heidän parhaimmistoonsa kuuluvat mm. California Raisins ja The Adventures of Mark Twain.
Tarjolla tuttuun tapaan salsaa, dippiä ja nachoja á la Ankka. Tervetuloa!
EDIT: Päiväykseksi muutettu 9.9. koska sunnuntai 20.8. ei näköjään sittenkään sopinut muutamalle. Keskellä arkiviikkoa on myös avoin vaihtoehto. Ilmoittakaa itsestänne.

Viimeksi muokannut AarneAnkka, 19.08.2006 11:37. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Videoiltamat 19/20.8. - Twisted Tales of Felix the Cat
Nyt muuten iski nostalgia!AarneAnkka kirjoitti:The Adventures of Mark Twain

Muutenkin illan anti kuulostaa kokemisen arvoiselta.

Meitsiä tais alkaa kiinnostaa. Tuo kyseinen kissa on minulle vain ulkonäöltään tuttu, enkä edes oikein tiedä, missä sen muka olisin nähnyt, mutta vaikuttaa kiinnostavalta, varsinkin kun tuolla Wikipediassa samassa yhteydessä mainittiin myös Krazy Kat, josta tykkään!
Lisäys keskiviikkona: Menenkin tuolloin lauantaina muualle, mutta jos tapahtuma pidetään sunnuntaina, kiinnostukseni on edelleen voimassa.
Lisäys keskiviikkona: Menenkin tuolloin lauantaina muualle, mutta jos tapahtuma pidetään sunnuntaina, kiinnostukseni on edelleen voimassa.
Kappas. Meinasinkin pompauttaa ketjun esiin perjantaina. Joo, minun puolestani järjestely ainakin pätee. Sain myös kaverilta hyvän dippikastike / marinadireseptin.
Ilmoittakaa tulemisestanne / ei-tulemisestanne viimeistään lauantaina tunti ennen kuin ruokakaupat menevät kiinni. Vieraiden määrästä riippuu paljonko teen mitäkin naposteltavia, nääs.
Ilmoittakaa tulemisestanne / ei-tulemisestanne viimeistään lauantaina tunti ennen kuin ruokakaupat menevät kiinni. Vieraiden määrästä riippuu paljonko teen mitäkin naposteltavia, nääs.
No, tuota, kyllähän mulle ainakin sopii, että videoiltaa siirretään, jos ei nyt sunnutaiksi olisi juuri osallistujiakaan.AarneAnkka kirjoitti:No voi.Elukka halusi kyllä kovasti nähdä tuon The Adventures of Mark Twainin. Jätetäänkö se toiseen kertaan? Vai haluavatko muut vieraat ehdottomasti nähdä sen?
Siirtäminenkin toki sopii mulle. Tosin ensi lauantaina on Patz Barbeque ja sitä seuraavana Ninnin Saunailta, joten 9. syyskuuta olisi ensimmäinen täysin tapahtumavapaa viikonloppu. Ja sitä seuraavana lauantaina lennän Japaniin. (hui)
Keskellä viikkoakin voisi toki olla yksi optio, mutta silloin naposteltavien kokkaamisen kanssa tulisi kova kiire. Tai ei välttämättä jos ne tekee edellisenä iltana ja pistää jääkaappiin. Salsa ja dippihän ovat kylmiä naposteltavia joka tapauksessa.