Olen huomannut, että jaksamisen kannalta riittävä nukkuminen on tärkeää. Siitä pyrin pitämään huolen, että lepoa tulee tarpeeksi. Työ ei ainakaan stressaa, tämä on kivaa.Mulli75 kirjoitti:Vai teetkö liikaa töitä ja lepäät liian vähän. Oireita kun on monenlaisia.
Itsekään en myöntänyt tätä ongelmaa todeksi ennen kuin joku sanoi että mieti.
Läskipäälörtaaki
Sain eilen sen torstain treffikumppanin kämpilleni. Valvoimme ja lähentelimme toisiamme seitsemään asti hyvin siveellisesti, ennen kuin hän lähti kotiin. Ehkä hänestä pikkuhaaste näin kesäksi?
Nyt punaisin silmin krapulatreffeille ko. mimmin kanssa. Tällä kertaa taas jää Kitinäläiset tapaamatta. Ellei sitten illalla uudestaan? Jos jollain on mun numero, niin pistelkää iltakordinaatteja tulemaan?
Nyt punaisin silmin krapulatreffeille ko. mimmin kanssa. Tällä kertaa taas jää Kitinäläiset tapaamatta. Ellei sitten illalla uudestaan? Jos jollain on mun numero, niin pistelkää iltakordinaatteja tulemaan?

Jou bro. Vajaassa 10 minuutissa sisään ja ulos 6 hengen lautassetin, 6 juomalasin, muutaman paistilastan sekä kolmen säilytysrasian kanssa. Siihen ei nainen pystyis, vaikka kaikki ois suunniteltu etukäteen paperille.killkill kirjoitti: Olisin ollut aika huolestunut, jos Ikeassa myytävät tuotteet tai yleensäkin siellä vieraileminen olisi miehelle mieleistä ajanvietettä

Saa aika pal soitella. Yleensä ruuhka-aikoina on hyvä kun edes taksi-keskukseen pääsee. Tuota tekstaria en ole kyllä kokeillut. Itse olen kokenut tehokkaammaksi keinoksi lähteä kävelemään kotia kohti ja napata taksi lennosta. Kyllä aina joku kuski löytyy, joka ottaa mielellään omin tolpin kävelevän naisen tai pariskunnan heti kyytiin, ennemmin kuin ajaa tolpalle asti.Sinkkumatti kirjoitti:Tämä tapa toimii stadissa parhaiten, kunhan vaan tilaat taksin johonkin tiettyyn osotteeseen.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Juuri näin. Kuten kaikki armeijan käyneet tiedämme, huolellinen valmistelu ja hyvät tiedustelutiedot ovat avainsana minkä tahansa paramilitaarisen operaation toteuttamiseen. Sitten vain salamana jalkautumisalueelta blitzkrieg-tyylinen rynnäkkö ja ennen kuin vihollinen ehtii tajutakaan, olemme vetäytyneet menestyksekkäästi omien linjojen taakse saalis mukanaSinkkumatti kirjoitti:... pikapenetrointia...

EDIT:
Nyt on muuten kohtuullisen raju kapula. Tuota Sangrianpaskaa ei näemmä voikaan lipittää samaa tahtia kuin mummon marjamehua.. eka litra meni tunnissa...
Ehkä mä seurustelenkin sit karvaisen naisen kanssa. Oltiin juuri keskiviikkona Ikeassa poikaystävän kanssa ja hän viihtyi oikein hyvin. Tuntui siltä että enemmän hän niitä tuoleja hyppi kokeilemassa ku mä...killkill kirjoitti:Hyvä, että tarkensit silmänruoan olevan nimenomaan daameja. Olisin ollut aika huolestunut, jos Ikeassa myytävät tuotteet tai yleensäkin siellä vieraileminen olisi miehelle mieleistä ajanvietettäSinkkumatti kirjoitti:ikeassa... paljon silnmänruokaa

"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
No mä olen saanut aina auton, kun olen soitellut aamuyöstä. Kannattaa kävellä lähimmältä tolpalta pari kolme korttelia, niin sit saa osotteella auton. Myös tuo vastaankävely ja lennosta bongaaminen onnistuu mainiosti. Tolpalle ei kuitenkaan ole mitään järkeä jäädä seisomaan. Siinä ala kuin vituttamaan.Vaola kirjoitti: Saa aika pal soitella. Yleensä ruuhka-aikoina on hyvä kun edes taksi-keskukseen pääsee. Tuota tekstaria en ole kyllä kokeillut. Itse olen kokenut tehokkaammaksi keinoksi lähteä kävelemään kotia kohti ja napata taksi lennosta.
Joko te olette vasta alkaneet surata, tai poikaystäväsi on latentti homoseksuaali. Yksikään heteromies EI, toistan EI viihdy ai-kii-assa vapaaehtoisesti. Piste.Vaola kirjoitti:Ikeassa poikaystävän kanssa ja hän viihtyi oikein hyvin.

No joo, ei me kuin kaks ja puol vuotta olla oltu silleen... Tsihih. Mutta se pitää kyllä ihan paikkansa että niitä tuskastuneita parempia puoliskoja näkee kyllä ihan jatkuvalla syötöllä. Melkein enemmän jopa kuin niitä kirkuvia ja juoksentelevia penskoja! *puistatus*killkill kirjoitti:Joko te olette vasta alkaneet surata, tai poikaystäväsi on latentti homoseksuaali. Yksikään heteromies EI, toistan EI viihdy ai-kii-assa vapaaehtoisesti. Piste.
Mä en muuten ymmärrä miksi se äijä on sitten otettava mukaan? Mä menen ainakin itse mieluusti ostoksille esim. siskon tai ystävän kanssa, jos poikaystävä ei halua. En mäkään kuuna kullan valkeana lähtisi hänelle esim. uutta skedeä tsekauttamaan, kuolisin varmaan tylsyyteen. Vaikka onhan niitä temppuja ihan hauska seurailla. Kuten varmaan joistain miehistäkin on kivaa jos kotona on siistin näköistä. Who knows.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Mäkin olin silloin Ikeassa niukemmissa farkkushortseissa ja valkoisessa topissa, jonka alla märkä bikinien yläosa. *tulimme suoraan rannalta*Sinkkumatti kirjoitti:No keskiviikkona oli helteet ja naiset vielä vähemmissä vaatteissa, joten veikkaampa että aika moni mies viihtyy

"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
On tuo töppöjalka aika guru hurmaamaan ihmisiä. Äsken taaperrettiin Keskuspuistossa ja vastaan pyörällä suhannut söötti nuorimies veti uukkarit ja tuli kysymään saako tota koiraa silittää
Mie sanoin koiralle:"Vapaa" ja sehän syöksähti tyypin kimppuun kuin ohjus. Koira oli riemuissaan ja tyyppi häkeltynyt saamastaan vastaanotosta. Kiitteli moneen kertaan hieman nolona, yleensä ne onkin pikkulapsia tai tätejä, jotka haluaa pötkylää rapsutella (ja se haluais painia...)

...
Hm. Vuokrahyyppä oli vaan käynyt jättämässä kämpän avaimet keittiön pöydälle, muuten kaikki oli huonekaluja ja pihaan kärrättyjä autonromuja myöten ennallaan. Ei kai auta kuin siivota paikka itse ja laittaa lasku perään. 
Tarkastuskierroksen lisäksi tänään on tullut rakennettua aitaa ja klipsaistua saksilla peukaloon aimo vekki. (autsch!)

Tarkastuskierroksen lisäksi tänään on tullut rakennettua aitaa ja klipsaistua saksilla peukaloon aimo vekki. (autsch!)
Pistän paremmaksi. Aattona kaikki lahjat 30 minuutissa. Paras aika suorittaa lahjaostot on jouluaattona klo 9-12 välisenä aikana, kaupat ovat lähes täysin tyhjiä. Höpsö pitää olla, että vapaaehtoisesti menee siihen pahimpaan jouluruuhkaan..brona kirjoitti:Jouluna kävin 22.päivä töiden lomassa pyörähtämässä Myrtsissä joululahjat kolmessa vartissa.
Oot jotennii puhennu kukkaan(Ann, u:lla, u:lla) sitten Manalan. Tais Mylwin ottaa vaarin mun sulla-on-läski-akka-kommentistaAnn kirjoitti:Me oltiin Mylwinin kanssa biitsillä.
