Kerro vaivasta
Voisiko kyseessä olla joku ihon hiivatulehdus?Edith kirjoitti:Ties mikä ihosairaus. Eivät auttaneet silsaan määrätyt antibiootit, vaan ihottoma alkoi vain levitä päivä päivältä lisää ja lisää kiihtyvässä tahdissa. Tällä hetkellä minulla on punaisia hilseileviä laikkuja täysin punaisten kainaloiden lisäksi myös kasvoissa, rinnalla, kaulassa ja käsivarsissa ja pieniä rakkuloita kämmenselissä ja sormissa. Ja onneksi myös uusi lääkitys. Todella alan toivoa, että tämä tepsisi, koska koko kesää ei viitsisi viettää itseään raapimalla ja rapsuttelemalla. *Kriips-kraaps*
Kikkelis kokkelis.
Voihan se olla noinkin. Kyllä me mun mielestä voitaisiin perustaa joku puoskariklinikka tällä asiantuntemuksella, vai mitä? Vaiva kuin vaiva, me arvataan!Kid kirjoitti:Niin, voipi olla. Kunhan vaan ajattelin nuita oireita...Keikaus kirjoitti:
Psoriasis taitaa kyllä tykätä auringosta eli ei luulisi sen ilmaantuvan kesällä. No jaa, nää mun arvaukset ovat kyllä ihan keittiölääketiedettä.
Kikkelis kokkelis.
Sitä hiivatulehdussilsaa yleislääkäri ensin epäilikin muutamainen viikko sitten, mutta sitä tämä ei ollut. Tiistaina kävin ihotautilääkärillä ja se sanoi kyllä nähneensä tätä muillakin, vaikkei ihan tarkkaan tiennytkään, mitä tämä sitten tarkalleen on, ja sanoi tietävänsä, että nuo hänen määräämänsä kortisonilääkkeet tulisivat auttamaan. Vähän kärsimätön kyllä jo olenkin, kun taas kutisee niin.Kid kirjoitti:Tai psoriasis?Keikaus kirjoitti:
Voisiko kyseessä olla joku ihon hiivatulehdus?
Antihistamiini auttaisi ehkä kutinaan, kannattaa kysyä siitä jos vielä asioitset lääkärissä.Edith kirjoitti:kärsimätön kyllä jo olenkin, kun taas kutisee niin.
Ei lääkärisi muuten sattunut ehdottamaan kolinergistä urtikariaa? Pahenevatko oireet liikkuessa tai hikoillessa? t.utelias ehdottelija
Prepare for the worstest.
Kolinerginen urtigaria? Ei, en ole kuullutkaan. Eivät myöskään mielestäni liikkuminen tai hikoilu vaikuta mitään. Pientä lievitystä kutinaan saan ihan apteekin perusvoiteesta ja juuri nyt esimerkiksi en kyllä pahemmin kutisekaan, iltaisin kaikkein eniten.nowaysis kirjoitti:
Antihistamiini auttaisi ehkä kutinaan, kannattaa kysyä siitä jos vielä asioitset lääkärissä.
Ei lääkärisi muuten sattunut ehdottamaan kolinergistä urtikariaa? Pahenevatko oireet liikkuessa tai hikoillessa? t.utelias ehdottelija
Voisit etsiä ihosairauksien nimiä netistä ja panna nimet sitten kuvahakuun ja katsoa, muistuttaako mikään omaa tilaasi. Englanniksi / latinaksi ja suomeksi..Edith kirjoitti:Kolinerginen urtigaria? Ei, en ole kuullutkaan. Eivät myöskään mielestäni liikkuminen tai hikoilu vaikuta mitään. Pientä lievitystä kutinaan saan ihan apteekin perusvoiteesta ja juuri nyt esimerkiksi en kyllä pahemmin kutisekaan, iltaisin kaikkein eniten.nowaysis kirjoitti:
Antihistamiini auttaisi ehkä kutinaan, kannattaa kysyä siitä jos vielä asioitset lääkärissä.
Ei lääkärisi muuten sattunut ehdottamaan kolinergistä urtikariaa? Pahenevatko oireet liikkuessa tai hikoillessa? t.utelias ehdottelija
Kikkelis kokkelis.
Mua taas välillä ihmetyttää lääkärien "en osaa YHTÄÄN sanoa mikä sinua vaivaa" -tyyppiset vastaukset. Jumakeuta, harvoin kai nyt tulee vastaan tapaus, joka on niin ainutlaatuinen, ettei sellaista olisi nähnyt tai sellaisesta olisi kuullut. Monet lääkärit ovat myös todella konservatiivisia lääkintöhallituksen totuuksien (vai mistä he tietonsa ja suosituksensa saavat..) jakajia, joille viimeisimmät tutkimustulokset tai jotkut hiukankin ennakkoluulottomat alan näkemykset ovat joko aivan tuntemattomia tai niihin suhtaudutaan vähätellen. Huh, tulipa nyt haukuttua vähän lääkäreitä. No, ihan hyviä kokemuksia minulla heistäkin on ollut, etenkin kun itse vähän vaivautuu ottamaan selvää asioista.Melnais kirjoitti:Ehkä kuitenkin ihotautien erikoislääkäri on se paras vaihtoehto elleivät voiteet ala auttaa. Maallikon silmään laikku on laikku, ja aina epänormaali, siinä ei juuri variaatioita nähdä.
No jaa, mä olen varmaan niin kiinnostunut sairauksista ja vaivoista, että mun arvauslista on aika melkoinen.. Ehkä mä voisin mennä jonkun lääkärin assistentiksi arvuuttelemaan ja lääkäri sitten sulkisi vaihtoehdot yksitellen pois.. Googletettaisiin yhdessä kaikenlaista ja niin poispäin.
Kikkelis kokkelis.
Terveyskeskuksessa pitäisi olla kokeneimmat voimat, kun siellä käytännössä ovat juuri kokemattomimmat tutustumassa tautien kirjoon. Ei käy kateeksi, kun juuri ne pienimmät oireet sopivat kymmeniin diagnooseihin, ja niistä pitäisi sekalaisen selostuksen tuella päätellä sopivat jatkotoimenpiteet. Ei tietysti yhtään helpota myöskään kävijää sillä kerralla kun olisi vakavammasta kyse, ja tämä käy selville vasta odottelun jälkeen.Keikaus kirjoitti: Mua taas välillä ihmetyttää lääkärien "en osaa YHTÄÄN sanoa mikä sinua vaivaa" -tyyppiset vastaukset.
Tätä arvailua harrastetaan myös kaveriporukassa melkoisen estottomasti, ihan kivaa kunhan ei täysin todesta ota. Muuan opiskelutoveri oli vakuuttunut että päänsärkyjen vuoksi hänellä on aivokasvain, ja loisi sen vuoksi koulusta riutuen kotona. Se sitten onneksi parani spontaanisti ja kaveri palasi kouluun hermoloman jälkeen latautuneena.
Kuulostaa ikävältä, ilkeä aine. Ehkä joku vatsansuojalääke voisi auttaa? Meillä ainakin syötetään potilaille kortisonin kanssa samanaikaisesti Somacia juuri vatsaoireiden vähentämiseksi, henkilökohtaisesti en ole kokeillut miten hyvin tepsii.Edith kirjoitti: Mulla on tabletteja. Joiden sivuvaikutuksena ankara huulenpielten ja silmänkulmien kuivuminen ja vatsaoireet. Life is a bitch tai jotain tän olon kanssa.
Sensijaan kokeilin tänään henkilökohtaisesti suihkuun pyörtymistä, ei voi suositella kenellekään. Ei se verenpaine taida olla vieläkään ihan kuosissa.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Toi on kyllä totta. En ole kyllä onneksi (?) pitkään aikaan joutunut käymään terveyskeskuksessa, kun olen ollut työterveyshuollon piirissä ja nyt taas YTHS:n. Terveyskeskusjutut ruuhkineen ja jonotuksineen saavat aikaan sen, että ihan joka vaivan takia en jaksa siellä käydä. Tosin en ole vielä testannut oman alueeni keskusta, mutta eiköhän siellä ole kaikki Helsingin juopot ja narkkarit...Melnais kirjoitti:Terveyskeskuksessa pitäisi olla kokeneimmat voimat, kun siellä käytännössä ovat juuri kokemattomimmat tutustumassa tautien kirjoon. Ei käy kateeksi, kun juuri ne pienimmät oireet sopivat kymmeniin diagnooseihin, ja niistä pitäisi sekalaisen selostuksen tuella päätellä sopivat jatkotoimenpiteet. Ei tietysti yhtään helpota myöskään kävijää sillä kerralla kun olisi vakavammasta kyse, ja tämä käy selville vasta odottelun jälkeen.Keikaus kirjoitti: Mua taas välillä ihmetyttää lääkärien "en osaa YHTÄÄN sanoa mikä sinua vaivaa" -tyyppiset vastaukset.
Kikkelis kokkelis.