Mikä luokkaHerra Manala kirjoitti:Mulla olis kisat kalajoella

Hitsin vimpulat, meidät on jälleen varattu koiravahdeiksi, joten en pääse lintsille lauantainaElanorRaven kirjoitti:Niin joo, kai ainakin joku on valmis lähtemään mun kanssa kaikkiin mahdollisiin härveleihin? Minä en halua hissutella missään possujunissa
Jos keskusteltaisiin vielä vähän... Ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä, eihän?Dumari kirjoitti:Voi ei! Ensin ei kelvannut KesäJessepartani ja nyt tanssipaikkaniKeikaus kirjoitti:Olin kerran ja kyllä riitti vähäksi aikaa. Hirveetä hevihuudatusta, ei ollut musiikki ollenkaan sydämen sykkeen mukaista.Dumari kirjoitti:Night Life Rock
Tuolla voisin minäkin jonkin "kesäpiisin tanssia".![]()
Sydämeni vuotaa verta, mutta joudun sanomaan että häät on nyt kyllä peruttu!!!
Mietin itsekin Amarilloa. Myönnän myös, että perverssisti ajattelin jopa jotain Sedun mestaa kuten viisykköstä. Sama kai se on minne menee, helle on tehnyt etenkin nuorista ihmisistä eläimiä joka tapauksessa.Herra Manala kirjoitti: Joku yökerho lienisi paras, jossa olisi vähän rauhallisempi puoli, mutta myös mahdollisuus irrotella lattialla. Amarillo?
Tässä joudun tuottamaan pettymyksen, koska olen pelkuri. Kummitusjunaan ainakin haluan, siellä pelottaa ihanasti ja siellä on kuulemma tänä vuonna oikeat ihmiset pelottelemassa. He eivät saa kuitenkaan koskettaa vaunuissa ohi ajavia. Vekkula on myös pop ja ehkä se pieni vuoristorata siellä vesitornissa.ElanorRaven kirjoitti:Niin joo, kai ainakin joku on valmis lähtemään mun kanssa kaikkiin mahdollisiin härveleihin? Minä en halua hissutella missään possujunissa
OikeestiKeikaus kirjoitti: Tässä joudun tuottamaan pettymyksen, koska olen pelkuri. Kummitusjunaan ainakin haluan, siellä pelottaa ihanasti ja siellä on kuulemma tänä vuonna oikeat ihmiset pelottelemassa. He eivät saa kuitenkaan koskettaa vaunuissa ohi ajavia.
Mä mietin just samaa...siis OIKEITA ihmisiä!! Huhuu, varmaan aika mieletön.Kid kirjoitti:OikeestiSittenhän tonne on pakko päästä!!! Valitettavasti vaan tuo ajankohta ei käy..Menen joskus toiste kummitusjunaan ja vielä tänä kesänä.
Böö!Kid kirjoitti:OikeestiKeikaus kirjoitti: Tässä joudun tuottamaan pettymyksen, koska olen pelkuri. Kummitusjunaan ainakin haluan, siellä pelottaa ihanasti ja siellä on kuulemma tänä vuonna oikeat ihmiset pelottelemassa. He eivät saa kuitenkaan koskettaa vaunuissa ohi ajavia.Sittenhän tonne on pakko päästä!!! Valitettavasti vaan tuo ajankohta ei käy..Menen joskus toiste kummitusjunaan ja vielä tänä kesänä.
Minä lähden! Ainoastaan kummitusjuna on typerä, siihen en tule, ja sit siinä yhdessä vatkaimessa mua sattuu ne turvakaaret, siihen en tule.ElanorRaven kirjoitti:Niin joo, kai ainakin joku on valmis lähtemään mun kanssa kaikkiin mahdollisiin härveleihin? Minä en halua hissutella missään possujunissa
Siellä on montakin laitetta joihin mä en melkein mahdu, mutta tuo entinen Topspin on kivuliain. Perkele!Sinkkumatti kirjoitti:Mitä. Eiks Lolliitta muka mahu possujunan?Lolita kirjoitti: sit siinä yhdessä vatkaimessa mua sattuu ne turvakaaret, siihen en tule.
Joo kaikissa pitaa kayda, paitsi siihen tornado juttuun vai onko se tuo topspin, joka tapauksessa yksi kieputin on johon en tule, se on tehty mua pienemmille ihmisille ja sen turvakaaret haluaa painaa minusta n 5 cm lyhyemman, kerran kavin ja oli varsin kivulias kokemus kun rutistettiin vakisin lyttyyn.ElanorRaven kirjoitti:Niin joo, kai ainakin joku on valmis lähtemään mun kanssa kaikkiin mahdollisiin härveleihin? Minä en halua hissutella missään possujunissa
Vai miten olisi perinteiset kitinäkaraoket illalla?Keikaus kirjoitti:Mietin itsekin Amarilloa. Myönnän myös, että perverssisti ajattelin jopa jotain Sedun mestaa kuten viisykköstä. Sama kai se on minne menee, helle on tehnyt etenkin nuorista ihmisistä eläimiä joka tapauksessa.Herra Manala kirjoitti: Joku yökerho lienisi paras, jossa olisi vähän rauhallisempi puoli, mutta myös mahdollisuus irrotella lattialla. Amarillo?