Viimeisimmät Levyostokset
Vaola kirjoitti:mustakikkeli kirjoitti:Kuka esim. kuuntelee jotain vitun System of a Down-määkimistä enää, vaikka puoli vuotta sitten se oli niin kova juttu?

Newsflash: se on ollut kova juttu jo monta vuotta.
Levyostoksiin - tää on aika loistava:
Bullet For My Valentine: The Poison
"Walesiläinen Bullet For My Valentine on yksi metallin lupaavimmista uusista nimistä. Tätä ensimmäistä pitkää levyä edelsi viimevuotinen kehuttu minialbumi. Bändi yhdistää melodisen nykyajan goottipopin perinteisempään örinäheviin ja Iron Maiden –kitaroihin. Esikuvikseen nämä nuorukaiset ovat maininneet Maidenin lisäksi mm. Slayerin, Metallican ja Testamentin.
Matt Tuck laulaa ja soittaa kitaraa, Moose Thomas rumpuja ja Michael ”Padge” Padget kitaraa. Bassosta ja laulusta vastaa Jay James. Tuck laulaa kauniimmat ja melodisemmat osat Jamesin öristessä ja huutaessa. Yhdistelmä toimii. Kappaleissa on hyvin potkivia riffejä, kitaramelodioita ja surullisia laulumelodioita sopivassa suhteessa. Tälle ryhmälle voi ennustaa onnistuneen esikoisen perusteella menestystä ja suurta suosiota. Levyltä löytyy siihen kaikki ainekset. Yksi vuoden levyistä, ehdottomasti.
Suomalainen Apocalyptica soittaa selloja Eicca Toppisen sovittamassa levyn introssa.
Moni muukin bändi pyörittää lähes samoja elementtejä musiikissaan, mutta harva näin hyvin. Rap-metallin pomputusten sekaan tällainen perinteisemmästä hevistä tuoreella otteella ammentava bändi on erittäin tervetullut. Vaikutteista huolimatta näillä nuorilla herroilla on ikioma soundi ja tyyli täysin hallussa jo ensilevyllään."
(Sami Ruokangas)
Tuhmasta päästä nauttii koko ruumis.
Lapitii kirjoitti:
Levyostoksiin - tää on aika loistava:
Bullet For My Valentine: The Poison
"Walesiläinen Bullet For My Valentine on yksi metallin lupaavimmista uusista nimistä. Tätä ensimmäistä pitkää levyä edelsi viimevuotinen kehuttu minialbumi. Bändi yhdistää melodisen nykyajan goottipopin perinteisempään örinäheviin ja Iron Maiden –kitaroihin. Esikuvikseen nämä nuorukaiset ovat maininneet Maidenin lisäksi mm. Slayerin, Metallican ja Testamentin.

Hei, älä naura siinä yllä. Lapitii kun ei ikinä itse kykene sanomaan mistään mitään niin se uskoo kaiken lukemansa (ja kopypastaa sitten tänne) ja koska jossain luki, että (maailman rasittavin paskabiisi) Most Loneliest Day of My Life on heviä ni sit sekin on tosi hyvä sit niinku se tykkää metallista.
Mutta toinen joka on selkeästi Slayeriä esikuvanaan pitävä on sitten se KAUTTA AIKOJEN VITTU PASKIN VITTUPÄÄ TEINIHUORAITKUVIISUJA väsäävä Nickelback. Onhan niillä sähköt.
Mutta toinen joka on selkeästi Slayeriä esikuvanaan pitävä on sitten se KAUTTA AIKOJEN VITTU PASKIN VITTUPÄÄ TEINIHUORAITKUVIISUJA väsäävä Nickelback. Onhan niillä sähköt.
Kerta otit nyt noinkin idioottimaisen asenteen, että kuuntelet ja sitten vasta kommentoit niin kävin minäkin kuuntelemassa.
Onko tuo metallia...? No, sitten en tiedä genreistä mitään. Tajutonta paskaa kuitenkin. Kuulostaa juuri teinixeille väsätyltä mussunmussun-värjäsin-fledan-ja-heilun-niiteissä-paskalta. Tuli oikeastaan mieleen ylikaiken vihaamani Placebo säröillä.
Mistä sä bedlam Slayeriä löysit?

Visa vinkui ja paikkailin aukkoja levykokoelmassani tilaamalla:
Guns N´Roses - Appetite for Destruction, Use Your Illusion I & II
Faith No More - Platinum Collection
Alice in Chains - Dirt & Jar of Flies
Mötley Crüe - Classic Mötley Crüe
Guns N´Roses - Appetite for Destruction, Use Your Illusion I & II
Faith No More - Platinum Collection
Alice in Chains - Dirt & Jar of Flies
Mötley Crüe - Classic Mötley Crüe
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
Nyt ne tuli ja Mötikät soi!Lolita kirjoitti:Guns N´Roses - Appetite for Destruction, Use Your Illusion I & II