Eilen oli muuten ihan huippupäivä (oksua lukuunottamatta). Siivoiltii Mr:n kanssa yhdessä ja se hoiti pyykkäyksen. Tehtiin hyvää ruokaa ja pelattiin nakuyatzya ja lopuks sain vielä selkähieronnan
Tänään tiedossa kummitustytön kikatusta ja sisareni vaatekaappien penkomista.
Huomenet. Tänään onkin pelkästään yötöitä, joten päivä vapaana.
Tarkoitus olisi viedä sänkyni uuteen kotiin ja lähteä parhaan ystävän kanssa shoppailemaan.
Huo-Men.
TPK MK IV (Kuka on valvojana? Vilkuta mun karitsalle! )
Lillylle onnittelut!
Mitähän muuta... Ai niin, tänä aamuna heräsin poikkeuksellisen hyväntuulisena.
Kohta teetä&leipää ja taukojumppaa, sitten suunnataan ajatus kohden tilastojen ihmeitä.
Aamulla tosiaan uimasta tullessa olin jotenkin epähuomioissani jättänyt laittamatta housut kiinni. Hyvä, ettei housut tipahtanut nilkkoihin, kun nousin polkupyörän päältä mennäkseni kauppaan. Ja minä kun luulin erään kundin tuijottelevan mua valoivoimaisen ja urheilullisen olemukseni takia. Tälle olen jaksanut hihitellä koko aamun.
Meinasin myös tuossa äsken siivoillessani saada reiän päähäni, kun siivouskaapin sisältö päätti hyökätä kimppuni. Onneksi pora vielä jäi keikkumaan hyllylle, mutta mopinvarsi kumahti kivasti.
Toissapäivänä vilauttelin yhdelle perheenisälle. Bikinit ovat niin hankala vaatekappale..
Lisää turinoitu mun toheloinnista, kuhan palaan shoppailureissusta.
Tällä viikolla löytyy jo onneksi enemmän energiaa kuin viime viikolla. Tänään hoideltu kuntoon vakuutukset ja verotukset, jota on jo muutaman viikon verran lykätty. Miksi vakuutusyhtiön ja verotoimiston tädit eivät tunnu tietävän yhtään mitään?! Grrrh.
swirl kirjoitti:Miksi vakuutusyhtiön ja verotoimiston tädit eivät tunnu tietävän yhtään mitään?! Grrrh.
Mulle tuli mieleen joskus että ne saattaa tietää muttei ne halua ratkaista asiakkaan ongelmia vaan rahastaa kateudesta. Tähänkin ongelmaan tuli ratkaisu hyvän vakuutusasiamiehen kautta sekä erään verojohtajan henk.koht. konsultaation kautta.
Kävin myyrmannissa lounaalla. Ostin samalla pari litraa herneitä joita mussutan tässä joutessani kun ei ole fiksumpaakaan tekemistä. Hienot kelit menee hukkaan kun joutuu istumaan sisällä. Tahtoo merelle!!!
Myyrmannista palattu. Tuli varmaan uusi ennätys kotimatkalla. Avokki soitti, että hän pääsekin nyt jo töistä, eikä vasta neljältä, mikä oli alkuperäinen suunnitelma. Toinen lahja oli täällä hujanhajan, joten tietty piti ehtiä ennen päivänsankaria kotiin.
Sinkkumatti kirjoitti:Prkl. mun netistä tilaamat paidat on ihan järkyttävän kokosia telttoja vyötäröltä. Millähän niistä saisi 10 cm ympärysmitasta pois..?
Ompelukoneella tai saumurilla? Kysy äidiltä apua?!
Kyllä kesällä merellä käynti mukavasti rauhoittaa.
Sapettaa vaan kun jotkut idiootit eivät tajua minkä vaaran aiheuttavat onkiessaan/virvelöidessään sillalta. Sillan ali kulkevilla vaarana saada koukku nahkaansa.
Vittu, kun ei motivoi yhtään tämä työpaikalla viettäminen enään yhtään. Tekisi mieli kadota saman tien oluelle ja jättää työt kesken. Jatkaa sitten elokuussa siitä mihin jäätiin...
Viime yönä päässäni oli ensimmäistä kertaa elämässäni paplarit, kreitsun kuvasta inspiroituneena. Tulosta voi tarkastella galleriassa... x)
Olen shoppaillut. Gattacalle tiedoksi että yksikään paita ei maksanut yli kymppiä. Yhtä voi käydä galleriassa katsomassa ja voitte samalla kaikki ylistää tasaista hammasrivistöäni. Sain vielä öisen hammassuojan ilokseni muutamaksi vuodeksi.
Parisuhde epäilyttää jossain määrin ja työmotivaatio on vähän nollassa. Pitää kuitenkin käydä siellä, paska kun se on vähän liian vapaaehtoista. Mutta rahalle on käyttöä.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better