Lauhkee lauantai
Gryäyhhhllllbmm! Heräsin kaverin veljen asunnon yläkerrasta klo kuuden aikaan siihen, kun alakerrasta alkoi raikua Irwinin suurimmat hitit epävireisenä örinäkaraokena. Seuraavan kerran heräsin kahdelta.
Bilepaikasta kävelty alkukotiin, päänsärkykin jo tapettu. Vaan voisi kuvitella, että jalkapallikisojen seuraamisessa on tälle päivää jo tarpeeksi äksöniä.
Bilepaikasta kävelty alkukotiin, päänsärkykin jo tapettu. Vaan voisi kuvitella, että jalkapallikisojen seuraamisessa on tälle päivää jo tarpeeksi äksöniä.
bedlam kirjoitti:...päänsärkykin jo tapettu. Vaan voisi kuvitella, että jalkapallikisojen seuraamisessa on tälle päivää jo tarpeeksi äksöniä.
Vitut. Jalkapallon MM-kisat ne vasta päänsärkyä aiheuttavatkin! Siis ihan konkreettisesti: jouduin eilen taas säätämään televisiotani kovalla kädellä. Se on siis ikuisuuden ikäinen romupaska, jolla jostain syystä ei saa viritettyä Ylen kakkosta näkyviin kuin yhdeltä 20:sta kanavasta. Tämäkään järjestely ei takaa näkyvyyttä aina, vaan lähetys lipsahtaa yhtenään Nelosen puolelle. Mikään ei tepsi, ainoastaan voimakas lämäri päin aparaatin päälakea saa oikean kanavan jäämään päälle - ainakin hetkeksi. Tällaisen säätämisen seurauksena tv:n koko päällys on vuosien saatossa tippunut pieninä palasina laiteten sisään, ja joudunkin asettelemaan isohkoja kirjoja laitteen päälle jotta saisin tarpeeksi hakkauspinta-alaa.
Eilen kone alkoi sitten temppuilemaan kesken fudismatsien, ja annoin sille oikein isän kädestä. Kesken tempomisen alkoi särkemään sitten sitä päätäkin, kyseinen vaiva on mulle tuikiharvinainen. Nyt mun kämmeneni ja nyrkkini ovat hellänä ja pelkäänkin, etten jaksa piestä tölsyä näyttämään mulle tänään alkavia pudotuspelejä. Tekisi mieleni heittäytyä kolmen sekunnin ajaksi korskeaksi rokkikukoksi ja nakata koko vitun laitos ulos ikkunasta. Saako moisesta sakkoja?! Jos ei, toteutan tuon fantasiani jahka ostan uuden telkun! Todella rokrokkia...
Nyt alan juomaan sitä olutta, kun jäi eilen kokonaan väliin; nukahdin kesken fudismatsin & olutpullon. Tänä aamuna töihin polkiessani en paljon harmitellut tapahtunutta, sillä nyt
minussa on virtaa!!!
Kisastudio, anyone?
Päivällä rauhallista terassintekoa velipojan kanssa, isäukko katseli krapulaisena päältä. Niinhän siinä yleensä käy kun vanhempi väki vähän intoutuu nautiskelemaan miestä väkevämpiä... Istuskelen nyt pienessä nukkumamökissä ja laitoin Sibelius-ketjun innoittamana Finlandian soimaan läppäriltä, hetken päästä tikka lennähti koputtelemaan mökinseinää. Kohta vähän ruokaa ja saunan lämmitykseen.
Aika idyllistä.
Aika idyllistä.
Tasan ei mene muumit kanootissa.
- rontti26
- Elämätön Kitisijä
- Viestit: 488
- Liittynyt: 26.03.2006 23:11
- Paikkakunta: Asuu 17.11.2006 alkaen Vantaalla
Taas bisseä, yksin olen ja hiukan alkaa tympiä.
SieNet on perseestä!
Hitaasti yskähdellen käynnistyvä paskalinko
http://www.silverraven.com/helpfulhints.htm
Hitaasti yskähdellen käynnistyvä paskalinko
http://www.silverraven.com/helpfulhints.htm
- rontti26
- Elämätön Kitisijä
- Viestit: 488
- Liittynyt: 26.03.2006 23:11
- Paikkakunta: Asuu 17.11.2006 alkaen Vantaalla
Jes, onneks noi ruottalaiset ei saa mitään aikaseks tos pelissä.
SieNet on perseestä!
Hitaasti yskähdellen käynnistyvä paskalinko
http://www.silverraven.com/helpfulhints.htm
Hitaasti yskähdellen käynnistyvä paskalinko
http://www.silverraven.com/helpfulhints.htm
- rontti26
- Elämätön Kitisijä
- Viestit: 488
- Liittynyt: 26.03.2006 23:11
- Paikkakunta: Asuu 17.11.2006 alkaen Vantaalla
Taitaa olla aika tasanen iltapeli tiedossa. Hyvä,sillä bisseä riittäis vaik muille jakaaslam kirjoitti:eipä saaneet, juu... vittan seuraava peli joskus vuosien kuluttua. eli tämän illan toinen mexico-argenttiinarontti26 kirjoitti:Jes, onneks noi ruottalaiset ei saa mitään aikaseks tos pelissä.
SieNet on perseestä!
Hitaasti yskähdellen käynnistyvä paskalinko
http://www.silverraven.com/helpfulhints.htm
Hitaasti yskähdellen käynnistyvä paskalinko
http://www.silverraven.com/helpfulhints.htm
Ompa ollut muchos nachos bueno päivä. Ainakin osittain. Töissä sain paljon aikaiseksi. Tänne anoppilaan tultuani grillailin hieman ja äsken kävin koiruuden kanssa lenkillä. Avokki on viihdyttänyt ördaamalla Mä en edes uskalla miettiä kuinka paljon se joi siellä sukulaisten luona, kun se oli vielä niin kännissä tänne tultuaan.
Oltiin tosiaan koiruuden kanssa päkyssä dallailemassa. Tälleen kesäisin se on varsin viehättävä paikka, voisi vakavasti harkita sinne muuttamista.
Oltiin tosiaan koiruuden kanssa päkyssä dallailemassa. Tälleen kesäisin se on varsin viehättävä paikka, voisi vakavasti harkita sinne muuttamista.
palattiin hetki sitten suokkireissulta. junassa konnarin tullessa myymaan lippuja, poika tokaisi talle reippaasti 'laitetaan ne kassin sinne suuhun'.
olipa helppoa pidatella naurua.
nyt on olkapaat palanu ja jalkoja sarkee, otan siis kaapista bissen ja laittaudun sohvalle pantavaan asentoon katsomaan futista
olipa helppoa pidatella naurua.
nyt on olkapaat palanu ja jalkoja sarkee, otan siis kaapista bissen ja laittaudun sohvalle pantavaan asentoon katsomaan futista
'viinista tulee sekoboltsiks' -lapsi 7v
- rontti26
- Elämätön Kitisijä
- Viestit: 488
- Liittynyt: 26.03.2006 23:11
- Paikkakunta: Asuu 17.11.2006 alkaen Vantaalla
JEEEEEEES,GO MEXICO!!!
SieNet on perseestä!
Hitaasti yskähdellen käynnistyvä paskalinko
http://www.silverraven.com/helpfulhints.htm
Hitaasti yskähdellen käynnistyvä paskalinko
http://www.silverraven.com/helpfulhints.htm
- LillyMunster
- Kitisijä
- Viestit: 2007
- Liittynyt: 15.08.2005 12:55
Takaisin nettivierotuksesta, sitä kestikin yli viikon, taisi alkaa perjantai-iltana, ja nyt eletään jo lauantaita.
HYVÄÄ JUSSIA KAIKILLE!!!
Jooh, oli mukava nettivierotus, töiden jälkeen lauantai-iltana ajelin Heinolaan, ja siellä vietin aikaa Lahessa ja Asikkalassa ja pitkin poikin Päijänteen seutua seikkaillen aina torstaiaamuun, jolloin polkaisin Opelin taas taipaleelle, ja ennätin juuri ja juuri töihin, kiitos Juntti Junttisen ja hänen seitsemäntuhannen ajotaidottoman hengenheimolaisensa takia... Pahuksen loma-ajelijat, hitto!! Sitten töistä kotiin, ja netti ei toiminut. No, ei se mitään, vierotus jatkui sitten tänne asti.
Ihanaa, ja eipä enää kauaa kesälomaankaan, IHQ!! Senkin aion viettää Heinolassa, ja loppuloman IlosaariRokRokissa Se on oikean kesän merkki, kun pääsee rokkaamaan.
Paloinkin hieman, kun pesin auton ulkoa ja sisältä. Ei se tarvinnut kuin päivän bikineissä pihalla hikoillen.
Tänään grillaamassa mummon ja ukin luona, heillä on huomenna hääpäivä, 57 vuotta
On aika juniori olo kuitenkin taas.

Monesti sitä ajattelee leikkivänsä hengellään. Pitäisi aina pitää mielessä, että siinä touhussa saattaakin leikkiäkin terveydellään, ja se on jo ihan toinen juttu...