Omaatko sinisen?
Omaatko sinisen?
Jokainen meistä omaa 'sinisen'. Kuka näistä tulkitsee 'sinisesi' parhaiten? Niin. En tarkkaan osaa kuvata mitä 'sininen' on, silti tunnen sen kulkevan mukanana. Mitä se sinusta on?
Eli äänestä _se_ kuollut neekeri.
Eli äänestä _se_ kuollut neekeri.
No penteles. Sulle, jos kelle, pitäis näiden blues artistien paatos upota kuin kuuma veitsi voihin.1108 kirjoitti:Täytynnee kokeilla.
Kyse on siitä, mitä antaa itsensä kuulla, ei siitä, mitä haluaa kuulla.
EVVK poppoolle. EVVK. Toisaalta olisi teidänkin syytä omata edes pieni aavistus siitä mistä oma mielimusiikkinne periytyy. Voihan se toki olla kuolleen valkoisen miehen tekeleitäkin, minusta ei. Minun vikani on tietenkin se, ettei äänestyksessä ole vaihtoehtoa EOS.
Kovia nimiä kaikki. Valitsin Wolfin noin yleismielessä. Kitaristina Albert King on mielestäni ehdoton. Hänet ehdin nähdä usemmankin kerran.
Muddyn näin myös mutta hän oli jo väsynyt. Hienoja levyjä tietysti vaikka kuinka.
Taitaa olla vieras laji hevihemmoille, vaikka täältähän kaikki on lähtenyt. Suosittelen tutustumista.
Muddyn näin myös mutta hän oli jo väsynyt. Hienoja levyjä tietysti vaikka kuinka.
Taitaa olla vieras laji hevihemmoille, vaikka täältähän kaikki on lähtenyt. Suosittelen tutustumista.
When the going gets weird, the weird turn pro.
Dr. Hunter S. Thompson
Dr. Hunter S. Thompson
Oma bluestuntemus on säälittävän heikkoa. Sen verran rok-historiaa lukenut, että ainakin nykyinen hard-rok*, rok ja heavy ovat bluesäijien äpäriä. Toki The Man omi mustan musiikin hienoimmat puolet, vesitti ne suurelle valkoiselle keskiluokalle sopivaksi ja "got paid."
* Määritteleehän Lemmy retkueensa musiikin "bluesiksi, joskin 100 mp/h -nopeudella soitetuksi"
* Määritteleehän Lemmy retkueensa musiikin "bluesiksi, joskin 100 mp/h -nopeudella soitetuksi"
OfTo:
Sen lisäksi että blues on hyvää musiikkia, on se myös halpa. Parhaimmillaan tarjouskoreista saa 20 eurolla tasokkaita levyjä 5-20. Samalla hinnalla tietenkin saa myös tuiskuantin * uusimman lätyn. Kumpaan sitä sitten päätyy.., niin valinnan vaikeus on ymmärrettävää.
Täytyy vetää sanoja takaisin.. Tuiskun levy sopii hyvin opetusmateriaaliksi studiotekniikan kursseille. Levyltä löytyy nimittäin vastaus kysymykseen "Kuinka saat autotunen, efektiräkkien ja Pro Toolssin avulla stemmalaulut kuullostamaan niin konemaisen synteettisiltä, että sen rinnalla ensimmäisten syntetisaattoreiden ihmisääntä mallintavat soundit kuulostavat lähes aidoilta".
edit: lisätty offtopicciin lisää offtopiccia
Sen lisäksi että blues on hyvää musiikkia, on se myös halpa. Parhaimmillaan tarjouskoreista saa 20 eurolla tasokkaita levyjä 5-20. Samalla hinnalla tietenkin saa myös tuiskuantin * uusimman lätyn. Kumpaan sitä sitten päätyy.., niin valinnan vaikeus on ymmärrettävää.
Täytyy vetää sanoja takaisin.. Tuiskun levy sopii hyvin opetusmateriaaliksi studiotekniikan kursseille. Levyltä löytyy nimittäin vastaus kysymykseen "Kuinka saat autotunen, efektiräkkien ja Pro Toolssin avulla stemmalaulut kuullostamaan niin konemaisen synteettisiltä, että sen rinnalla ensimmäisten syntetisaattoreiden ihmisääntä mallintavat soundit kuulostavat lähes aidoilta".
edit: lisätty offtopicciin lisää offtopiccia
Viimeksi muokannut ManZel, 19.09.2005 1:52. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Melkein uskaltaisin suositella kokeilemaan Hound Dog Taylorin roisia rytkettä. Se ei loppujen lopuksi putoa hirveän kauas esimerkiksi AC/DC:n alkupään tuotannosta.killkill kirjoitti:rok
Ja sitä kautta on helppo vihkiytä eteenpäin, sillä Houd Dog veteli albumeilleen loistavia versioita myös toisten tekeleistä.
Toivottavasti kelpaa, ainakin hän täyttää seuraavat kohdat: =)HoundDog kirjoitti: kerro kuka!
* Esitti sinisensä omallaisellaan tavalla vieden sen avaruuteen.
* Kuollut, valitettavasti
* Sukujuuret Afrikassa, tosin hieman blandista muualtakin; suonissa virtasi myös Meksikolaista verta ja hänen isoäitinsä oli täysiverinen Cherokee.
Juu, sehän on James Marshall Hendrix. Oh Lord, i'm a voodoo chile - näihin sanoihin on hyvä lopettaa..
Mä muuten oikeesti luulin että Rosa Helikopter oli tehty Vocaloidilla...ManZel kirjoitti:Kuinka saat autotunen, efektiräkkien ja Pro Toolssin avulla stemmalaulut kuullostamaan niin konemaisen synteettisiltä, että sen rinnalla ensimmäisten syntetisaattoreiden ihmisääntä mallintavat soundit kuulostavat lähes aidoilta".

Jimmie..! Same here. Love them gipsy eyes and music that flies within colors everywhere.ManZel kirjoitti: ..
Juu, sehän on James Marshall Hendrix. Oh Lord, i'm a voodoo chile - näihin sanoihin on hyvä lopettaa..
Ja myöskin Billie Holliday, jonka äänessä tuntuu elävän koko Billien elämä.
Lady Day ei vain laulanut tai tulkinnut hieman jotain sävyjä sinisestä - hän oli sitä ja siinä.. Koskettavaa.
.. Hound Dogista, Muddy Watersista, Betty Carterista (ah) pidän myös samahkolla tavalla.
No sitten pitää tutustua. Bluesia en paljon tunne, ja uudella alalla pitää ensin löytää joku oma juttu ja siitä laajentaa. Jumalaloimani AC/DC -tyyli on hyvä lähtökohta. Bluesäijiähän nekin, tavallaan. Ei oikeasti jotain "metallia".HoundDog kirjoitti:Melkein uskaltaisin suositella kokeilemaan Hound Dog Taylorin roisia rytkettä. Se ei loppujen lopuksi putoa hirveän kauas esimerkiksi AC/DC:n alkupään tuotannosta.
Ja sitä kautta on helppo vihkiytä eteenpäin, sillä Houd Dog veteli albumeilleen loistavia versioita myös toisten tekeleistä.
Vaikkakaan tässä nyt tuskin on minun kelpuuttamisista kyse, niin kelpuutetaan nyt sitten. Jimi itseasiassa oli se ponnahduslauta joka kirvoitti allekirjoittaneen syvemmälle tummien miesten musiikin pariin. Tuli nuoruusvuosina osteltua herran bootleggejä ja noilta albumeilta kuunteluun päätyivät muistaakseni sellaisetkin siivut kuin Catfish Blues ja Mannish Boy. Niitä sitten ihmettelemään, että kenenkäs biisejä nämä ovat...ManZel kirjoitti: Toivottavasti kelpaa
James Marshall Hendrix
Re: Omaatko sinisen?
Listaahan alle muutama levy, jotka alueesta kiinnostuneen nyypiön tulisi ostaa ensimmäisenä?HoundDog kirjoitti:Eli äänestä _se_ kuollut neekeri.
Re: Omaatko sinisen?
Aivan mahdoton tehtävä alkaa listata mitään suosituksia tietämättä toisen mieltymyksistä sen enempää. Aivan ensiksi on todettava että 20 –luvun lopun ja 50 –luvun alun välisen ajan äänitteet ovat pääsääntöisesti session tyyppisiä. Väännetty alun alkaen kahdesta neljään biisiä per savikiekko. Näistä äänitteistä on sitten jälkeenpäin koottu eri tahojen toimesta jos vaikka minkälaisia kokoelmia. Ensimmäinen punainen lanka näissä on, että kyse on vanhasta bluesista, jossa artisti esiintyy yksin tai korkeintaan toisen artistin säestyksellä. Toinen punainen lanka on huono tekninen laatu. Voisin kuvitella näiden olevan turhan raadollista kuunneltavaa nyypiölle. Kirjoitan silti; Charley Patton – Complete Recordings ja Robert Johnson – Complete Recordings.SingleMalt kirjoitti: Listaahan alle muutama levy, jotka alueesta kiinnostuneen nyypiön tulisi ostaa ensimmäisenä?
Melkeinpä suosittelisin tutustumispoluksi halpalevylaarien kokoelma-albumeita (kuten ManZ yllä esitti) tai kirjaston hyllyjä ja 60 –luvulta eteenpäin taltioituja äänitteitä.
Mutta jos tyrkyttämään pitää alkaman, niin allekirjoittaneelle ainoa tapa lähestyä tehtävänasettelua on kirjata alle ne albumit jotka ovat itselle tärkeitä. Siis ne jotka eksyvät soittoon keskimäärin useimmin kuin muut.
Lyhyesti, osa 1:
John Lee Hooker & Canned Heat – Hooker & Heat
Canned Heatin poppoo päätti - oman suosionsa huipulla - väkertää kasaan albumi bändin yhteisen esikuvan kanssa. Yritys tuotti kaksoispitkäsoiton, joka allekirjoittaneen mielestä on sitä parasta tavaraa mitä tarjolla on. Tupla-albumi on ajankohtaansa nähden laadullisesti hyvin tuotettu. Etukäteen harkittu konsepti jolla John Leen stompin’ boogie on saatu taltioitua parhaimmillaan levylle. Ensimmäinen albumi pitää sisällään ainoastaan John Leetä kitaransa kanssa, komppaamassa rytmiä jalalla. John Leen jalka tosiaan kävi kokoajan ja se oli Canned Heatin kavereilla tiedossa. Jalkaa varten oli studioon rakennettu vanerista ontto alusta johon oli suunnattu yksi mikki taltioimaan rytmiä. Toisella levyllä rakennettaan hiljalleen paksumpaa kakkua. Mukaan astuu Alan Wilson pianon, kitaran ja huuliharpun säestyksellä. Nuorena kuollut Wilson oli täysin aliarvostettu musiikin monitaituri. Hän sai jokaisen instrumentin, johon tarttui, suorastaan ulvomaan bluesia. Etenkin huuliharpun. Levyn loppu kasvaa pikku hiljaa tukevammaksi ja tukevammaksi boogieksi lopun Heatin astuessa asteittain mukaan kuvaan. Paketti huipentuu Boogie Chillen nro. 2 –teokseen, eli viritettyyn versioon legendaarisesta Hooker -biisistä. Kokonaisuudessaan aivan uskomaton tuplataltio.
Nyypiölle kovia juttuja tarjoaisivat valkoisen bluesin saralta kaverit nimeltään Johnny Winter ja Stevie Ray Vaughan. Ehkä.
Osa 2 on tuloillaan… Tulee jos siltä tuntuu…