Juu muutosta kai tossa meinasin. Ja en missään nimessä henkkoht oo sun päätöksiäs tai mielipiteitäs tönimässä, kunhan kiinnostaa naisten naima-ajatukset. Itse kun en oikeesti koskaan haaveillu avioliitosta, en koskaan koskaan koskaan ja ihmettelin aina miten lähes jokainen tyttökaveri niin teki. Enkä minäkään sen kummempia syitä osannut sanoa sille miksi en naikkariin astuisi, oli vaan lujana mielessä, että ei oo mun juttuni.Kid kirjoitti:mustakikkeli: Mä ymmärsin se niin että se on pelkoa muutosta kohtaan.
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)
Nyt se on mulle oikeesti yhä semmonen "ihan sama". Kelaan, että elämämme on aivan samanlaista rakastavaisina, vanhempina, ystävinä, ollaan sitten avio- tai avopari. Ajattelin näin ennenkin päättäessäni toteuttaa mieheni toiveen suostumalla kosintaan. Mieskään ei uskovainen, ei muuten edes mitenkään vanhoillinen ja lapseenkin adoption myötä oikeus jo ennen vihkimistä... Ehkä naikkaripäätökseen vaikutti suuresti se, että oltiin saamassa ekaa biologisesti yhteistä lasta, horrrmoonien piikkiin. ;p
Me vannottiin ne ällöromanttiset 'til death do us apart -valat keskenämme jo vuosia sitten, ei paprulappunen paljoa lisänä paina. Suvulle se jostain kumman syystä on isompi juttu.
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)